Digitaalinen asiointipalvelu päivittyi seitsemän kunnan asukkaille
17.2.2025 13:02:39 EET | Österbottens välfärdsområde – Pohjanmaan hyvinvointialue | Tiedote
Viikonlopun aikana on otettu käyttöön uusi asiakas- ja potilastietojärjestelmä Vaasassa, Laihialla, Mustasaaressa, Vöyrillä, Maalahdessa, Korsnäsissä ja Närpiössä. Kuluvan viikon aikana palveluissa voi olla ruuhkaa. Mikäli asiasi ei ole kiireellinen, ota yhteyttä vasta ensi viikolla.
Uuden järjestelmän käyttöönotto voi aiheuttaa hitautta tietyissä palveluissa, kun henkilökunta totuttelee uuteen työvälineeseen. Osa vanhojen järjestelmien tietojen siirrosta on vielä kesken, joten ammattilaiset käyttävät tilapäisesti rinnakkain sekä uutta että vanhaa järjestelmää.
Esimerkiksi hoidon tarpeen arvioinnissa ja edellä mainittujen kuntien terveyskeskuksissa tai hyvinvointiasemilla kannattaa varautua viivästyksiin.
– Hoidon tarpeen arvioinnin takaisinsoittopyyntöjä voi jättää tällä viikolla poikkeuksellisesti vain kello 8–11. Oirearvioita voi täyttää normaalisti digitaalisessa Omaolo-palvelussa. Mikäli asiasi ei ole kiireellinen, pyydämme sinua ottamaan yhteyttä vasta loppuviikosta tai ensi viikolla, neuvoo osastonhoitaja Erja Lahti.
Varaa aika uudesta digitaalisesta palvelukanavasta
Käyttöönoton myötä terveydenhuollon uuden digitaalisen palvelukanavan, Kansalaisen terveyspalvelun käyttö laajenee.
Uuden asiointikanavan palvelut ovat nyt käytössä Vaasassa, Laihialla, Mustasaaressa, Vöyrillä, Maalahdessa, Korsnäsissä ja Närpiössä. Sama järjestelmä otettiin käyttöön Kristiinankaupungissa ja Kaskisissa jo syksyllä. Löydät digitaaliset palvelut verkkosivuiltamme, Asioi verkossa –osiosta.
Voit hoitaa näitä perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon asioita digitaalisesti:
- hallinnoida ja tarkastella omia ajanvarauksia ja terveystietoja ja asioida myös toisen puolesta
- täyttää esitieto- ja seurantalomakkeita ja kyselyitä
- lukea terveydenhuollon ammattilaisten sinulle lähettämiä viestejä
- liittyä etukäteen varatulle videovastaanottoajalle terveydenhuollon ammattilaisen kanssa
- päivittää omat yhteystietosi ja antaa luvan tekstiviestimuistutusten ja -herätteiden lähettämiseen
Huoltajana voit asioida digitaalisesti alle 12-vuotiaan lapsen puolesta. Joissakin tapauksissa voit huoltajana asioida myös alle 18-vuotiaan lapsen puolesta, jos terveydenhuollon ammattilainen arvioi tämän tarpeelliseksi.
Anna lupa muistutusviestien lähettämiseen
Uuden järjestelmän käyttöönotto voi vaikuttaa tekstiviestimuistutuksiin. Jos sinulla on vastaanottoaika helmikuussa, et välttämättä saa tekstiviestimuistutusta.
Kirjaudu uuteen digitaaliseen palvelukanavaan eli Kansalaisen terveyspalveluun ja käy tarkistamassa yhteystietosi sekä luvat tekstiviestien lähettämiseen. Siten saat jatkossa tekstiviestimuistutuksen kaikista perusterveydenhuollon vastaanottoajoista, kuten lääkärin vastaanottoajasta tai neuvolakäynnistä. Löydät ohjeen verkkosivuiltamme.
Perusterveydenhuollon ja suun terveydenhuollon laboratoriotuloksista ei jatkossa lähetetä tekstiviestiä, vaan näet tulokset OmaKannasta.
Erikoissairaanhoidon yksiköt, Pietarsaaren, Luodon, Pedersören, Uudenkaarlepyyn ja Kruunupyyn perusterveydenhuolto ja suun terveydenhuolto sekä sosiaalihuollon asumispalvelut, kotihoito ja päivä- ja työtoiminta siirtyvät yhteiseen asiointikanavaan myöhemmin keväällä, asiakas ja potilastietojärjestelmän viimeisessä käyttöönottovaiheessa.
Yhteyshenkilöt
Pia HaglundTietohallintojohtaja
Puh:040 183 2739pia.haglund@ovph.fiErja LahtiOsastonhoitaja
Puh:040 161 6589erja.lahti@ovph.fiKommunikationsenheten - Viestintäyksikkö
Vi betjänar media mån-fre kl. 9–15. Ta kontakt så svarar vi så fort som möjligt. Palvelemme mediaa ma-pe klo 9-15. Ota yhteyttä, niin vastaamme sinulle mahdollisimman pian.
Välkommen till Österbottens välfärdsområde! Vi anordnar social- och hälsovårdstjänster samt räddningsväsendets tjänster i Österbotten. I Vårt område bor cirka 176 000 invånare och vi har över 8000 anställda. Vi jobbar från människa till människa.
Tervetuloa Pohjanmaan hyvinvointialueelle! Järjestämme sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palvelut Pohjanmaalla. Alueellamme asuu noin 176 000 asukasta ja meillä on yli 8000 työntekijää. Työskentelemme ihmiseltä ihmiselle.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Österbottens välfärdsområde – Pohjanmaan hyvinvointialue
Nu kan du kontrollera dina bokade tider i ÖVPH-appen20.2.2026 11:38:39 EET | Pressmeddelande
En uppdaterad version av Österbottens välfärdsområdes ÖVPH-app har publicerats. Nu kan du behändigt kontrollera de mottagningstider till hälso- och sjukvården som reserverats för dig i appen samt uppdatera dina kontaktuppgifter.
Nyt voit tarkistaa sinulle varatut ajat ÖVPH-sovelluksesta20.2.2026 11:38:30 EET | Tiedote
Pohjanmaan hyvinvointialueen ÖVPH-sovelluksen päivitetty versio on julkaistu. Voit nyt näppärästi tarkistaa sovelluksesta sinulle varatut terveydenhuollon vastaanottoajat sekä päivittää omat yhteystietosi ajan tasalle.
Utlåtande: Finansieringsmodellen måste vara förutsägbar och rättvis16.2.2026 13:32:32 EET | Pressmeddelande
I sitt utlåtande tar Österbottens välfärdsområde ställning till de planerade ändringarna i lagen om finansiering av välfärdsområden. Välfärdsområdet understryker att finansieringen måste basera sig på ett tillförlitligt, jämförbart informationsunderlag samt att nivån på den framtida finansieringen måste vara förutsägbar. Det finansiella nollsummespelet och de ytterligare nedskärningarna i finansieringen äventyrar servicen.
Lausunto: Rahoitusmallin oltava ennakoitava ja oikeudenmukainen16.2.2026 13:31:57 EET | Tiedote
Pohjanmaan hyvinvointialue ottaa lausunnossaan kantaa hyvinvointialueiden rahoituslakiin suunniteltuihin muutoksiin. Hyvinvointialue peräänkuuluttaa sitä, että rahoituksen on perustuttava luotettavaan, vertailukelpoiseen tietopohjaan ja tulevan rahoituksen tason tulee olla ennakoitavissa. Rahoituksen lisäleikkaukset ja nollasummapeli vaarantavat riittävät palvelut.
Familjerådgivningen utvidgas till Närpes9.2.2026 09:00:00 EET | Pressmeddelande
Nu erbjuder familjerådgivningen service till alla familjer med minderåriga barn i Österbottens välfärdsområde. På familjerådgivningen erbjuds mångsidig sakkunnighjälp vid utmaningar i familjelivet och stöd till en positiv utveckling hos barn.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme