SDP:n Saku Nikkanen: Kuluttajansuojaa on vahvistettava puhelin- ja kotimyynnissä
13.2.2025 12:35:36 EET | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Kansanedustaja Saku Nikkanen on saanut useita yhteydenottoja kuluttajansuojaan liittyen, erityisesti puhelin- ja kotimyynnin osalta. Nikkanen on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen, jossa hän tiedustelee, mitä toimia hallitus aikoo tehdä parantaakseen iäkkäiden kuluttajansuojaa puhelin- ja kotimyynnissä.

Saku Nikkanen on huolissaan siitä, että myyntitilanteet aiheuttavat ongelmia kaikenikäisille, mutta erityisesti ikääntyneille.
– Suomessa iäkkäät ihmiset asuvat yhä pidempään kotona, ja vaikka moni on hyväkuntoinen ja kykenee arvioimaan ja pystyvät erottamaan, onko heille myytävälle tuotteelle tarvetta, kotihoidon turvin asuvien määrä kasvaa. Tämä lisää riskiä sille, että vanhuksille myydään tarpeettomia tuotteita. Saamieni yhteydenottojen perusteella näin myös valitettavasti tapahtuu. Kuluttajansuojan on oltava erityisen vahvaa suoraan kotiin myytävien tuotteiden ja palveluiden osalta, Nikkanen toteaa.
Nikkanen korostaa, että ikääntyneiltä saatu palaute osoittaa päällekäyvän puhelinmarkkinoinnin ja kuluttajaoikeudellisten riitojen olevan yleisiä. Kuluttajansuoja on monissa tapauksissa riittämätön, ja lisäksi puhelinmyynnissä esiintyy myös rikollisuutta, kuten henkilötietojen ja pankkitunnusten kalastelua sekä identiteettivarkauksia.
– Olen saanut kuulla tapauksista, joissa ikääntyneet ovat joutuneet harhaanjohtavan markkinoinnin ja epäselvien sopimusten vuoksi jatkuvien tilausten kierteeseen tai maksamaan ylihintaa ilman peruutusmahdollisuutta. Eläkeliitto on raportoinut, että muistisairaita käytetään hyväksi puhelinmyynnissä eikä aina varmistuta, ymmärtääkö asiakas mihin sitoutuu. Vuonna 2021 tehdyn Eläkeliiton +60-barometrin mukaan 89 prosenttia yli 60-vuotiaista kokee taloudellisen hyväksikäytön olevan merkittävä ongelma, Nikkanen jatkaa.
Nikkanen on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen, jossa hän tiedustelee, mitä toimia hallitus aikoo tehdä parantaakseen iäkkäiden kuluttajansuojaa puhelin- ja kotimyynnissä.
– Jään odottamaan, mitä toimia hallitus aikoo tehdä parantaakseen iäkkään väestön kuluttajasuojaa puhelin- ja kotimyynnissä, Nikkanen päättää.
Yhteyshenkilöt
Saku NikkanenKansanedustaja
Puh:044 530 8326saku.nikkanen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
Kansanedustaja Jani Kokko ehdolle SDP:n varapuheenjohtajaksi11.4.2026 13:53:38 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Jani Kokko asettuu ehdolle SDP:n varapuheenjohtajaksi toukokuun puoluekokouksessa. Kokko ilmoitti asiasta SDP:n Keski-Suomen piirikokouksessa Jämsässä.
SDP:n Hanna Laine-Nousimaa: Lapsiperheköyhyyden kasvu on pysäytettävä – lapsiin panostaminen on Suomen tärkein investointi10.4.2026 16:34:10 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaa oli tänään vastaanottamassa laajan järjestö- ja asiantuntijajoukon vetoomusta lapsiperheköyhyyden vähentämiseksi. Vetoomuksessa vaaditaan eduskuntaryhmiä kääntämään lapsiperheköyhyyden suunta ja varmistamaan, että talouspäätöksissä asetetaan lapsen etu etusijalle. Laine-Nousimaa korostaa, että pelkän huolen tunnistaminen ei riitä, jos samaan aikaan tehdään päätöksiä, jotka syventävät lapsiperheköyhyyttä.
SDP:n Nikkanen ja Werning: Hallitus vaarantaa säästöillään myös pelastustoimen10.4.2026 13:50:51 EEST | Tiedote
Pelastusopiston aloituspaikkojen määrää on nostettu, mutta hyvinvointialueiden säästöt vaikeuttavat pelastajien työllistymiseen. Tarve pelastajille ei ole vähentynyt, mutta hyvinvointialueiden vaikea taloudellinen tilanne on johtanut pattitilanteeseen. SDP:n hallintovaliokunnan kansanedustajat Saku Nikkanen ja Paula Werning korostavat tilanteen vakavuutta.
SDP:n Niina Malm: Orpo puhuu puutaheinää suojaosista – ei tiedä, mistä puhuu10.4.2026 13:48:17 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja, varapuheenjohtaja Niina Malm tyrmää pääministeri Petteri Orpon väitteet työttömyysturvan suojaosien poistosta Ylen puheenjohtajatentissä. Orpo puhuu puutaheinää suojaosista eikä selvästi tiedä, mistä puhuu. Väite siitä, että osa-aikatyön vastaanottaminen olisi edelleen kannattavaa samalla tavalla, ei pidä paikkaansa. Hallitus on omilla päätöksillään heikentänyt työnteon kannustimia, Malm korostaa.
SDP:n Riitta Kaarisalo: Perussuomalaiset puolustavat kiivaasti yhteiskunnan rikkaimpia tavallisten suomalaisten kustannuksella10.4.2026 13:36:22 EEST | Tiedote
Eduskunnan kyselytunnilla 9.4. keskusteltiin pitkään Orpon hallituksen eriarvoisuutta ja huono-osaisuutta lisäävästä politiikasta. Silmiinpistävää on erityisesti epäoikeudenmukainen verokohtelu, kun hallitus on päättänyt asettaa suuryritysten osingonsaajat ja suurituloiset pieni- ja keskituloisten edelle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme