Vaasaan moottoriteknologian tutkimus- ja osaamiskeskus
Vaasan yliopisto ja AGCO Power toteuttavat moottoriteknologian tutkimus- ja osaamiskeskuksen laajentaakseen työkoneiden vähähiilisiä energiaratkaisuja.

Alkuvuonna 2026 käyttöönotettava tutkimusympäristö mahdollistaa energiasektorilla toimivien yritysten ja yliopiston yhteistutkimusta sekä kehittää alueen vientipotentiaalia koko Suomen eduksi.
Tutkimusympäristöjen merkitys huippututkimuksessa kasvaa jatkuvasti.
– Olemme nähneet esimerkkejä siitä, miten osaaminen on valunut muualle maailmaan, kun fyysiset tutkimusinfrat ovat vähentyneet eurooppalaisissa yliopistoissa. Me panostamme tutkimusympäristöön varmistaaksemme, että tutkimusyhteisöjen ja yritysten käytettävissä on riittävästi sekä kyvykkyyttä että toimintaedellytyksiä energiamurroksen tutkimusteemassa, sanoo Vaasan yliopiston tutkimuksen vararehtori Mika Grundström.
Työkoneiden moottoreita kehittävä ja valmistava AGCO Power on avannut Nokian Linnavuoreen uuden puhtaan energian laboratorion, jossa luodaan tulevaisuuden voimalinjaratkaisuja työkoneisiin ja muihin off-road -sovelluksiin.
– Laajennamme tällä yhteistyöllä nykyistä tutkimus- sekä kehitystyötämme. Vaasan yliopisto tekee merkittävää tutkimustyötä ja siitä tulee yksi strateginen kumppanimme tulevaisuuden polttoaineiden tutkimuksessa, AGCO Powerin tuotekehitysjohtaja Kari Aaltonen kertoo.
Tutkimusympäristön valmisteluavun lisäksi AGCO Power toimittaa Vaasassa sijaitsevaan tutkimus- ja osaamiskeskukseen erityisesti laboratoriokäyttöön kehitetyn yksisylinterisen moottorin.
– Yksisylinterinen moottori on tutkimuskäytössä joustava ja helposti muunneltava. Pystymme hyödyntämään sillä tehtävää tutkimusta monisylinterisiin moottoreihimme. Olemme iloisia, että myös muut kumppaniyritykset hyötyvät investoinneista ja sen lisäksi infraa voidaan käyttää sekä opetuksessa että akateemisessa tutkimuksessa, Aaltonen kiteyttää.
Vaasan yliopisto
Me Vaasan yliopistossa opiskelemme ja teemme tutkimusta merkittävien yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisemiseksi. Keskitymme kestävään liiketoimintaan, energiaan ja yhteiskuntaan. Osana Pohjoismaiden suurinta energiateknologian keskittymää, yhdellä maamme menestyneimmistä alueista, kuljemme energiamurroksen etulinjassa niin Suomessa kuin maailmalla.
AGCO Power
AGCO Power on yksi maailman johtavista työkoneiden moottoreiden kehittäjistä sekä valmistajista. Valmistamme moottoreita tunnetuille traktorituotemerkeille, kuten Fendt, Valtra ja Massey Ferguson. Tuotantoa on Suomen lisäksi Kiinassa, Brasiliassa ja Argentiinassa. AGCO Powerin Linnavuoren tehdas on ollut toiminnassa jo yli 80 vuoden ajan, ja se on AGCO Corporationin tytäryritys.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mika Grundström, tutkimuksen vararehtori, Vaasan yliopisto, p. 029 449 8786
Ismo Hämäläinen, AGCO Powerin Power Systems Performance -osaston vetäjä, p. 050 589 0656
Kuvat


Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan yliopisto
Yhteishaku houkutteli ennätysmäärän hakijoita Vaasan yliopistoon25.3.2025 17:34:00 EET | Tiedote
Vaasan yliopistoon tuli tänään 25. maaliskuuta päättyneessä korkeakoulujen kevään toisessa yhteishaussa 10 689 hakemusta, mikä kertoo kasvavasta kiinnostuksesta yliopiston koulutustarjontaa kohtaan. Sekä kandidaatti- että maisteriohjelmien suosio jatkoi kasvuaan.
Muna vai kana -ongelman ylittäminen – uusia näkökulmia digitaalisten alustaliiketoimintamallien piileviin haasteisiin24.3.2025 09:41:49 EET | Tiedote
Osa maailman arvokkaimmista yrityksistä on saavuttanut menestyksensä digitaalisten alustojen avulla. Miksi monet muut yritykset kuitenkin epäonnistuvat yrittäessään seurata näiden yritysten jalanjälkiä? Vaasan yliopiston strategisen johtamisen väitöskirjassaan Khaled Abed Alghani kokoaa yhteen alustaliiketoiminnan palapelistä puuttuvia palasia.
Apulaisprofessori Henna Syrjälä palkittiin Vaasan yliopiston Vuoden tiedeviestijänä20.3.2025 12:38:22 EET | Tiedote
Vaasan yliopisto on nimennyt markkinoinnin apulaisprofessorin Henna Syrjälän yliopiston Vuoden tiedeviestijäksi. Tämän lisäksi Vaasan yliopisto antoi kaksi kunniamainintaa hyvästä tiedeviestinnästä julkisjohtamisen emeritusprofessorille Ari Salmiselle ja energiatekniikan professorille Maciej Mikulskille. Palkinnot jaettiin Vaasan yliopiston järjestämässä Research Exhibition on Energy -tiedenäyttelyssä keskiviikkona 19. maaliskuuta. Tapahtuma oli osa Vaasassa järjestettävää EnergyWeekiä.
Uusi tekoälyhanke pyrkii estämään kyberhyökkäykset langattomissa verkoissa17.3.2025 08:29:43 EET | Tiedote
Langattomiin verkkoihin kohdistuvat kyberhyökkäykset ovat uhka yrityksille ja yhteiskunnalle ja aiheuttavat riskejä, kuten laivojen uudelleenreitityksiä ja lentojen viivästyksiä. TRUST-hankkeessa Mid Sweden Universityn STC-tutkimuskeskus kehittää yhteistyössä Vaasan yliopiston kanssa tekoälyratkaisua tunkeutumisten havaitsemiseksi.
Vaasan yliopistossa alkaa haku uuteen englanninkieliseen kauppatieteiden kandidaattiohjelmaan13.3.2025 12:29:03 EET | Tiedote
Haku Vaasan yliopiston uuteen englanninkieliseen kauppatieteiden kandidaattiohjelmaan alkaa tänään 13. maaliskuuta. Kolmivuotinen koulutus antaa hyvän pohjan kansainväliselle uralle. Kandidaatintutkinnon suoritettuaan opiskelijalla on laaja käsitys liiketaloustieteestä ja kelpoisuus jatkaa Vaasan yliopiston kauppatieteiden maisteriohjelmiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme