Yksipuolistuuko maailmankuvamme? Tänään ilmestynyt Maailman Kuvalehti ruotii ulkomaanjournalismin tilaa
Maailman Kuvalehden vuoden 2025 ensimmäisessä numerossa tutut toimittajat kertovat, mikä ulkomaanjournalismissa mättää. Tänä vuonna 40 vuotta täyttävä ja samalla uudistuva lehti pohtii myös kehitysyhteistyön nykytilaa.

Ulkomaankirjeenvaihtajia on yhä vähemmän, ja kansainvälisiinkin uutisiin kaivataan Suomi-kulmaa. Yhdysvallat hallitsee uutisotsikoita. Ulkomaanjournalismi tuntuu siis yksipuolistuneen.
Maailman Kuvalehden haastattelemat toimittajat ovat huolissaan siitä, ettei media osaa enää katsoa kauas. Jos media keskittyy vain meitä lähellä oleviin kriiseihin, suomalaisilta voi jäädä ymmärtämättä, miten maailma toimii, sanoo toimittaja Liselott Lindström Tuukka Tuomasjukan artikkelissa.
“Silloin emme ymmärrä muun maailman roolia Euroopan kriiseissä tai osaa suhteuttaa Euroopan kriisejä muuhun maailmaan.”
Ammattilaiset kertovat jutussa vinkkinsä ulkomaanjournalismin parantamiseksi. Juttua varten haastateltiin freelance-toimittaja Esa Salmista, freelance-toimittaja Liselott Lindströmiä, Helsingin Sanomien toimittajaa Maria Petterssonia, Ylen toimittajaa Pertti Pesosta, Helsingin Sanomien valokuvaajaa Saara Mansikkamäkeä, professori Turo Uskalia sekä STT:n ulkomaan erikoistoimittajaa Niilo Simojokea ja Ylen ulkomaantoimituksen päällikköä Krista Taubertia.
Lue jo julkaistu juttu täältä.
Uudessa Maailman Kuvalehdessä myös:
- Nykytaiteilija Moe Mustafa kertoo elämästään ja ajatusmaailmastaan. “Meidän on kuunneltava toisiamme ja jaettava huolia, ei tuomita toisiamme.”
- Ihmisoikeusaktivisti Ujuni Ahmed pohtii kehitysyhteistyöjärjestöjen kummilapsikampanjoiden eettisyyttä kolumnissaan.
- Varhaiskasvatuksen ja opetuksen antirasismin asiantuntija Paco Diop ja väitöskirjatutkija, yhdenvertaisuusasiantuntija Panu Artemjeff kertovat, miten antirasismia voitaisiin parhaiten edistää kouluissa.
- Esitellään lehden uuden Hyvän Tekijät -podcastin vetäjät Venla Saikku ja Jouni Hemberg, jotka pitävät itseään “naiiveina optimisteina”.
- Kysytään, tuliko kehitysyhteistyöstä oman navan tuijottelua. “Globaalin solidaarisuuden ideaali on kadonnut tai hälvenemässä – tai sitä lähtökohtaisesti jopa vastustetaan”, sanoo akatemiatutkija Eija Ranta.
- Tutustutaan afrobrasilialaiseen taidekouluun, ihmetellään nostalgian suosiota, muistellaan menneitä ja mietitään, miksi maailma ei ole avoin kaikille – ja paljon muuta!
- Kaikki printtinumeron jutut julkaistaan myös verkossa kevään aikana. Tilaamalla uutiskirjeen sekä seuraamalla meitä Facebookissa ja Instagramissa pysyt ajan tasalla uusista julkaisuista ja tapahtumistamme.
Maailmanluokan klubi 27.2. klo 18
Uuden lehden teemoja käsitellään myös Maailmanluokan klubilla. Bar Tÿpossa tarkastellaan maailman kehitystä kahdesta vinkkelistä: aktivistien ja toimittajien silmin. Mukana ovat tunnetut ulkomaantoimittajat Tommi Nieminen, Liselott Lindström, Outi Salovaara ja Pasi Toivonen sekä pitkään Elokapinassa toiminut Anton Keskinen.
Klubi järjestetään yhteistyössä Viestintä ja kehitys -säätiö Vikesin kanssa. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Lisätietoa täällä.
Juhlimme nelikymppisiä!
Maailman Kuvalehti täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Sen kunniaksi on jo lanseerattu uudistettu verkkosivu ja freesattu printin ulkoasua. Samalla uutissivusto Maailma.net yhdistyi lehteen.
Maailma kylässä -festareilla toukokuussa luvassa on valokuvanäyttely sekä paneelikeskustelu, jossa mukana ovat lehden huikeat kirjeenvaihtajat. Virallisesti nelikymppisiä juhlitaan syksyllä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anni ValtonenPäätoimittaja, Maailman Kuvalehti
Puh:+358 50 317 6717anni.valtonen@fingo.fiLinkit
Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo ry
Fingo on suomalaisten kansalaisjärjestöjen kattojärjestö, joka edistää kestävää kehitystä ja kansalaisyhteiskunnan vahvistumista globaalisti. Fingo viestii, vaikuttaa, kouluttaa, kokoaa ihmiset yhteen ja rohkaisee toimintaan. Teemme töitä, jotta maailma olisi reilumpi − ihan kaikille.
Fingon julkaisema Maailman Kuvalehti on riippumaton journalistinen, ajattelevien maailmankansalaisten oma lehti. Se kertoo tarinoita ympäri maailman, taustoittaa ja syventää uutisvirtaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomalaiset kehitysjärjestöt Fingo ry
Maailma kylässä 30 vuotta – esiintymässä mm Ana Tijoux, Majur ja Ebo Krdum13.3.2025 09:25:02 EET | Tiedote
Rauha-teema näkyy ja kuuluu vahvasti Maailma kylässä -festivaalin ohjelmassa. Koko perheen ilmaistapahtumassa nähdään muun muassa brasilialainen Majur, chileläis-ranskalainen Ana Tijoux ja sudanilainen Ebo Krdum. Helsingin kaupunki on festivaalin pääyhteistyökumppani ensimmäistä kertaa.
Kestävän kehityksen tavoitteet ovat kaikkien etu – ”Niistä luopuminen on kuin astuisi tahallaan juoksuhiekkaan”11.3.2025 11:52:52 EET | Tiedote
Yhdysvaltojen irtautuminen kestävän kehityksen tavoitteista on lyhytnäköistä ja myös vastoin sen omaa etua. Niin kauan, kun meillä on vain yksi maapallo, on meidän jokaisen etu, että toimintamme pysyy maapallon kantokyvyn rajoissa.
Kutsu medialle: Minna Canth -matinea Kuopion taidemuseolla 19.3.10.3.2025 14:49:32 EET | Kutsu
Tapahtuma kokoaa yhteen erilaiset toimijat, joiden päämääränä on tasa-arvoisempi ja oikeudenmukaisempi yhteiskunta.
Antigender-liike on uhka demokratialle ja yhteiskuntarauhalle7.3.2025 15:00:06 EET | Tiedote
Antigender-liike on vahvistunut ympäri maailmaa. Tasa-arvo on kuitenkin turvallisen ja vakaan yhteiskunnan perusta ja edellytys demokratialle, siksi tasa-arvon takapakki tulee pysäyttää.
Diilivetoinen maailmanpolitiikka johtaa riistoon – vaihtoehtona reilu sääntöperustaisuus27.2.2025 15:37:21 EET | Tiedote
Ukrainan ja Yhdysvaltojen välinen sopimus mineraalivarojen käytöstä merkitsee takaiskua sääntöperustaiselle maailmanjärjestykselle. Fingon mukaan se on herätyskello Euroopalle: transaktionaalinen, ”diileihin” perustuva maailmanjärjestys johtaa helposti riistoon. Vastatoimena EU:n tulee painokkaasti edistää monenkeskisyyttä ja sääntöperustaisuutta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme