Kangasala kokoluokkansa kärjessä kuntien EVP-indeksissä
Alueiden elinvoimaa, vetovoimaa ja pitovoimaa kuvaava indeksi tarkastelee kuntia 20 avainmuuttujan avulla. EVP-indeksissä tarkastelun kohteena olivat Manner-Suomen 293 kuntaa.

FCG Finnish Consulting Group ja sen osana toimiva MDI julkaisivat joulukuussa vuonna 2023 Elinvoima, vetovoima ja pitovoima -indeksin. Nyt indeksi ja sen taustalla olevat tilastot on päivitetty. Päivitetyssä indeksissä on tarkasteltu entistä laajemmin kuntien elinvoimaa, vetovoimaa ja pitovoimaa ja niiden edellytyksiä.
Elinvoimaan liittyvät muuttujat kohdistuvat alueiden talous-, tulo-, yrittäjyys-, työllisyys- ja koulutusdynamiikan kehitykseen. Veto- ja pitovoimaan liittyvät muuttujat kohdistuvat alueiden väestön ja vetovoiman, asumisen ja rakentamisen sekä vapaa-ajan asumisen kehitykseen.
EVP-indeksin ovat kehittäneet kuntatalouteen perehtynyt hallintotieteiden tohtori Eero Laesterä ja MDI:n neuvonantaja, valtiotieteiden tohtori Timo Aro.
Kolmestakymmenestä parhaiten pärjänneestä kunnasta yhteensä 21 sijaitsi Kasvukolmion alueella (pääkaupunkiseutu–Tampere–Turku), neljä kuntaa Lapissa ja viisi kuntaa muissa Manner-Suomen maakunnissa. Kymmenen parhaiten sijoittunutta kuntaa olivat Espoo, Helsinki, Kittilä, Pirkkala, Sipoo, Vantaa, Tuusula, Tampere, Kolari ja Kirkkonummi.
Alueellista epätasapainoisuutta kuvaa se, että EVP-kokonaisindeksissä heikoimmin menestyneet kunnat ovat painottuneet Itä-Suomen, Kaakkois-Suomen ja keskisen Suomen laajalle alueelle.
Kangasalan elinvoima oli EVP-indeksillä mitattuna Tampereen kaupunkiseudun neljänneksi vahvin ja koko maan 22:ksi vahvin. Kangasalan EVP-indeksi oli korkeampi kuin samankokoisten kuntien indeksin keskimääräinen arvo. Kangasalan veto- ja pitovoima ovat vahvat ja väestönkasvu on ollut suhteellisesti tarkasteltuna erittäin voimakasta, mikä osaltaan vaikuttaa myönteisesti Kangasalan hyvään kokonaisindeksiin.
Kangasala sijoittui 25 000–49 999 asukkaan kuntien kokoluokassa TOP 10-kuntien joukkoon, Pirkanmaan kuntien kärkeen, hienosti sijalle 7.
- Kangasala on kehittänyt elinkeinopalvelujaan päämäärätietoisesti ja monipuolisesti yhdessä Business Kangasalan ja Business Tampereen kanssa. Työ yritysystävällisen Kangasalan puolesta jatkuu tiiviissä yhteistyössä yritysten ja yrittäjäyhdistyksen kanssa, sanoo kaupunginjohtaja Oskari Auvinen.
EVP-indeksistä kertovaan esitykseen voi tutustua MDI:n verkkosivuilla: www.mdi.fi/evp-indeksi/.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kaupunginjohtaja Oskari Auvinen, p. 040 133 6311
Kuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kangasalan kaupunki
Kangasalan säästötoimet tepsivät: talous kääntyi miinukselta plussalle25.3.2025 12:43:18 EET | Tiedote
Kangasalan kaupungin tilikauden 2024 toteutunut tulos on 6,2 miljoonaa euroa ja tilikauden ylijäämä on 7 miljoonaa euroa. Alkuperäinen talousarvio oli 11,5 miljoonaa euroa alijäämäinen, minkä vuoksi taloutta jouduttiin tasapainottamaan poikkeuksellisen laajoin toimenpitein. Monipuolisella, jo edellisenä vuonna aloitetulla tasapainotusohjelmalla ja muutostalousarviolla kaupungin talous saatiin käännettyä positiiviseksi.
Lamminrahkan Katufiesta aloittaa Kangasalan vauhdikkaan tapahtumakesän toukokuussa19.3.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Lamminrahkan koulukeskuksen ympäristö täyttyy monipuolisesta ilmaisohjelmasta ja tekemisestä, kun Katufiesta saapuu alueelle lauantaina 3.5. klo 10-15. Katufiestan ohjelmassa on tuttuun tapaan menoa ja meininkiä koko perheelle.
Kunnantien kaavamuutos Kangasalan keskustassa sai lainvoiman7.3.2025 15:41:49 EET | Tiedote
Kunnantien ja Kuohunharjuntien risteyksessä sijaitseva asemakaavan muutos on saanut lainvoiman valitusajan umpeuduttua. Kaavasta ei jätetty valituksia. Kangasalan valtuusto hyväksyi kaavan 20.1.2025.
Harjufestin pääesiintyjäksi Bee6.3.2025 14:14:28 EET | Tiedote
Kangasalan kaupungin kulttuuripalveluiden järjestämä tapahtuma muuttuu yksipäiväiseksi ja ajankohta siirtyy heinäkuun alkuun, mutta paikka pysyy samana.
Kangasalan ripeä kasvu jatkuu: väkiluku ylitti 34 000 asukkaan rajan25.2.2025 08:14:02 EET | Tiedote
Kangasalan kaupungin väkiluku kasvoi tammikuussa jo yli 34 000 asukkaaseen. Uusi ennakkotieto väkiluvusta on Tilastokeskuksen mukaan 34 043. Väkiluvun kasvu on merkki Kangasalan kaupungin ja Tampereen kaupunkiseudun erittäin hyvästä veto- ja pitovoimasta sekä yhteistyöstä. Kangasalan suurimmat muuttovirrat syntyvät Tampereen ja Kangasalan välille. Samalla kun muuttovirtojen määrä on vuosittain kasvanut Suomessa ja Pirkanmaalla, myös pendelöinti eli työmatkaliikenteen määrä on kasvanut. - Kangasala lukeutuu koko maan 308 kunnan top-10 kuntien joukkoon kuntien välisessä nettomuutossa. Samalla listalla on kaupunkiseudulta myös Tampere, Nokia ja Pirkkala, kertoo kehitysjohtaja Juuso Heinisuo. Myös tuoreesti julkaistussa alueiden elinvoimaa, vetovoimaa ja pitovoimaa kuvaavassa EVP-indeksissä Kangasala sijoittui 25 000–49 999 asukkaan kuntien kokoluokassa TOP 10-kuntien joukkoon sijalle 7. ja samalla Pirkanmaan kuntien kärkeen. Kasvua tukevaa kaupunkikehittämistä Nykyisen suuruinen hallittu
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme