Vihreiden Inka Hopsu: Tieteen vapaus on turvattava – hallituksen lakiesityksen muotoilua muutettava
Vihreiden kansanedustaja ja eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Inka Hopsu pitää huolestuttavana hallituksen esitystä, jossa Suomen Akatemian tehtävien hoitamista koskevaan lakiin esitetään lisättäväksi linjaus, ettei Akatemian tehtävien hoitaminen saa olla ristiriidassa Suomen kansallisen turvallisuuden, kansainvälisten velvoitteiden tai ulko- ja turvallisuuspolitiikan kanssa.

Eduskunta käsittelee tänään torstaina 13.2. täysistunnossa Orpon hallituksen esitystä liittyen Suomen Akatemian tehtäviin. Esitys sisältää paljon keskustelua ja huolta herättäneen uuden lisäyksen, jonka mukaan tutkimuksen ja tutkimusedellytysten rahoittamista sekä kansainvälistä yhteistyötä koskevien Akatemian tehtävien hoitaminen ei saa olla ristiriidassa Suomen kansallisen turvallisuuden, kansainvälisten velvoitteiden tai ulko- ja turvallisuuspolitiikan kanssa.
– Tieteen vapautta ei tule rajoittaa. Muotoilu on monitulkintainen ja asettaa riskiin sen, että tutkimus voisi vapaasti haastaa Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaa. Näin ei pitäisi olla, Hopsu muistuttaa.
– On ymmärrettävää, että tutkimuksen ei pitäisi vaarantaa kansallista turvallisuutta ja esimerkiksi tutkimusvakoilun estäminen vaatii aiempaa enemmän huomiota ja toimia. Tutkimustulosten käytön suhteen on tehty myös EU-tason turvallisuutta vahvistavia suosituksia, joissa turvallisuus on määritelty tutkimuksen turvallisuuden kautta. Voisiko Suomi tukeutua voimakkaammin tähän EU-linjaan, Hopsu kysyy.
– Sivistysvaliokunnassa tulee saada paremmin harkitut muotoilut aikaan ja kuulla valmistelussa laajasti asiantuntijoita myös mahdollisista uusista muotoiluehdotuksista, joita aiemman ministerin suulla lupailtiin.
Ministeri Multalan aiemmista kommenteista oli tulkittavissa, että hallituksen esitystä voitaisiin vielä muokata, eikä tarkoitus olisi sitoa tutkijoiden käsiä tutkimuksen aiheen suhteen.
– Toivottavasti tämä on myös uuden ministeri Talvitien linja, eikä hallituksesta löydy haluja kaventaa tieteen ja tutkimuksen tilaa. Maailmalla tieteen ja tutkijoiden vapauksien haastaminen ja tutkimustulosten rinnastaminen mielipiteisiin on valitettavasti yleistynyt. Se haastaa viime kädessä myös demokraattista päätöksentekoa. Tieteen vapaus tulee turvata, Hopsu päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Inka HopsuVihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja
Puh:09 432 3054inka.hopsu@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Hanna Holopainen: Asepalvelusta tulee kehittää tasa-arvoisemmaksi ja siirtyä yleiseen kansalaispalvelukseen8.5.2025 12:11:03 EEST | Tiedote
Holopainen vaatii hallitukselta rohkeita askeleita sukupuolia tasa-arvoisemmin kohtelevan sekä kansallista turvallisuutta vahvistavan maanpuolustusjärjestelmän kehittämiseksi. Jo enemmistö suomalaisista suhtautuu myönteisesti sekä miehiä että naisia koskevaan yleiseen kansalaispalvelukseen.
Sofia Virralle ei haastajaa – Vihreät valitsevat puheenjohtajansa kesäkuussa7.5.2025 18:00:00 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtajavalinnan ehdokasasettelu on vahvistettu. Ehdokkaita on yksi: istuva puheenjohtaja Sofia Virta.
Sofia Virta kritisoi Orpoa: Kertoo hallituksen arvovalinnoista, että hoitajien palkankorotukset ovat haastavia samalla kun rahaa riittää veronkevennyksiin7.5.2025 14:03:36 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta kritisoi pääministerin lausuntoja siitä, että julkisen puolen palkankorotukset ovat kova lisähaaste julkiselle taloudelle. Virran mukaan on suorastaan irvokasta pääministeriltä kommentoida näin tilanteessa, jossa hallitus on juuri löytänyt rahaa veronkevennyksiin talouden tasapainon kustannuksella.
Saara Hyrkkö vihreiden ryhmäpuheessa: Pääministeri Orpo hyppäsi velkalaivan kapteenin paikalta risteilyisännäksi ykkösluokan matkustajille7.5.2025 13:59:17 EEST | Tiedote
Vihreiden eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö nosti puheessaan esille miten suuria riskejä pääministeri Orpon hallitus ottaa julkisen talouden suunnitelmassaan, miten vaihtoehdottomuudesta puhuminen on kansalaisten sumuttamista ja miten suomalaiset olisivat kyllä valmiita talouden tasapainottamisen talkoisiin, kunhan se tehtäisiin oikeudenmukaisesti. Hyrkkö piti vihreän eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoron hallituksen julkisen talouden suunnitelmaa koskevassa täysistunnossa.
Vihreiden Harjanne: Pääministeri sumutti helsinkiläisiä, jotta Daniel Sazonovista tulisi pormestari6.5.2025 14:01:21 EEST | Tiedote
Embargo, kunnes puhe on pidetty. Puhuttu versio pitää. Vihreiden helsinkiläinen kansanedustaja Atte Harjanne tarttui eduskunnan täysistunnossa esitykseen, jossa Helsingiltä ollaan leikkaamassa 35 miljoonaa euroa kohdennetusti eräänlaisena rangaistuksessa vastuullisesta taloudenpidosta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme