Keski-Suomen hyvinvointialueen henkilöstölle myönteistä palautetta asiakaskohtaamisista, ammattitaidosta ja asenteesta
13.2.2025 09:26:04 EET | Keski-Suomen hyvinvointialue | Tiedote
Keski-Suomen hyvinvointialueen tuhannet asiakkaat kertoivat tammikuussa, että he saavat erinomaista palvelua ja heidät kohdataan ihmislähtöisesti. Asiakastyytyväisyyttä mittaava NPS (Net Promoter Score) eli suositteluindeksi oli koko hyvinvointialueella 67, eli lähes erinomainen. Myönteistä palautetta kertyi erityisesti kohtaamisesta, kohtelusta sekä henkilökunnan asenteesta ja ammattitaidosta.
Keski-Suomen hyvinvointialue sai uuden asiakaspalauteratkaisun kautta 5 530 palautetta tammikuussa 2025. Kertynyt palaute oli pääosin hyvää, mutta se sisälsi myös toteuttamiskelpoisia kehittämisehdotuksia. Palautteet ja kehittämisehdotukset käsitellään esihenkilöiden ja työntekijöiden kesken niissä yksiköissä, joihin palautteet kohdistuvat.
Hyvinvointialueella otettiin käyttöön vuoden alussa uusi monikanavainen asiakaspalauteratkaisu. Samalla uudistettiin Anna palautetta -verkkosivut, jonka kautta asiakkaat ja heidän läheisensä voivat antaa palautetta eri palveluista. Palautetta kerätään lisäksi tekstiviesteillä, ammattilaisten mobiililaitteella, QR-koodilla ja paperilomakkeilla.
Tekstiviestikysely terveydenhuollon palveluissa asioineille
Eniten vastauksia tammikuussa saatiin terveyspalveluissa asioineilta asiakkailta tekstiviestikyselyllä, yhteensä 4 992 kappaletta. Aikaisemmin Sairaala Novassa käytössä ollut tekstiviestikysely laajentui vuoden alussa hyvinvointialueen muihin terveydenhuollon palveluihin. Palveluissa asioineille asiakkaille lähtee satunnaisotannalla tekstiviesti, joka sisältää linkin palautekyselyyn. Tekstiviestin lähettäjänä on HYVAKS. Linkin avaaminen on turvallista ja palautekyselyyn vastaaminen asiakkaalle maksutonta.
Sosiaalihuollon asiakkailta sekä lapsilta ja nuorilta palautetta kerätään osana palvelutapahtumia ammattilaisten toimesta. Tulevaisuudessa tavoitteena on saada aikuisten sosiaalipalveluihin tekstiviestikyselyt asiakastietojärjestelmän uudistuessa.
Asiakas kertoo lähteneensä hymy kasvoilla
Saatu asiakaspalaute oli pääosin hyvää. Asiakastyytyväisyyttä mittaava NPS (Net Promoter Score) eli suositteluindeksi oli koko hyvinvointialueella 67, eli lähes erinomainen. Positiivista palautetta kertyi erityisesti kohtaamisesta, kohtelusta sekä henkilökunnan asenteesta ja ammattitaidosta. Suuri osa asiakkaista oli kokenut olonsa turvalliseksi hoidon/palvelun aikana, saamansa palvelun hyödylliseksi (yli 90 % vastaajista) sekä asioinnin helpoksi (90 %). Kehittämisehdotuksia tuli muun muassa ajanvaraukseen, jonottamiseen, digitaaliseen asiointiin ja tiloihin liittyviin asioihin.
-Olemme saaneet asiakkailta erittäin hyviä ja toteuttamiskelpoisia kehittämisehdotuksia. Ilahduttavaa on ollut huomata, että palveluissamme asioineista asiakkaista selkeä enemmistö on kokenut saamansa hoidon ja palvelun erittäin hyvänä. Yksi asiakas kertoi, että hän oli lähtenyt palvelusta hymy kasvoilla ja toinen saaneensa uskomattoman hyvää hoitoa, kertovat asiakaspalaute-projektista vastaavat Mari Rantamäki ja Miina-Maria Kivelä Keski-Suomen hyvinvointialueelta.
-Haluamme lämpimästi kiittää jokaista tähän mennessä palautetta antanutta asiakasta, asukasta ja läheistä. Toivomme, että palautetta annetaan jatkossakin aktiivisesti sekä myönteisistä että kehittämistä vaativista asioista, jatkavat Rantamäki ja Kivelä.
Lue lisää:
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jaana Peltokoskipalvelupäällikkö, tietojohtaminen, asiakaskokemus ja -palauteKeski-Suomen hyvinvointialue
Puh:0400 289 107jaana.peltokoski@hyvaks.fiMari Rantamäkiasiantuntija, tietojohtaminen, asiakaskokemus ja -palauteKeski-Suomen hyvinvointialue
Puh:050 311 8609mari.e.rantamaki@hyvaks.fiMiina-Maria Kiveläprojektityöntekijä, tietojohtaminen, asiakaskokemus ja -palauteKeski-Suomen hyvinvointialue
Puh:050 454 7873miina-maria.kivela@hyvaks.fiSanna-Riikka KoponenViestintäpäällikköViestintäpalvelut
Keski-Suomen hyvinvointialue
Keski-Suomen hyvinvointialue vastaa noin 273 000 keskisuomalaisen sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palveluista.
Keskeinen tehtävämme on keskisuomalaisten hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen yhteistyössä kuntien, järjestöjen, yritysten ja muiden toimijoiden kanssa. Tavoitteenamme on se, että keskisuomaisten kokemus hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta on maan kärkeä. Haluamme olla ihmislähtöisin hyvinvointialue ja tukea keskisuomalaisten hyvää arkea.
Hyvinvointialue on Keski-Suomen suurin työnantaja, jonka palveluksessa työskentelee noin 12 500 ammattilaista. Tarjoamme mahdollisuuksia ammatilliseen kehittymiseen ja monipuolisiin urapolkuihin.
Palveluiden tiedot, toimipisteet ja yhteystiedot löytyvät Keski-Suomen hyvinvointialueen verkkosivuilta osoitteesta www.hyvaks.fi.
Viestintäpalveluiden yhteissähköposti: viestinta(at)hyvaks.fi.
Facebook: @hyvaks, X: @hyvaks, Instagram: @hyvaks, LinkedIn: Keski-Suomen hyvinvointialue,YouTube: Keski-Suomen hyvinvointialue
#hyvaks #hyväarkikaikille
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen hyvinvointialue
Keski-Suomen pelastuslaitos, mediatiedote21.9.2026 19:08:18 EEST | Tiedote
Keski-Suomen pelastuslaitos Mediatiedote, pelastuslaitoksen tehtävät viimeisen 12 tunnin ajalta Klo 08:51 rakennuspaloepäily, Jyväskylä Helokantiellä olevan kerrostalon rappukäytävässä oli savua. Pelastuslaitos kävi asunnot läpi, mutta savun aiheuttajaa ei saatu selville. Ei paloa tai henkilövahinkoja. Klo 14:08 liikennevälinepalo, pieni, Uurainen Virastotiellä paloi henkilöauto parkkipaikalla. Palo oli onnistuttu sammuttamaan sivullisten toimesta jauhesammuttimella. Pelastuslaitoksen yksikkö varmisti tilanteen. Ei henkilövahinkoja. Klo 16:05 savuhavainto, Jyväskylä Lintukankaalla tehtiin savuhavainto metsän keskeltä nousevasta savupilarista. Kyseessä oli nuotiopaikka, josta savu nousi. Klo 16:58 ihmisen pelastaminen, Jyväskylä Yksi aikuinen ja kaksi lasta olivat jääneet jumiin hissiin. Pelastuslaitos vapautti henkilöt hissistä. Klo 16:59 rakennuspalo keskisuuri, Jyväskylä Kortepohjassa, Emännäntiellä osittain avonaisessa porraskäytävässä paloivat lastenrattaat. Ensimmäisenä kohteeseen
Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote21.9.2026 17:41:34 EEST | Tiedote
Keski-Suomen pelastuslaitos Tiedote 21.09.2026 Rakennuspalo keskisuuri, Jyväskylä Keski-Suomen pelastuslaitos sai hälytyksen keskisuuresta rakennuspalosta Jyväskylän Kortepohjassa klo. 16:59. Useampi ilmoittaja kertoi nähneensä porraskäytävässä savua ja liekkejä. Pelastuslaitoksen yksiköiden saavuttua paikalle porraskäytävässä paloi sinne säilöttyä tavaraa. Pelastuslaitos sammutti palon. Ei henkilövahinkoja. Lisätietoja: päivystävä palomestari puh. 0500 542 112
Muutoksia Keski-Suomen hyvinvointialueen apuvälinepalveluihin 5.10.2026 alkaen21.9.2026 10:15:00 EEST | Tiedote
Keski-Suomen hyvinvointialue uudistaa apuvälinepalveluja 5.10.2026 alkaen. Muutokset koskevat osaa apuvälinepalvelupisteiden aukioloajoista sekä puhelinpalvelua. Muutosten tavoitteena on yhtenäistää palveluja ja sujuvoittaa yhteydenottoa.
Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote21.9.2026 09:16:29 EEST | Tiedote
Keski-Suomen pelastuslaitos Ensitiedote 21.09.2026 Rakennuspaloepäily keski-suuri, Jyväskylä Pelastuslaitos sai hälytyksen keskisuuresta rakennuspalosta klo. 08:51. Ilmoituksen mukaan Keltinmäessä nelikerroksisen kerrostalon rappukäytävässä oli näkyvää savua. Ei tiedossa olevia henkilövahinkoja. Pelastustyöt ovat tällä hetkellä käynnissä. Onnettomuus ei aiheuta vaaraa sivullisille. Lisätietoja: klo 10:00 jälkeen päivystävältä palomestarilta puh. 0500 542 112
Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote21.9.2026 01:39:32 EEST | Tiedote
Keski-Suomen pelastuslaitos Tiedote 21.09.2026 Rakennuspalo: Keskisuuri, Kannonkoski 00:22:45 Pelastuslaitos sai hälytyksen rakennuspalosta Kannonkoskella, jossa liesituuletin oli syttynyt tuntemattomasta syystä palamaan omakotitalossa. Ensimmäisen yksikön saapuessa kohteeseen palo oli saatu sammumaan alkusammutuksella. Pelastuslaitos raivaisi keittiön kaapistoa ja varmisti, ettei palo ole päässyt leviämään muualle rakenteisiin. Kohteessa oli 2 asukasta ja he poistuivat rakennuksesta omatoimisesti. Ensihoito tarkasti heidän vointinsa. Tehtävälle oli hälytetty yhteensä 8 pelastuksen yksikköä. Kohteessa oli lopulta vain 4 yksikköä. Palo rajoittui liesituulettimeen, eikä levinnyt muualle rakenteisiin. Pelastustoimet ovat päättyneet kohteessa 1.30.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme