
Kangasalan kesän avauksen pitopaikka siirtyy lukiolle
17.2.2025 12:46:51 EET | Kangasalan kaupunki | Tiedote
Tapahtumapaikan muutoksella pyritään pääsemään eroon ylioppilaiden kuljetuksiin sekä Tapulintien liikenteen katkaisuun liittyneistä ongelmista.

Vuodesta 1998 järjestetyn Kangasalan kesän avauksen pitopaikka on tähän mennessä - yhtä poikkeusvuotta lukuun ottamatta - ollut Tapulinmäellä sijaitseva Pirtti. Sijainniltaan se on keskeisellä paikalla ja historiallisten rakennusten täyttämän kulttuurimaiseman ympäröimänä ollut hyvä pitopaikka tapahtumalle. Lukion muutettua nykyiselle paikalleen Pikkolan koulun viereen etäisyys Pirtille osoittautui kesän avauksen järjestelyjen suhteen ongelmalliseksi. Siirtämällä tapahtuma lukiolle helpotetaan ja nopeutetaan ylioppilaiden saapumista juhlapaikalle sekä vähennetään paikalliselle ajoneuvoliikenteelle aiheutuvaa haittaa.
Tänä vuonna kesän avaus järjestetään lauantaina 31.5. Tapahtuman juhlapuhujat ja virallinen kesän avaaja julkistetaan myöhemmin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kunnallisneuvos, valtuutettu Heikki A. Ollila,
p. 050 511 3098, heikki.ollila@kangasala.fi
Kangasalan kaupunki, kulttuuripalvelut, kulttuurituottaja Leo Van Aerschot,
p. 040 610 9492, leo.van.aerschot@kangasala.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kangasalan kaupunki
Taidemuuntamoita valmistuu Lamminrahkaan kesän 2026 alussa28.1.2026 16:21:33 EET | Tiedote
Lamminrahkan kaupunkikuva täydentyy ensi kesänä julkisella taiteella, kun alueelle valmistuu kuuteen sähkömuuntamoon toteutettava teossarja.
Asukkaat voivat kommentoida alustavaa viheralueiden kunnossapitoluokitusta karttakyselyssä19.1.2026 14:46:21 EET | Tiedote
Kangasalan viheralueille luodaan uusi kunnossapitoluokitus. Asukkaiden näkemyksiä viheralueiden alustavasta kunnossapitoluokituksesta kartoitetaan karttakyselyllä 19.1.-1.2.2026.
Vatialan koulu Cygnaeus-palkinnon finalistina16.12.2025 15:30:26 EET | Tiedote
Kangasalan kaupungin Vatialan koulu on valittu vuoden 2026 Cygnaeus-palkinnon seitsemän finalistin joukkoon.
Pikkolan koulu saavutti LUMA/STEAM-koulun sertifikaatin, taso 215.12.2025 14:44:24 EET | Tiedote
Pikkolan koulu ilolla ilmoittaa, että se on saavuttanut LUMA/STEAM-koulun tason 2 sertifikaatin. Sertifikaatti myönnettiin koulullemme systemaattisesta työstä matemaattis-luonnontieteelliseen ja teknologiseen osaamiseen liittyvän pedagogiikan, opetushenkilöstön osaamisen, oppimisympäristön, verkostojen ja yhteistyön sekä johtamisen kehittämisessä. LUMA/STEAM-koulun sertifikaatti on myönnetty Pikkolan koululle alueen LUMA-keskuksen toimesta. Sertifikaatin kehittämisessä ovat olleet mukana Teknologiateollisuus ry, Oulun, Tampereen ja Turun kaupungit sekä Oulun yliopisto. Tämä yhteistyö on mahdollistanut koulumme pedagogisen toiminnan kehittämisen, jota voimme hyödyntää myös muun pedagogiikka- ja toimintakulttuurimme kehittämisessä. Sertifiointiprosessi on ollut koululle merkittävä oppimisen paikka ja se osoittaa sitoutumistamme laadukkaaseen perusopetukseen ja matemaattis-luonnontieteelliseen ja teknologiseen opetukseen. Koulumme on tehnyt perusteellisen itsearvioinnin ja panostanut koul
Vilmalotta Olivia Schafhauser: “Naiseuden lumous ja kirous” Taidetila Terrassa 12.1.–19.2.202615.12.2025 12:21:53 EET | Tiedote
Taidetila Terrassa avautuu 12.1. kuvataiteilija Vilmalotta Olivia Schafhauserin näyttely “Naiseuden lumous ja kirous”, joka tarkastelee naiseutta, ikääntymistä, kehollisuutta ja seksuaalisuutta sekä näihin liittyviä muutoksia ja haasteita.