S-ryhmä palasi matkailukaupan ykköseksi – ”Tulevaisuus näyttää lupaavalta”
Viime vuosi oli S-ryhmän matkailu- ja ravitsemiskaupassa nousujohteinen ja joulusesonki oli erityisesti Lapissa menestys. Vaikka markkinatilanne jatkuu haastavana, lupailevat reippaasti alkanut matkailun myynti sekä merkit turismin ja kotimaisten asiakkaiden ostovoiman elpymisestä alalle myönteistä kehitystä.

S-ryhmän matkailukauppa palasi markkinajohtajaksi euromääräisellä huonemyynnillä mitattuna. Liikevaihto kasvoi yli 5 % ja suosio lisääntyi niin kotimaisten kuin kansainvälistenkin asiakkaiden joukossa.
– Matkailu on ennen kaikkea tunnetta ja onnistuimme ammattitaitoisten s-maralaisten kanssa olemaan ykkösvaihtoehto asiakkaiden hetkissä. Myös pitkäjänteinen kehitys ja uudistukset näkyvät tuloksessa. Hotellien vetovoimaa kasvattivat erityisesti Helsingin Katajanokalle avautunut Solo Sokos Hotel Pier 4 sekä lukuisat uudistukset kuten Break Sokos Hotellit Bomba ja Tahko ja Original Sokos Hotellit Vantaa ja Royal Vaasa, S-ryhmän matkailu- ja ravitsemiskaupan johtaja Juha Helminen kuvaa.
Viime vuonna kaupparyhmän hotelleissa vieraili yli 3,6 miljoonaa asiakasta. Kansainvälisten asiakkaiden määrä S-ryhmän hotelleissa eli Sokos Hotelleissa ja Radisson Blu -hotelleissa nousi yli 12 %. Kasvua tuli Saksasta, Yhdysvalloista, Japanista sekä Kiinasta.
Asiakkaat parhaiten tunteva pärjää
Alkaneelta vuodelta odotetaan matkailu- ja ravitsemisalalle kaivattua virettä, vaikka kuluttajien luottamus ja ostovoima elpyvät hitaasti. Taloudellisesti haastavina aikoina tutut konseptit kuten Sokos Hotellit ja esimerkiksi ikoninen Rosso ovat vahvoilla. Kysyntää on myös erityisesti edullisemmalle tarjonnalle kuten kahviloille ja nopeaa syömistä tarjoaville ravintoloille kuten Pizza Buffalle ja Hesburgerille.
– Vetovoiman kasvattaminen edellyttää meiltä jatkuvaa kehittymistä. Alalla pärjäävät ne, jotka tuntevat asiakkaat parhaiten ja pystyvät tarjoamaan heitä aidosti ihastuttavia ja kiinnostavia palveluja, Helminen toteaa.
S-ryhmässä vipuvoimaa uudistumiselle otetaankin asiakasdatan ja digitaalisuuden hyödyntämisestä. Vuoden alussa julkaistu, asiakkaiden toivoma Sokos Hotels -sovellus nousi sovelluskaupoissa matkailusovellusten kärkeen pian julkaisun jälkeen. Asiakasdatan avulla uudistetaan myös Sokos Hotellien kokous- ja tapahtumapalveluja sekä aamiaistarjontaa.
Potentiaalia vapaa-ajan sekä kansainvälisessä matkailussa
Kaupparyhmässä nähdään vapaa-ajan matkailun kasvavan työmatkustusta voimakkaammin. Yhteistä asiakasryhmille on halu yhdistää matkaan erilaisia aktiviteetteja ja elämyksiä.
– Sokos Hotellien elämystarjonta on kasvanut merkittävästi ja uudistuminen jatkuu tänäkin vuonna. Esimerkiksi Himokselle rakentuu uusi Break Sokos Hotel -huoneistohotelli, Original Sokos Hotel Seurahuone Kotkassa laajenee ja Original Sokos Hotel Vaakuna Hämeenlinnassa uudistuu, Helminen kertoo.
Hotellien uudistamisen lisäksi S-ryhmä on viime vuosina monipuolistanut majoitustarjontaansa tuomalla markkinaan kiinnostavia vaihtoehtoja kuten Helsinkiin kaupunkiympäristöön avattu Radisson RED -hotelli. Pääkaupunkiseudulla majoituskapasiteetti onkin kasvanut merkittävästi ja kilpailu on kovaa.
– Tulevaisuus näyttää kuitenkin lupaavalta, turistivirrat ovat alkaneet jälleen nousta vaikkakin ollaan vielä kaukana pandemiaa edeltävästä ajasta. Uskomme Sokos Hotels - ja Radisson Hotels- brändien jatkavan vahvaa kehitystä myös pääkaupunkiseudun markkinassa.
***
Viime vuonna käyttöasteen mukaan suosituimmat hotellit olivat:
- Solo Sokos Hotel Torni Tampere
- Original Sokos Hotel Wiklund, Turku
- Original Sokos Hotel Tripla, Helsinki
- Original Sokos Hotel Arina, Oulu
- Original Sokos Hotel Ilves, Tampere
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha Helminen, S-ryhmän matkailu- ja ravitsemiskaupan johtaja, juha.helminen@sok.fi, 040 535 5560
SOK:n viestintä
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
Linkit
SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa & ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä ja oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme Suomeen vuosittain noin 500 miljoonaa euroa.
#parempipaikkaelää
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Grillikaupoilla näkyy nyt suomalaisten asennemuutos – Prisman myyntidata kertoo minkä hintaisia grillejä tällä hetkellä halutaan26.3.2025 07:22:00 EET | Tiedote
Usein kuultu vitsi suomalaisten päättäväisyydestä grillata säällä kuin säällä vaikuttaisi pitävän monen kohdalla paikkansa, kertoo Prisman asiakasomistajille tehty tuore kyselytutkimus. Vaikka suurin osa lähes 1200 vastaajasta on poutasään grillaajia (69 %), merkittävä osa (25 %) on valmis pistämään grillin kuumaksi olosuhteista riippumatta. Kyselystä sekä Prisman tuoreesta myyntidatasta selviää myös, millainen grilli nyt halutaan ja mitä sinne aiotaan laittaa.
S-ryhmän päivittäistavarakaupan vahva vuosi mahdollistaa jatkopanostukset myymäläverkoston ja verkkokaupan kehittämiseen26.3.2025 07:15:00 EET | Tiedote
S-ryhmän päivittäistavarakauppa kasvatti edelleen markkinaosuuttaan vuonna 2024. S-ryhmän päivittäistavarakaupan myynti kasvoi 3,6 prosenttia vuonna 2024. Nielsenin myymälärekisterin mukaan S-ryhmän päivittäistavarakaupan markkinaosuus oli viime vuonna 48,8 prosenttia (+0,6 %-yks.). S-ryhmä vahvisti asemaansa myös ruoan verkkokaupan markkinajohtajana ja jatkoi investointeja sekä myymäläverkoston että verkkokaupan kehittämiseen.
ABC-mobiilin kyydissä jo yli 700 000 käyttäjää – digimyynti vahvassa kasvussa25.3.2025 08:02:00 EET | Tiedote
ABC-mobiili vahvistaa asemaansa tiellä liikkuvien ykkössovelluksena. Yhä useampi ABC-ketjun ostos tehdään mobiilisti: osalla asemista jo lähes viidennes tankkauksista ja yli puolet autopesuista tehdään sovelluksen kautta.
Mobiilioperaattori Moi ja S-ryhmä valtakunnalliseen bonusyhteistyöhön20.3.2025 08:02:00 EET | Tiedote
Kuuden osuuskaupan alueella paikallisena alkanut yhteistyö laajenee valtakunnalliseksi asiakastoiveiden perusteella. S-ryhmän asiakasomistajat saavat Bonusta kaikista Moin kuluttajille suunnatuista tuotteista.
HD-siirtymä ajoi suomalaiset televisiokaupoille – Prismassa tuotteiden myynti jopa kuusinkertaistunut18.3.2025 08:12:00 EET | Tiedote
Suomen televisiokanavat siirtyvät tänä vuonna teräväpiirto- eli HD-lähetyksiin. Ylen lähetykset siirtyvät teräväpiirtoaikaan maaliskuun lopussa ja kaupalliset kanavat kesäkuun lopussa. Tulevan siirtymän vaikutukset näkyvät jo televisiomyynneissä, sillä muutos edellyttää television uusimista, jos nykyisellä televisiolla ei pysty katselemaan HD-lähetyksiä. Prisman myyntidata kertoo kaupan käyvän nyt ennätyslukemissa televisioiden ja digiboksien myynnin moninkertaistuttua.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme