Viisas Elämä Oy

Viihdetaiteilija Laura Voutilaisen urasta ja elämästä julkaistaan kirja

Jaa

Suomalaisen viihdetaivaan kiintotähti, Laura Voutilainen, avaa henkilökohtaisen elämänsä ja taiteilijauransa matkalta syntyneitä oppeja ja oivalluksia uudessa kirjassa Laura Voutilainen – Enemmän kuin ääni (Viisas Elämä, 2025). Kirjassa Voutilainen kertoo rohkeasti ja avoimesti elämästään ja siitä, miten hänen elämänpolkunsa on muokannut häntä niin artistina kuin ihmisenä. Katja Frangen kirjoittama ja Viisas Elämä Oy:n kustantama teos ilmestyy 25.3.2025.

Kuva: Julia Alakulju. Kansi: Jonna Nisu.
Kuva: Julia Alakulju. Kansi: Jonna Nisu.

Laura Voutilainen on monialainen esiintyjä ja taiteilija, musiikintekijä ja levyttävä artisti, joka on toiminut alalla jo yli kolme vuosikymmentä. Hänen uransa kohokohdista mainittakoon useat hittikappaleet, kuten esimerkiksi Kerran, En mielestäin sua saa ja Miks ei sekä musiikkiteatterin puolelta Mamma Mia -musikaalin päärooli Messukeskuksessa ja Suomen edustus Eurovision laulukilpailussa. Hän on myös tehnyt lukuisia kultaa ja platinaa myyneitä albumeita ja saanut monia palkintoja urallaan.

Kirjailija Katja Frange on kirjoittanut haastatteluiden pohjalta inspiroivan kirjan, joka on teemoiltaan syvä matka lahjakkaan artistin elämään. Laura Voutilainen - Enemmän kuin ääni kertoo, miten Laura nousi nuorena laulajana julkisuuteen ja kuinka hän on kulkenut omaa tietään vahvan sisäisen kompassin ohjauksessa. Kirja tuo esille paitsi Voutilaisen uraan liittyviä käänteitä, myös ne hetket ja kokemukset, jotka ovat jalostaneet häntä ihmisenä.

Kirja vie lukijan Voutilaisen henkilökohtaiseen maailmaan, ja siinä käsitellään muun muassa naiseutta, ihmisyyttä ja rakkautta. Teos on visuaalisesti kaunis ja puhutteleva, ja se herättää ajatuksia ja tunteita. Se sisältää syvällisiä pohdintoja siitä, miten ihminen kasvaa ja kehittyy kaikessa haavoittuvuudessaan ja voimassaan.

Täytän keväällä 50-vuotta, joten ajankohta tuntui tarpeeksi arvokkaalta kirjaa varten. Suurella yleisöllä on varmasti tietty käsitys minusta, mutta kirjassa halusin avata mitä ja kuka tuon pinnan alla on. Kirjassa käyn läpi sitä, miksi ja miten minusta tuli minä. Edustan esimerkiksi vahvasti ikäluokkaani eli 70-luvulla syntyneitä. Omaksuin pienestä pitäen suorittajan roolin. Kirjassa yritän miettiä muun muassa sitä, löytyisikö jatkuvalle suorittamiselle jotain vaihtoehtoja”, Voutilainen avaa. 

Kirjan julkaisuun ja Lauran 50-vuotisjuhlavuoteen liittyy myös näyttäviä tapahtumia. Laura esiintyy huhtikuussa kirjakiertuellaan Raumalla, Tuusulassa, Kuopiossa, Helsingissä, Tampereella ja Jyväskylässä. Juhlakonsertti, Laura Voutilainen 50 – Enemmän kuin ääni, järjestetään 17.5. Espoon Kulttuurikeskuksen Louhisalissa.

Lisätietoja tapahtumista: https://centralline.fi/keikkakalenterit/

Kirjan kirjoittaja Katja Frange on kirjailija, taiteilija ja henkinen valmentaja, joka tunnetaan feminiinisyyden ja viisauden sanansaattajana. Hänen aiempia teoksiaan ovat muun muassa neljä suosittua kirjaa ja rakastetut voimapakat.

Viisas Elämä Oy on suomalainen kustantamo, jolla on 30 vuoden kokemus kotimaisen ja ulkomaisen tietokirjallisuuden julkaisemisesta. Julkaisemme huippuasiantuntijoiden kirjoittamia innostavia ja koskettavia teoksia elämän eri osa-alueilta. Viisas Elämä on Suomen johtavin kustantamo hyvinvoinnin ja elämäntaidon kategoriassa. Teoksemme tarjoavat oivalluksia merkitykselliseen elämään.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kuva: Julia Alakulju
Kuva: Julia Alakulju
Lataa
Kuva: Julia Alakulju
Kuva: Julia Alakulju
Lataa
Kuva: Julia Alakulju. Kansi: Jonna Nisu.
Kuva: Julia Alakulju. Kansi: Jonna Nisu.
Lataa

Linkit

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Viisas Elämä Oy

Rasaliina Jänön Kuuden kuun valtakunta -lasten- ja nuortenkirjasarjan toinen osa käsittelee ystävyyden ja rohkeuden merkitystä4.6.2025 08:47:00 EEST | Tiedote

Rasaliina Jänön Kuuden kuun valtakunta 2 – Vaaran verso on kiehtova jatko-osa nuorille lapsille suunnattuun fantasiaseikkailuun, jossa rohkeus mitataan, ystävyyden voima kantaa ja tuntemattomat haasteet muovaavat kohtaloa. Kirja tarjoaa jännittävän lukuelämyksen ja tempaisee mukaansa lumoavaan maailmaan täynnä ihmeitä. Kirja ilmestyi 2.6.2025 ja sen on kustantanut Viisas Elämä Oy.

Lääkäri Sandra Rangelin uutuuskirja tarjoaa uuden näkökulman tyypin 2 diabeteksen hoitoon – sairauden suunnan voi muuttaa21.5.2025 08:48:00 EEST | Tiedote

Lääkäri Sandra Rangelin kirjoittama kirja Tyypin 2 diabeteksen loppu – Ennaltaehkäise ja hoida diabetes tasapainottamalla mikrobiomi tarjoaa uudenlaisen näkökulman tyypin 2 diabeteksen ehkäisyyn ja hoitoon ilman lääkkeitä. Teos pohjautuu tuoreeseen tutkimustietoon, joka haastaa aiemman käsityksen sairauden pysyvyydestä ja tuo toivoa sairastuneille. Kirjan on julkaissut Viisas Elämä Oy.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye