Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Valtuustoryhmätuki maksetaan tänä vuonna kahdessa osassa
17.2.2025 14:42:39 EET | Päijät-Hämeen hyvinvointialue | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialue maksaa valtuustoryhmätukea vuonna 2025 yhteensä 150 000 euroa.
Tuki muodostuu ryhmäkohtaisesta ja valtuutettua kohden määritellystä osuudesta. Ryhmäkohtainen tuki on 3 000 euroa ja valtuutettua kohden tuki on noin 1 695 euroa.
Tukea myönnetään yleensä kerran vuodessa. Tänä vuonna aluevaltuustokausi vaihtuu, joten valtuustoryhmätuki maksetaan kahdessa osassa uuden ja vanhan aluevaltuuston toimiajalle. Nykyiselle aluevaltuustolle maksetaan tukea toukokuun loppuun asti yhteensä 59 293 euroa.
– Loput määrärahasta jaetaan aluevaltuuston uusien voimasuhteiden mukaan kesäkuun alusta alkaen. Tämä siksi, koska pääosa määrärahasta jakautuu aluevaltuutettujen määrän suhteessa, hallintopäällikkö Osmo Pieski kertoo.
Tukeen ovat oikeutettuja kaikki hyvinvointialueen valtuustossa olevat ryhmät.
Tukisummasta voidaan maksaa esimerkiksi valtuustoryhmän toimintaa tukevan sihteerin palkkakuluja, matkakorvauksia ja sisäisten tilaisuuksien tai koulutuksen kustannuksia.
Aluehallitus vahvisti aluevaltuustoryhmien toiminnan periaatteet kokouksessaan 17.2. Niiden mukaan hyvinvointialue myöntää tukea valtuustoryhmien toimintaan vuosittain enintään talousarviossa varatun määrärahan verran ja tuen käytöstä annetaan selvitys. Valtuustoryhmän vaihdokset kesken aluevaltuustokauden eivät muuta aluevaltuustokauden alussa määriteltyä valtuustoryhmäkohtaista ryhmätuen määrää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Osmo PieskiHallintopäällikkö
Puh:0444403599Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille.
Päijät-Hämeen hyvinvointialueeseen kuuluvat Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä. Huolehdimme yli 200 000 asukkaan terveydestä ja turvallisuudesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: LVV arvioi Päijät-Hämeen pelastustoimen palveluiden toteutuneen hyvin16.10.2026 10:43:39 EEST | Tiedote
Lupa- ja valvontavirasto on julkaissut asiantuntija-arvionsa Päijät-Hämeen pelastustoimesta vuodelta 2025. Vuosittaisessa asiantuntija-arvioissa tarkastellaan pelastustoimen palvelutasoa, palvelujen tarvetta, saatavuuden ja laadun kehitystä sekä investointeja.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Hyvinvointialueilla meneillään työaikakokeilu yötyötä tekeville15.10.2026 08:08:43 EEST | Tiedote
Kainuun, Päijät-Hämeen ja Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueet osallistuvat kokeiluun, jossa osa niiden henkilöstöstä tekee lyhennettyä yötyöaikaa. Työterveyslaitos selvittää tutkimuksellaan muun muassa sitä, vaikuttaako kokeilu sairauspoissaoloihin. – Tutkimus on monella tapaa ainutlaatuinen, Työterveyslaitokselta todetaan.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Maksuttoman vesirokkorokotteen saavat kaikki alle 50-vuotiaat rokotesuojaa tarvitsevat14.10.2026 13:39:09 EEST | Tiedote
Kansallinen rokotusohjelma sisältää maksuttoman vesirokkorokotteen alle 50-vuotiaille henkilöille, joilla ei ole suojaa vesirokkoa vastaan. Rokote on tarpeeton henkilöille, joilla on jo riittävä suoja vesirokkoa vastaan esimerkiksi aiemmin sairastetun taudin tai aiempien rokotusten perusteella.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Luonto tukee odottajien hyvinvointia12.10.2026 08:58:12 EEST | Tiedote
Luonnon rauha, vertaistuki ja mahdollisuus keskustella kätilön kanssa tekevät Päijät-Hämeen hyvinvointialueen Odotuksen polulla -ryhmästä poikkeuksellisen valmennuksen vauvaa odottaville perheille. Tällä hetkellä vastaavaa toimintaa ei tarjota muilla hyvinvointialueilla Suomessa.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Sairaalarakennuksen uusin osa saavutti harjakorkeuden8.10.2026 15:30:00 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen keskussairaalan uusimman rakennusosan harjannostajaisia vietettiin tänään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme