Kaikkonen: Ukrainaa ei saa jättää oman onnensa nojaan

Keskustan puheenjohtaja, ex-puolustusministeri Antti Kaikkosen mukaan Yhdysvaltain ja Venäjän johtajien keskustelut eivät saa johtaa siihen, että ukrainalaiset ja Eurooppa sivuutetaan neuvottelupöydissä. Kaikkonen peräänkuuluttaa oikeudenmukaista rauhaa, ja varoittaa että kyseessä on Ukrainan kohtalon lisäksi koko Euroopan asia sekä Suomen etu.
- Ukrainan yli tai ohi ei oikeudenmukaista rauhaa voi neuvotella. Ukrainaa ei saa jättää oman onnensa nojaan. Ei nyt, ei neuvotteluissa, ei rauhan synnyttyä.
- Kyse on Ukrainan oikeuksien lisäksi myös siitä, hyväksytäänkö perusteettomat, väkivaltaiset aluevaltaukset politiikan välineenä. Ukrainan rauha ja tapa jolla se syntyy on monella tapaa myös Euroopan asia.
- Eurooppa ei voi jäädä neuvotteluissa katsomon puolelle. Kyse on sekä Ukrainan että Euroopan turvallisuudesta ja tulevaisuudesta.
Kaikkosen mielestä Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa pitää huolehtia kolmesta asiasta: Pidetään Yhdysvallat Natossa, pidetään Suomen oma paketti kasassa, ja edistetään Euroopan nousemista seisomaan omilla jaloillaan.
- Yhdysvallat on Naton suurin ja vahvin maa, ja tärkeä kumppani Euroopan ja Suomen turvallisuuden takaamisessa. Suomen ehdoton etu on puolustusliittoon sitoutunut Yhdysvallat.
- Samalla Suomen pitää huolehtia kyvystämme pärjätä kaikissa olosuhteissa. Vahva puolustus, huoltovarmuus ja sisäinen eheys ovat kaikki välttämättömiä.
- Samaa tarvitaan enemmän Euroopassa. Puolustuksessa Euroopan maat ovat vuosikymmeniä sallineet omien voimiensa rapautua luottaen amerikkalaisten hoitavan asiat. Vahvemmilla hartioilla varustettu Eurooppa on Suomen turvallisuudelle tärkeä, välttämätönkin. Euroopan on korkea aika nousta seisomaan omilla jaloillaan, toteaa Kaikkonen.
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
Keskusta. Rohkeutta. Ratkaisuja. Keskusta on yli 110-vuotias kansanliike, joka rakentaa politiikkansa ihmisen, ei järjestelmän tarpeille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Keskusta r.p.
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen vappupuhe 1.5.20251.5.2025 13:05:00 EEST | Tiedote
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen piti vappupuheen Helsingissä Kyösti Kallion patsaalla.
Keskustan Vihreä vappu - Antti Kaikkosen vappupuhe Helsingissä 1.5. klo 13.0029.4.2025 09:52:09 EEST | Tiedote
Keskustan puoluejohto, kansanedustajat ja muut keskustavaikuttajat pitävät vappupuheitaan vappuaattona ja vapunpäivänä ympäri Suomea. Puheenjohtaja Kaikkosen vappupuheen voi kuunnella tänä vuonna Helsingissä vapunpäivänä klo 13, Kyösti Kallion patsaalla. Tervetuloa mukaan!
Keskusta ehdottaa perustaitojen tarkastuspistettä hallituksen koulutusleikkausten sijaan26.4.2025 16:46:02 EEST | Tiedote
Keskustan puoluevaltuusto ehdottaa, että hallitus lisäisi peruskoulun 2. luokan loppuun tarkastuspisteen perustaitojen oppimisen varmistamiseksi. Perustaidot kuten lukeminen, kirjoittaminen ja laskeminen ovat oppimisessa välttämättömiä taitoja, joita haluamme tällä mallilla vahvistaa.
Antti Kurvinen: Keskusta nostaisi pk-yritykset kasvupolitiikan keskiöön26.4.2025 11:15:00 EEST | Tiedote
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvisen mukaan kasvupolitiikan keskiöön tulee nostaa pk-yritykset, jotka toimivat kaikkialla Suomessa. Kokoomuksen ja SDP:n linjaa yhdistää se, että niistä kumpikaan ei ole pienyrittäjien puolella. Ero on vain siinä, että SDP sanoo sen avoimesti, mutta Kokoomus lässyttää korulauseita.
Puoluesihteeri Antti Siika-aho: Keskustaan on jälleen tunkua26.4.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
-Me emme julista armonlaukauksia kilpailijoille, emmekä me jatkossakaan sorru tekemään omaa politiikkaa riitaa haastamalla. Me pannaan reput selkään ja lähdetään keräämään sinne eväät Suomen paremmasta suunnasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme