Varuboden-Osla tarjoaa työkokemusta 500 nuorelle – alaikäisille suunnattu kesätyöhaku alkaa
Osuuskauppa Varuboden-Osla palkkaa ensi kesäksi noin 500 nuorta lyhyempiin kesätyöjaksoihin Uudellamaalla ja Ahvenanmaalla. Haku Tutustu ja tienaa -harjoitteluun ja 2–4 viikon kesätyöhön on käynnissä 16. maaliskuuta saakka.

Haku Varuboden-Oslan Tutustu ja tienaa -harjoitteluun ja 2–4 viikon kesätyöjaksoihin alkaa tänään. Osuuskauppa haluaa tarjota ensikosketuksen työelämään myös nuoremmille hakijoille. 14–17-vuotiaat voivat kartuttaa työkokemusta ja kesäkassaa hakemalla 2–4 viikoksi kauppaan, ravintolaan tai ABC-asemalle.
Tällä kertaa täysi-ikäisille ja alaikäisille järjestetään erilliset hakuprosessit. Täysi-ikäisten haku päättyi helmikuun alussa.
– Nuorempien hakijoiden kohdalla kesän suunnitelmat tarkentuvat usein vasta lähempänä kesää, minkä takia päätimme tänä vuonna järjestää alaikäisten kesätyöhaun aiempaa myöhemmin, Varuboden-Oslan henkilöstöjohtaja Paula Pajunen kertoo.
Vaikka muun muassa ikärajavalvottavien tuotteiden myynnin vuoksi osa kesätyötehtävistä joudutaan rajaamaan täysi-ikäisille työntekijöille, löytyy mielekkäitä työtehtäviä myös nuoremmille. Kesätyöjakson aikana pääsee mahdollisesti kokeilemaan esimerkiksi asiakas- ja kassapalvelua, hyllytystä, hinnoittelua, päiväysten tarkistamista sekä ravintola-alan avustavia työtehtäviä.
Viime vuosien tapaan kaikki hakijat saavat kutsun työhaastatteluun. Hakuprosessi on pyritty tekemään mahdollisimman sujuvaksi ja hakijaystävälliseksi. Perustiedot annettuaan hakijat voivat ilmoittautua haastattelutapahtumaan, joka pidetään lauantaina 22.3.
– Asiakaspalvelutyössä tärkeintä on ihmisten kohtaaminen, ei tekstien kirjoittaminen. Haastattelemalla kaikki hakijat tarjoamme heille yhdenvertaisen mahdollisuuden kertoa itsestään kasvotusten, henkilöstöjohtaja Pajunen taustoittaa.
Haku nuorten kesätyöjaksoihin on käynnissä 16.3.2025 asti osoitteessa vbo.fi/getajob.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Paula PajunenhenkilöstöjohtajaVaruboden-Osla
Puh:010 765 9315paula.pajunen@sok.fiLinkit
Osuuskauppa Varuboden-Osla
Varuboden-Osla on 70 000 asiakasomistajan omistama kaksikielinen osuuskauppa, joka toimii Uudenmaan rannikolla ja Ahvenanmaalla. Palvelemme asiakkaitamme yli 60 toimipaikassa päivittäis- ja erikoistavarakaupan, liikennemyymälä- ja polttonestekaupan sekä ravitsemiskaupan alalla. Olemme osa S-ryhmää.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag
Förnyelsen av Prismacentret i Kyrkslätt framskrider enligt tidtabell21.3.2025 14:25:20 EET | Pressmeddelande
Ingången från nedre gården flyttas till en ny plats på måndag 24.3.
Kirkkonummen Prismakeskuksen laajennus etenee aikataulussa21.3.2025 14:25:20 EET | Tiedote
Alapihan sisäänkäynti siirretään uuteen paikkaan maanantaina 24.3.
Varuboden-Osla utökar nätverk av robotleveranser17.3.2025 14:04:59 EET | Pressmeddelande
Handelslaget Varuboden-Osla utökar sitt nätverk av robotleveranser till inte mindre än sex butiker i Hangö, Ekenäs, Sjundeå, Kyrkslätt och Lovisa under våren. Robotarna levereras av S-gruppens samarbetspartner Starship Technologies, som är världens ledande utvecklare och tillverkare av autonoma transportrobotar.
Varuboden-Osla laajentaa robokuljetusten verkostoa17.3.2025 14:04:59 EET | Tiedote
Osuuskauppa Varuboden-Osla laajentaa robokuljetusten verkostoa kevään aikana peräti kuuteen myymälään Hangossa, Tammisaaressa, Siuntiossa, Kirkkonummella ja Loviisassa. Robotit toimittaa S-ryhmän yhteistyökumppani Starship Technologies, joka on maailman johtava autonomisten kuljetusrobottien kehittäjä ja valmistaja.
Renoveringen av Rosso Borgå börjar på onsdag – förnyad restaurang öppnar i början april11.3.2025 06:30:00 EET | Pressmeddelande
Rosso Borgå har stängt för renovering i några veckor. Restaurangen är öppen som normalt ännu i dag, tisdagen den 11 mars.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme