Classicin murskavoitto kruunasi tylyjen tulosten lauantain
15.2.2025 20:41:40 EET | Fliiga | Tiedote
F-liigan naisten sarjassa nähtiin lauantaina selviä lukemia, ja tylyimpänä hääri sarjakakkonen Classic, joka päätti kahdeksantena olevan SaiPan voittoputken voittamalla kotonaan peräti 14-0.
Lotta Purhonen, Suvi Hämäläinen ja Veera Vilenius laukoivat Classicin avauserässä jo 3–0-johtoon, ja toisessa teki SaiPan maalissa aloittanut Miia Maaranen tilaa Sara-Sofia Rapolle Hämäläisen ja Alma Laitilan osuttua eron viiteen. Tahti ei kuitenkaan hidastunut, vaan toisella tauolla Classic johti jo 11-0. Julia Saarisen nollapeli Classicin maalilla irtosi lopulta 10 torjunnalla, kun SaiPan kaksikolle merkittiin yhteensä 22. Suvi Hämäläinen hurjasteli pistepörssiin saldon 4+3, Veera Vilenius 2+2 ja Natalia Pitkäkangas 2+1.
Lauantain toisen nollapelin kirjautti SB-Pron Jenna Makkonen, kun nurmijärveläiset kaatoivat vieraissa O2-Jyväskylän 6-0. Selvä ero tuli sielläkin jo avauserässä Jenni Torkin, Jenni Rautasen ja Veronika Kopeckan maaleilla, ja toisessa Elina Kujala ja taas Torkki takoivat tilanteeksi jo 5-0 vieraille. Torkki sinetöi hattutemppunsa puoli minuuttia ennen ottelun loppua ylivoimalla.
Illan kahdessa muussa ottelussa turkulaiset olivat armottomia kotijoukkueita, kun sarjakärki TPS kaatoi SSRA:n 7-1 ja FBC Loisto Welhot 12-4. SSRA käväisi Liinu Koiviston maalilla johdossa, mutta Veera Kuosmanen tasoitti, ja toisessa erässä Sofia Leino nosti Palloseuran johtoon. Päätösjaksolla TPS meni sitten menojaan iskien vielä viisi lisäosumaa, ja Veera Kuosmasen illan tehot olivat 2+2.
FBC Loisto puolestaan teki pelin selväksi heti avauserässä, jossa Cecilia Johansson, Tuulia Lahti, Noora Isomäki, Saana Lenkkeri ja Laura Pakarinen laukoivat taukotilanteeksi 5-0. Petra Aallonen kavensi toisessa, mutta Loisto vastasi kolmella osumalla, ja kolmas erä ilakoitiin sitten kummankin joukkueen rakentaessa kolme lisämaalia. FBC Loistosta löytyi tänään neljä kahden maalin pelaajaa, jotka olivat Noora Isomäki, Aada Honkuri, Tuulia Lahti ja Emilia Kurppa.
Kaikki 17 otteluaan voittanut TPS johtaa sarjaa kuuden pisteen erolla ottelun enemmän pelanneeseen Classiciin.
Sarja jatkuu sunnuntaina Turussa ottelulla FBC Loisto–SSRA.
Yhteyshenkilöt
Ilari IsotaloViestintäpäällikköF-liiga
Puh:+359 442599009ilari.isotalo@salibandy.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fliiga
Seitsemän pisteen Riku Hakanen ja neljän maalin Juuso Ahola sunnuntain hahmot15.3.2026 19:28:46 EET | Tiedote
Eilen OLS:n vieraissa 12-2 voittanut Nokian KrP jatkoi siitä, mihin jäi, kun joukkueet kohtasivat tänään uudelleen samalla areenalla. Nyt nokialaisten voittolukemat olivat 9-1 Juuso Aholan laukoessa neljä maalia. Riku Hakanen puolestaan latoi tehot 4+3 SPV:n 12–3-vierasvoitossa FBC Turusta.
Nurmon Jymy varmisti sarjapaikkansa, Classic kiinni runkosarjan voitossa14.3.2026 20:49:12 EET | Tiedote
F-liigan lauantain kierroksella Nurmon Jymy varmisti sarjapaikkansa kaatamalla vieraissa LASBin 5-3. Nurmolaisilla on ennen viimeistä kierrosta nyt viiden pisteen etumatka karsijan paikalla olevaan LASBiin.
Naisten runkosarja paketissa, tässä ovat puolivälieräparit14.3.2026 17:27:00 EET | Tiedote
F-liigan naisten runkosarja pelattiin tänään loppuun, ja saman tien valittiin myös puolivälierien otteluparit. Runkosarjan voittaja TPS sai valita ensimmäisenä vastustajansa sijoilta 5-8, minkä jälkeen valitsi kakkonen Classic ja sitten kolmonen SB-Pro.
Indians sinetöi FBC Turun kohtalon, TPS löi Nurmon Jymyn13.3.2026 21:37:42 EET | Tiedote
F-liigan miesten sarjassa pelattiin perjantaina kaksi ottelua, joissa pudotuspeleihin valmistautujat ottivat kotivoiton häntäpään ryhmistä. Westend Indians kaatoi FBC Turun 8-5 ja TPS Nurmon Jymyn 6-4. Samalla varmistui lopullisesti FBC Turun putoaminen ensi kaudeksi Inssi-Divariin.
Alex Eklundin tehot liikaa OLS:lle8.3.2026 18:14:05 EET | Tiedote
Alex Eklund pörräsi hirmuisessa vireessä, kun TPS kaatoi F-liigan sunnuntain ainoassa ottelussa kotonaan OLS:n 5-4. Hyökkääjä laukoi joukkueensa maaleista kolme ja syötti kaksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme