SDP EDUSKUNTA

SDP:n Aki Lindén: Kokoomus pyrkii harhauttamaan kansalaisia kritisoidessaan SDP:n terveyspolitiikkaa

Jaa

SDP:n kansanedustaja, entinen perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindén muistuttaa, että hallitus leikkasi vuoden 2025 talousarviossa julkisilta terveyskeskuksilta 121 miljoonaa euroa. Nyt kokoomus on esittänyt yli 65-vuotiaiden yksityislääkärikäyntien korvausten korottamista ratkaisuna hoitojonoihin. SDP on tuonut esiin useita ongelmia, joita tähän suunnitelmaan sisältyy.

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

 –  Olemme tuoneet esille kriittisiä näkemyksiä hallituksen suunnittelemasta Kelan yksityislääkärikorvauksiin perustuvasta mallista. Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz pyrkii tuoreilla kommenteillaan peittelemään puolueensa leikkauspolitiikan todellisia, karuja vaikutuksia, sanoo SDP:n kansanedustaja, entinen perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindén.

Lindén muistuttaa, että hallitus leikkasi vuoden 2025 talousarviossa julkisilta terveyskeskuksilta 121 miljoonaa euroa.  – Tämä merkitsee yli 500 lääkärin ja 400 hoitajan työpanoksen vähentämistä terveyskeskuksista. Vastaanottokäyntien määrä vähenee jopa kahdella miljoonalla eli kolmanneksella nykyisestä määrästä. Arvio perustuu STM:n laskelmiin. Hallituksen leikkauksien vuoksi hoitoon pääsy vaikeutuu huomattavasti ja jonot pidentyvät. Tätä varten hallitus muutti hoitotakuulakia siirtäen lain salliman enimmäisajan hoitoon pääsystä kahdesta viikosta kolmeen kuukauteen, sanoo Lindén.

SDP on omassa vaihtoehdossaan esittänyt aikaisemman rahoituksen palauttamista budjettiin. – Käyntien määrä lisääntyisi vastaavasti ja jonot poistuisivat. Tämä olisi erittäin tärkeää yli 65-vuotiaille, ovathan ovat suurin terveyskeskuspalveluja käyttävä ikäryhmä, sanoo Lindén.

Kokoomus on esittänyt nyt yli 65-vuotiaiden yksityislääkärikäyntien korvausten korottamista ratkaisuna hoitojonoihin.  – Me SDP:ssä olemme tuoneet esille useita ongelmia, joita tähän suunnitelmaan sisältyy. SDP:n esittämä hallituksen rahaleikkauksen palauttaminen, lääkärien ja hoitajien lisääminen terveyskeskuksiin sekä omalääkärimallin käyttöönotto koko Suomessa parantaisivat yli 65-vuotiaiden, ja myös kaikkien muiden, hoitoon pääsyä kuin hallituksen yksityissektoria pönkittävä malli, sanoo Lindén.

Lindénin mukaan hallituksen ”Kela-malli” ei todellisuudessa ratkaise Suomen hoitojärjestelmän ongelmia.  – Kyseessä olisi kaksivuotinen pilotti, joka rahoitettaisiin puoliksi myymällä valtion omaisuutta ja puoliksi keräämällä rahoitus palkansaajien ja eläkeläisten sairausvakuutusmaksulla, sanoo Lindén.  – Malli koskisi yleislääkärien palveluita, kun yli 65-vuotiaiden nykyisistä yksityislääkärikäynneistä vain 20 prosenttia on yleislääkärikäyntejä.  Samalla terveyskeskuksissa yli 65-vuotiailla on 2,5 miljoonaa käyntiä. Ja yksityislääkäripalveluja on ylipäätään tarjolla vähiten alueilla, joilla yli 65-vuotiaiden osuus väestöstä on suurin, kuten Kainuussa ja Etelä-Savossa, muistuttaa Lindén.  Hallituksen tarkoitus on vähentää terveyskeskuskäyntejä ja niitä tuottavaa henkilöstöä ja siirtää lääkäreitä ja potilaita yksityissektorille. –  Laboratorio- ja kuvantamispalvelut ovat maksuttomia julkisella sektorilla. Uudessa Kela-korvausmallissa potilas saisi 50 prosentin korvauksen yksityisistä tutkimuksista. Tiedossa on, että juuri nämä tutkimukset ovat vahvasti ylihinnoiteltuja yksityisellä sektorilla, sanoo Lindén.

SDP tulee aikanaan päättämään kantansa hallituksen malliin, jonka lakiesitys annettaneen eduskunnalle loppukeväällä. –  Toistaiseksi kyse on vain hatarasta suunnitelmasta. SDP:lle tärkeintä on turvata todellinen hoitoon pääsy ja hoidon jatkuvuus omalla lääkärillä ja hoitajalla, päättää Lindén.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Paula Werning: Tiktokin datakeskus on jättiuutinen Kouvolalle – tuo työtä, elinvoimaa ja miljardiluokan investoinnin6.5.2025 18:46:24 EEST | Tiedote

Kansanedustaja Paula Werning (sd.) iloitsee Tiktokin datakeskuksen sijoittumisesta Kouvolaan ja kuvaa hanketta poikkeuksellisen merkittäväksi koko kaupungin tulevaisuuden kannalta. Suomalainen kiinteistöyhtiö Hypercon rakentaa datakeskuksen Kouvolan Korialle. Kyseessä on miljardiluokan investointi, joka tuo Kouvolaan satoja työpaikkoja rakentamisvaiheessa ja luo pohjaa pitkän aikavälin kasvulle.

SDP:n Johan Kvarnström: Vesihuollon säilyminen julkisissa käsissä on tärkeää – seuraavaksi ratkaistava korjausvelka6.5.2025 15:20:50 EEST | Tiedote

– Vesihuolto on osa kriittistä infrastruktuuriamme ja nyt sen asemaa julkisissa käsissä vahvistetaan, kun vesihuollon yksityistäminen kielletään lailla. Tämä on ilahduttavaa. Samaan aikaan kuntien on löydettävä tasapainoinen ratkaisu vesihuoltoverkon huimin harppauksin kasvavan korjausvelan taklaukseen, muistuttaa sanoo kansanedustaja Johan Kvarnström (sd.).

SDP:n Saku Nikkanen: Jättämäni keskustelualoite liikkumattomuudesta tulossa eduskunnan salikeskusteluun6.5.2025 14:51:18 EEST | Tiedote

Jätin eduskunnalle keskustelualoitteen 4.10.2024, jossa ehdotin, että eduskunta käy ajankohtaiskeskustelun suomalaisten liikkumattomuuden torjumiseksi ja liikunnallisemman elämäntavan edistämiseksi. Nyt ehdottamani keskustelu on tulossa eduskunnan salikeskusteluun torstaina 8.5.2025. Olen tämän tärkeän aiheen keskusteluun nostamisesta erittäin tyytyväinen, kertoo Saku Nikkanen.

SDP:n Eveliina Heinäluoma: Orpon hallituksen käsi iskee syvälle helsinkiläisen veronmaksajan taskuun – 35 miljoonan euron sote-leikkaus epäoikeudenmukainen6.5.2025 12:16:27 EEST | Tiedote

Hallitus ehdottaa sote-rahoitukseen kertaluonteisia siirtymätasausleikkauksia 15 miljoonaa euroa vuonna 2026 ja 20 miljoonaa euroa vuonna 2027. Hallituksen esitys tulee tänään 6.5. eduskuntaan lähetekeskusteluun ennen valiokuntakäsittelyn alkamista. Leikkaukset kohdistuvat yksinomaan Helsinkiin. Leikkaus on epäoikeudenmukainen, sanoo SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoma, ja sen kohdistaminen vain yhteen alueeseen murentaa koko sote-rahoitusjärjestelmän uskottavuutta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye