Kokoomuksen Kaunisto: Lukuisat investointiuutiset merkki kasvun käynnistymisestä
14.2.2025 11:27:10 EET | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote
Suomeen valmistuu tänä vuonna jopa 8,5 miljardin euron edestä vihreitä investointeja, kertoo EK:n tuore selvitys. Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtajan Ville Kauniston mukaan investointiuutiset ja lukuisat positiiviset merkit taloudesta osoittavat, että talouden kasvu on käynnistymässä. Hän kritisoi oppositiota liiallisen synkistelyn lietsomisesta ja varoittaa, että pelottelupuheilla voi olla haitallisia vaikutuksia reaalitalouteen.

Elinkeinoelämän keskusliiton tuore selvitys kertoo, että tänä vuonna on valmistumassa jopa 8,5 miljardin euron edestä vihreitä investointeja. Hankkeet liittyvät muun muassa datakeskuksiin, maatuulivoimaan, biotuotteisiin ja akkuteknologiaan.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän 3. varapuheenjohtaja ja talousvaliokunnan varapuheenjohtaja Ville Kaunisto pitää lukuja vahvana viestinä talouden käänteestä.
”Taloustilanteesta on kuulunut lukuisia hyviä uutisia: kuluttajien ostovoima kasvaa ja vienti on alkanut vetää. Investointiuutiset kertovat ennen kaikkea yritysten luottamuksesta Suomeen ja Suomen talouteen”, Kaunisto sanoo.
Kaunisto muistuttaa hallituksen tehneen jo lukuisia toimia kasvun ja investointien vauhdittamiseksi. Hallitus muun muassa kasvattaa tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoitusta yhteensä miljardilla eurolla hallituskauden aikana, sujuvoittaa luvitusta sekä on uudistanut Suomen työmarkkinoita pohjoismaiselle linjalle.
”Lisäksi eduskunnan käsittelyssä on suurien puhtaan siirtymän investointien verokannustin. Kannustimen arvioidaan tuovan jopa 10 miljardin euron investoinnit Suomeen”, Kaunisto hehkuttaa.
Kaunisto kritisoi oppositiota puheista, joissa maalataan synkkää kuvaa Suomen talouden tilanteesta, vaikka hallituksen työn tulokset alkavat jo näkymään talouden positiivisina signaaleina ja kasvuna ympäri Suomen.
”Kun tiedetään että pessimismi ruokkii pessimismiä, niin minusta pitäisi kysyä, että mitä oppositio oikein synkistelyllään tavoittelee? Investointien karkoittamista Suomesta? Tunnelmalla ja päättäjien puheilla on vaikutusta myös reaalitalouteen”, Kaunisto sanoo.
Kauniston mukaan kasvun ruokkimiseksi on tärkeää panna toimeen kaikki hallituksen linjaukset kasvun vauhdittamiseksi.
”Tämän lisäksi puoliväliriihessä tulee olla valmius tehdä lisää toimia, joilla Suomen talouskasvua vahvistetaan”, Kaunisto päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ville KaunistoEduskuntaryhmän varapuheenjohtaja
Kaakkois-Suomen vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Ministeri Ikonen haluaa Etelä-Karjalan mallin koko Suomeen – apua soten maksuvaikeuksiin ennen ulosottoa3.11.2026 15:35:32 EET | Tiedote
Kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen (kok.) haluaa hyvinvointialueiden puuttuvan asiakkaiden maksuvaikeuksiin nykyistä aikaisemmin. Hän nostaa Etelä-Karjalan mallin esimerkiksi koko Suomelle ja haluaa myös siirtää asiakasmaksukaton seurannan pois asiakkaan vastuulta.
Kokoomuksen Heinonen: Työn verotus kevenee ja verotulot kasvavat – tätä Suomi tarvitsee3.11.2026 14:34:57 EET | Tiedote
Valtiovarainvaliokunnan jäsen, kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen iloitsee verotulojen kasvusta samaan aikaan, kun hallitus keventää työn verotusta. Tammi–syyskuussa Verohallinto keräsi veroja lähes 66 miljardia euroa eli yli 2,3 miljardia euroa enemmän kuin vuotta aiemmin. Kasvua oli 3,7 prosenttia.
Kokoomuksen Kauma: Sdp:n kaavailemat massiiviset veronkorotukset heikentäisivät entisestään ihmisten kykyä selviytyä arjen kustannuksista3.11.2026 14:27:16 EET | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Kauma arvostelee SDP verolinjaa eduskunnan välikysymyskeskustelussa arjen kustannuksista. Kauman mukaan opposition esittämät veronkiristykset uhkaisivat osua myös tavallisiin palkansaajiin, joiden toimeentulosta SDP kertoo olevansa huolissaan.
Kokoomuksen Limnell: Suomen pelote tarvitsee neljännen C:n – Suomea ei saa pystyä lamauttamaan3.11.2026 10:37:05 EET | Tiedote
Euroopassa ilmenneet kyberhyökkäykset ruokakauppojen kylmälaitteisiin ovat vakava turvallisuuspoliittinen varoitus kokoomuksen kansanedustaja ja kyberturvallisuuden dosentti Jarno Limnellin mukaan. Jos elintarvikkeita voidaan pilata etäyhteyden kautta, meidän on kysyttävä, mitä muuta yhteiskunnassamme voidaan pysäyttää samalla tavalla. Limnell esittää, että tasavallan presidentti Alexander Stubbin esille nostamaa uskottavan pelotteen kolmea C:tä täydennetään neljännellä: continuity, yhteiskunnan toiminnan jatkuvuudella.
Kokoomuksen lääkärikansanedustajat tukevat ministeri Ikosen vaatimusta: Hoitajien kohtaamaan väkivaltaan puututtava jokaisella hyvinvointialueella3.11.2026 08:28:43 EET | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustajat ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenet Mia Laiho, Maaret Castrén, Oskari Valtola ja Ville Väyrynen antavat vahvan tukensa kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikosen vaatimukselle puuttua hoitajiin kohdistuvaan väkivaltaan. Kansanedustajien mukaan ministerin viesti on otettava vakavasti jokaisella hyvinvointialueella. Hoitajien turvallisuudesta huolehtiminen ei ole vapaaehtoista, vaan työnantajan lakisääteinen velvollisuus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme