Suomen ympäristökeskus

Selvitys: Tulisijojen hankintatuki ei mainittavasti vähentäisi pienhiukkaspäästöjä

19.2.2025 07:00:00 EET | Suomen ympäristökeskus | Tiedote

Jaa

Tulisijojen hankintatuki ei ole tehokas keino vähentää pienhiukkaspäästöjä ja niistä aiheutuvia terveyshaittoja, selviää Suomen ympäristökeskus Syken ja ympäristöministeriön tuoreesta selvityksestä. Tulokset perustuvat kirjallisuusselvitykseen, sähkölämmitteisten omakotitalojen asukkaille suunnattuun kyselyyn ja päästömallinnuksiin.

Mies tulisijan äärellä
AdobeStock

UUSIJA-hankkeessa arvioitiin mahdollisuuksia vähentää pienpoltosta syntyviä päästöjä ja ilmanlaatuhaittoja tulisijakannan uusiutumista nopeuttamalla eli antamalla rahallista tukea varaavien takkojen ja puukiukaiden uusimiseen.

Asukkailta kysyttiin muun muassa, olisivatko he halukkaita tulisijan uusimiseen, jos saisivat siihen 10–30 prosentin hankintatuen. Samoin kysyttiin, mitkä ovat yleisimpiä syitä uusia tai olla uusimatta tulisija.

Kyselyyn saatiin reilut 1 000 vastausta. Vastaajista 70 prosentilla oli varaava takka ja 31 prosentilla puukiuas. Vastaajien kodeissa oli keskimäärin 1,7 tulisijaa.

Varaavien takkojen omistajista kolme prosenttia oli hiljattain uusinut takkansa ja 14 prosenttia ilmoitti olevansa halukas uusimaan, jos hankintatuki tulisi. Puukiukaiden kohdalla 22 prosenttia oli hiljattain uusinut kiukaansa ja 20 prosenttia oli halukas ostamaan uuden, jos saisi siihen hankintatukea.

Uusi tulisija ostetaan, kun vanha tulee käyttöikänsä päähän

Varaavien takkojen osalta kolme yleisintä syytä takkojen uusimiseen olivat vanhan laitteen käyttöiän päättyminen, energiakulujen pienentäminen ja toimivan varalämmitysjärjestelmän varmistaminen. Puukiukaiden kohdalla selvästi yleisin syy oli vanhan laitteen käyttöiän päättyminen.

Kysyttäessä syitä, miksi asukas ei ole harkinnut tulisijan uusimista, selvästi yleisin vastaus molempien polttolaitetyyppien kohdalla oli se, että nykyisellä laitteella on vielä käyttöikää jäljellä.

Noin kolmasosa varaavien takkojen omistajista ja reilu 10 prosenttia puukiukaiden omistajista vastasi syyn olevan, että vaihtaminen on kallista tai hankalaa.

Puun pienpolton päästöt pienenevät luontaisesti tulisijakannan uusiutuessa

Koska nyt markkinoilla myytävät tulisijat ovat keskimäärin jo käytössä olevaa kantaa vähäpäästöisempiä, pienpolton päästöt pienenevät luontaisesti tulisijakannan uusiutuessa. Lisäksi on arvioitu, että energiatehokkuuden parantuessa myös lisälämmitystarve vähenee.

Laskelmien mukaan pienpolton pienhiukkaspäästöjen oletetaan luontaisesti vähenevän vuosien 2020 ja 2030 välissä noin 35 prosenttia.

Olettamalla, että hankintatuen ansiosta 14 prosenttia varaavien takkojen omistajista ja 20 prosenttia puukiukaiden omistajista uusisi tulisijansa, päästöjä vähenisi lisää vain noin viisi prosenttia.

Kun verrataan terveyshyötyinä säästettyjä kustannuksia hankintatuen toteuttamisen hintaan yhteiskunnalle, laskennalliset hyödyt jäävät huomattavasti matalammiksi kuin mitä hankintatuki maksaisi. Tuet eivät siis olisi kustannustehokkaita.

Selvitys

Lisätietoja

Ryhmäpäällikkö Niko Karvosenoja, Suomen ympäristökeskus (Syke), puh.  029 525 1264, etunimi.sukunimi@syke.fi

Erityisasiantuntija Katja Ohtonen, ympäristöministeriö, puh. 050 301 3368, etunimi.sukunimi@gov.fi 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Mediapalvelu Suomen ympäristökeskuksessa

Suomen ympäristökeskuksen mediapalvelu välittää tietoa ympäristökeskuksessa tehtävästä tutkimuksesta, auttaa toimittajia löytämään asiantuntijoita haastateltaviksi ja tarjoaa valokuvia median käyttöön.

Yhteydenottoihin vastaavat viestintäasiantuntijat. Palvelemme arkisin klo 9-16.

Puh:029 525 1072syke_ajankohtaiset@syke.fi

Suomen ympäristökeskus – Teemme tiedolla toivoa.

Suomen ympäristökeskus
Latokartanonkaari 11
00790 Helsinki

0295 251 000
https://www.syke.fi/fi-FI

On aika siirtyä yksittäisten ympäristöongelmien ratkaisemisesta koko yhteiskunnan läpileikkaavaan kestävyysmurrokseen. Suomen ympäristökeskus (Syke) vaikuttaa tutkimuksella, tiedolla ja palveluilla kestävän yhteiskunnan rakentamiseen. Suomen ympäristökeskus on valtion tutkimuslaitos, jossa työskentelee noin 700 asiantuntijaa ja tutkijaa Helsingissä, Oulussa, Jyväskylässä ja Joensuussa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen ympäristökeskus

Östersjöns tillstånd är fortfarande långt från målen – uppföljning som sträcker sig från kustvatten till öppet hav visar varför18.9.2026 08:30:00 EEST | Pressmeddelande

I augusti genomförde Finlands miljöcentral två uppföljningsresor i Östersjön: havsforskningsfartyget Aranda samlade in information från öppet hav och ms Hessu från Skärgårdshavet och kusten. Övergödning är fortfarande Östersjöns största miljöproblem. Enligt den statusbedömning av kustvattnen som publicerades i juni har endast sex procent av Finlands kustvatten god status. Färska mätningar och modelleringar ger en uppdaterad lägesbild av hur näringsbelastningen från land syns i kustvattnen och på öppet hav och varför havets tillstånd fortfarande är långt från målen.

The state of the Baltic Sea still far from the objectives – monitoring extending from coastal waters to the open sea explains why18.9.2026 08:30:00 EEST | Press release

In August, the Finnish Environment Institute carried out two monitoring cruises in the Baltic Sea: Research vessel Aranda collected data from the open sea and M/S Hessu from the Archipelago Sea and the coast. Eutrophication remains the biggest environmental problem in the Baltic Sea. According to the status assessment of coastal waters, published in June, only six per cent of Finnish coastal waters are in a good state. Recent measurements and modelling provide an updated situational picture of how nutrient pollution from land is reflected in coastal waters and the open sea, and why the state of the sea is still far from the objectives.

Itämeren tila on yhä kaukana tavoitteista – rannikkovesistä avomerelle ulottuva seuranta kertoo miksi18.9.2026 08:30:00 EEST | Tiedote

Suomen ympäristökeskus toteutti elokuussa Itämerellä kaksi seurantamatkaa: merentutkimusalus Aranda keräsi tietoa avomereltä ja ms Hessu Saaristomereltä ja rannikolta. Rehevöityminen on edelleen Itämeren suurin ympäristöongelma. Kesäkuussa julkaistun rannikkovesien tila-arvion mukaan vain kuusi prosenttia Suomen rannikkovesistä on hyvässä tilassa. Tuoreet mittaukset ja mallinnukset tarjoavat päivitetyn tilannekuvan siitä, miten maalta tuleva ravinnekuormitus näkyy rannikkovesissä ja avomerellä, ja miksi meren tila on edelleen kaukana tavoitteista.

Nostot medialle 21.–25.9.2026: Miksi Itämeren tila on yhä kaukana tavoitteista? Metsien ennallistamisessa etsitään tasapainoa metsäluonnon tilan parantamisen ja metsätalouden välillä17.9.2026 13:46:33 EEST | Tiedote

Hei! Tässä tiedoksesi meillä Suomen ympäristökeskuksessa ensi viikolla ilmestyviä tiedotteita, uutisia, kampanjoita, blogeja ja uutiskirjeitä. Mukana myös tulevia tapahtumia ja webinaareja. Jakelemme mediakatsauksen torstaisin STT:n kautta. Koosteet löytyvät myös STT-uutishuoneesta, josta voit tilata kaikki Suomen ympäristökeskuksen tiedotteet.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye