Tutkimus: Joka neljäs suomalainen varmistaa lomakohteen nettiyhteyden etukäteen
Valokuitusen tuoreen tutkimuksen* mukaan reilusti yli puolet suomalaisista toivoo lomaillessaan toimivia nettiyhteyksiä. Suomalaisille onnistunut talviloma on yhdistelmä herkullista ruokaa, yhdessäoloa, ulkoilua ja viihdettä digilaitteilla.

Valokuitusen YouGovilla teettämän tutkimuksen mukaan selkeästi yli puolet suomalaisista nauttii eniten lomasta, johon kuuluu herkuttelu (62 %), yhdessäolo läheisten kanssa (60 %) ja ulkoilu (59 %).
Suomalaiset myös rentoutuvat digilaitteiden parissa. Hyvään talvilomaan sisältyy esimerkiksi elokuvien ja sarjojen katselu suoratoistopalveluista (33 %), somen selaaminen (21 %), nettipelit (9 %) ja musiikin striimaus (9 %).
- Elämme digiarkea ja se näkyy lomanvietossammekin. Talvilomalla vaalitaan ulkoilua, mutta toisaalta myös yhdessäoloa digitaalisten palvelujen ja viihteen äärellä. Hyviä nettiyhteyksiä toivotaan, riippumatta siitä viettääkö talvilomansa vuokramökissä Lapissa vai kotioloissa, toteaa Valokuitusen toimitusjohtaja Heikki Kaunisto.
Nettiyhteydet lomaillessa tärkeää nuorille aikuisille ja asiantuntija-työssä olevilla
Tutkimuksen mukaan reilusti yli puolet (61 %) kertoo pitävänsä hyvää nettiyhteyttä lomalla tärkeänä. Nettiyhteys nousee osalla matkanvaraajista oleellisten valintakriteerien joukkoon, sillä yli neljännes (28 %) ilmoittaa selvittävänsä etukäteen lomakohteensa majoituksessa olevan nettiyhteyden.
- Moni on tottunut käyttämään nettiä opiskeluun, töihin ja vapaa-aikaan. Osa tekee myös etätöitä lomalla ja silloin on tärkeää, että lomakohteesta pystyy osallistumaan vaikka videopalavereihin, Kaunisto sanoo.
Majoituskohteen yhteydet ovat tärkeitä erityisesti 18–29-vuotiaille (69 %), Helsingissä tai Uudellamaalla asuville (68 %) ja toimihenkilöille sekä asiantuntijatehtävissä työskenteleville (72 %).
Nämä asiat kuuluvat suomalaisten mielestä hyvään talvilomaan:
-
Herkullinen ruoka 62 %
-
Yhdessäolo perheen, sukulaisten tai ystävien kanssa 60 %
-
Ulkoilu 59 %
-
Matkustaminen 45 %
-
Liikunta 43 %
-
Lukeminen 36 %
-
Suoratoistopalveluiden katsominen 33 %
-
Somen käyttö ja selailu 21 %
-
Muut harrastukset 20 %
-
Valokuvaus 13 %
-
Musiikin harrastaminen 10 %
-
Nettipelaaminen 9 %
-
Musiikin striimaus 9 %
-
Ei mikään näistä 2 %
-
En osaa sanoa 2 %
*Valokuitusen teettämän kyselytutkimuksen tiedot kerättiin sähköisenä kyselynä 29.1.– 31.1.2025 YouGovin kuluttajapaneelissa. Kyselyyn osallistui 1017 vastaajaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heikki KaunistoToimitusjohtajaValokuitunen Oy
heikki.kaunisto@valokuitunen.fiKirsi JännesViestintäpäällikköValokuitunen Oy
Puh:050 564 4645kirsi.jannes@valokuitunen.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta: Valokuitunen on toimialansa markkinajohtaja
Valokuitunen Oy rakentaa nopeita ja luotettavia valokuituyhteyksiä pientaloihin ja yrityksiin ympäri Suomen. Valokuitu takaa parhaan mahdollisen nettiyhteyden kaikissa tilanteissa ja mahdollistaa sujuvan digiarjen. Kytkemme pientalojen yhteydet Telian Avoin Kuitu -runkoverkkoon. Asiakkaamme voivat valita verkon laajasta valikoimasta itselleen sopivat netti- ja lisäpalvelut ja kilpailuttaa niitä rajattomasti. Valokuitunen on markkinajohtaja – verkkomme kattaa vuoden 2024 lopussa noin 400 000 kotitaloutta Suomessa. Meillä työskentelee yli sata ammattilaista arvojemme rohkeus, ilo ja luottamus mukaisesti. Valokuiturakentamisemme työllistää kymmeniä urakointiyrityksiä ympäri maan. Vuonna 2020 perustettu Valokuitunen on suomalaisen CapManin (60 %) ja pohjoismaisen Telian (40 %) omistama yritys.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Valokuitunen Oy
Tutkimus: Etätyötä tehdään aiempaa vähemmän – nuorista joka kolmas kokee ulkopuolisuutta työskennellessään etänä5.9.2025 06:20:00 EEST | Tiedote
Tuore tutkimus paljastaa, että etätyön tekeminen on vähentynyt Suomessa vuodesta 2023. Päätöksenteosta ja sosiaalisista suhteista ulkopuolelle jääminen korostuu yhtenä etätyön haasteena. Toimivalla etätyöetiketillä voitaisiin huomioida niin työntekijöiden kuin työnantajan tarpeet.
Tutkimus: Joka viides etätyöläinen herää vain hetkeä ennen palaveria13.8.2025 07:50:00 EEST | Tiedote
Elokuussa suomalaiset palaavat runsain joukoin lomalta töihin, ja monelle etätyö tarjoaa kaivatun pehmeän laskun arkeen. Suomalaisten digiarkea selvittävän tuoreen tutkimuksen mukaan jopa noin viides etätyöläinen herää vain hetkeä ennen aamun ensimmäistä palaveria. Etätyöpäivinä matkoista säästyneen ajan suomalaiset käyttävät useimmin kotitöihin tai latautumiseen.
Tutkimus: Kesällä etäilyä rytmittävät tutut rutiinit, löhöilystä ja herkuista nautitaan vain maltillisesti9.7.2025 06:49:00 EEST | Tiedote
Tuoreen tutkimuksen mukaan kesä tuo suomalaisten etätyöpäiviin joustoa: rutiinit pysyvät, mutta tauoilla tehdään mieluiten kotitöitä, ollaan somessa ja ulkoillaan. Lounas syntyy kätevimmin edellispäivän tähteistä.
Heinävedelle valmistumassa lisää valokuituverkkoa – yhteydet käyttöön syksyllä myös kunnan vuokra-asunnoissa2.7.2025 07:45:00 EEST | Tiedote
Valokuitunen rakentaa Heinävedelle valokuituverkkoa. Verkkoa rakennetaan kunnan omistamiin vuokra-asuntoihin sekä yksityisasiakkaille. Valokuidun runkoverkkoa on kaivettu reilusti yli kilometrin verran kirkonkylällä, ja työt etenevät hyvin. Syksyn aikana alueella alkavat valokuitujen käyttöönotot.
Lapin kirkonkylään rakennetaan laajasti valokuituverkkoa tänä kesänä30.6.2025 07:18:00 EEST | Tiedote
Rauman Lapin kirkonkylä saa tänä vuonna nopeat valokuituyhteydet, kun Valokuitunen rakentaa laajasti avointa valokuituverkkoa kylään. Raumalla on ennestään neljällä alueella Valokuitusen valokuitusaatavuus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme