Helsingin yliopisto listasi 30 alle 30-vuotiasta tulevaisuuden tekijää
Tulevaisuusfoorumi Kipinässä julkaistulla Helsingin yliopiston 30 alle 30 -listalla on tutkijoita, yrittäjiä, yhteiskunnallisia keskustelijoita ja vaikuttajia.

Helsingin yliopisto julkaisi 13.2.2025 Tulevaisuusfoorumi Kipinässä ensimmäistä kertaa listauksen kolmestakymmenestä enintään 30-vuotiaasta lupaavasta nuoresta eri aloilta. Listaus sisältää HY-taustaisia opiskelijoita, tutkijoita, yrittäjiä, yhteiskunnallisia keskustelijoita ja vaikuttajia.
Listalaisia yhdistää paitsi aktiivinen toiminta maailman parhaaksi, myös halu jättää positiivinen vaikutus yhteisöön tai yhteiskuntaan ympärillään. Listalta löytyy muun muassa valokuvataiteilija, uuden kielen oppimisen väitöskirjatutkija, terveysteknologia-alan kasvuyrittäjä, eläinoikeusaktivisti ja pastori.
– Lista luotiin korostamaan sitä, kuinka monitieteisen yliopistomme nuoret vaikuttavat eri elämänaloilla ja eri tavoin. Haluamme nostaa esiin nuoria, joiden työ, tutkimus tai muu toiminta on ollut vaikuttavaa ja inspiroivaa. Tavoitteena on myös kannustaa sekä nykyisiä että tulevia opiskelijoita näkemään, kuinka monin tavoin yliopistossa hankitut tiedot ja taidot voivat avata ovia erilaisiin mahdollisuuksiin, rehtori Sari Lindblom kertoo.
Ehdotuksia listalle kerättiin koko yliopistoyhteisöltä avoimen lomakkeen kautta. Jatkossa lista julkaistaan kahden vuoden välein tulevaisuusfoorumi Kipinän yhteydessä.
Tutustu esittelyihin listalle valituista: helsinki.fi/30alle30.
Listalle valittujen kuvia ja yhteystietoja voit tiedustella Sara Holapalta (yhteystiedot alla).
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Sara Holappavaikuttajaviestinnän asiantuntija
Puh:0503291731sara.holappa@helsinki.fiHelsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Missä ovat pääkaupunkiseudun monimuotoisimmat ja saavutettavimmat viheralueet?9.5.2025 06:50:00 EEST | Tiedote
Tuoreen tutkimuksen tulokset osoittavat, että viheralueet, jotka ovat tärkeitä luonnon monimuotoisuuden kannalta, eivät aina ole samoja kuin ne, jotka ovat tärkeitä saavutettavuuden kannalta. Uudet menetelmät auttavat tunnistamaan viheralueiden merkittävyyden eri näkökulmista.
Preeria laajeni ja kutistui – uusi tutkimus paljastaa muinaisen ilmastonmuutoksen syyt8.5.2025 07:57:06 EEST | Tiedote
Pohjois-Amerikan pitkä kuivuuskausi heti jääkauden jälkeen on ollut tiedossa jo pitkään. Uusi tutkimus osoittaa, että ankaran ilmaston aiheutti maapallon kiertoradan muutos.
Helsingin yliopisto palkitsi neljä ansiokasta väitöskirjaa6.5.2025 20:00:00 EEST | Tiedote
Mattia Cordiolin, Paavo Huotarin, Ita Puuseppin ja Ina Satokankaan väitöskirjat käsittelivät biopankkeja, Vanhaa Testamenttia, koululaisten matematiikan taitojen kehitystä ja luonnon monimuotoisuutta.
KUTSU 7.-9.5.2025: Kansainväliseen vammaistutkimuksen konferenssiin 700 osallistujaa6.5.2025 10:37:32 EEST | Kutsu
Nordic Network on Disability Research (NNDR), Helsingin yliopisto, Suomen vammaistutkimuksen seura sekä Kehitysvammaliitto järjestävät kansainvälisen vammaistutkimuksen konferenssin 7.–9. toukokuuta Helsingin yliopistossa (Fabianinkatu 33 ja yliopistonkatu 3).
Ovatko maataloudessa käytettävät kasvinsuojeluaineet uhka myös ympäröivälle luonnolle?5.5.2025 12:29:02 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston tutkimus osoitti, että kasvinsuojeluaineilla voi olla negatiivisia vaikutuksia maatalousympäristöissä eläviin lajeihin, jotka eivät ole aineiden varsinaisia kohteita. Vaikutukset kuitenkin vaihtelivat suuresti riippuen testatusta kasvinsuojeluaineesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme