Muusikko-valokuvaaja Ville Maljan omakohtainen esikoisromaani kuvaa viha-rakkaussuhdetta alkoholiin
Lapko- ja Moon shot -yhtyeistä tunnettu Ville Malja kuvaa esikoisromaanissaan isältä pojalle periytyvää alkoholismia elämänkokoisine valheineen, urheilijapojan kasvamista rock-elämään sekä humaltumisen tuomaa hurmiota ja rappiota. Kiihkeä ja omakohtainen romaani kuvaa alkoholismin draamankaaren: kiihdytykset, jarrutukset ja valinnan ennen viimeistä risteystä. Valkoinen risteys (Gummerus) ilmestyy ja on arvostelu- ja käsittelyvapaa 19.3.2025.

Selvänä isä on eri mies. Silloin sen tukkakin on toisella tavalla. Jakauksella, eikä se silloin kiillä. Mutta kun ihmissusi on hereillä, kaikki on mahdollista.
Tomi oppii jo varhain tunnistamaan isän kaksi puolta. Alkoholi muuttaa herkän ja leppoisan isän. Murrosiässä Tomi rakastuu alkoholiin välittömästi. Humaltuminen on kuin seksuaalinen leikki: karisman ja viehätysvoiman ehtymätön lähde. Bändi alkaa menestyä, ja kaikki, mistä Tomi on haaveillut, on äkkiä hänen ulottuvillaan. Lopulta sisuksissa riehuva polte ei enää sammu kuin juomalla lisää, vaikka pinnanalaiset varjot uivat koko ajan lähemmäs.
Muutaman annoksen jälkeen takakireys katoaa. Tilalleni ilmestyy mukavampi tyyppi. Seuramies. Sen jälkeen taas uusi. Täysin hulvaton. Ehkä vähän mauton mutta samaan aikaan nopea ja älykäs. Portit avautuvat. Päälleni valuu ymmärryksen hunajaa, tilannetajua ja rohkeutta. Viimeisenä paikalle lipuu elokuvamies. Sitä en kovin hyvin tunne. Olen kokenut vain väläyksinä.
Ville Malja (s. 1981, Harjavalta) on helsinkiläinen muusikko ja valokuvaaja. Malja laulaa Moon Shot -yhtyeessä ja hän oli suositun Lapko-yhtyeen laulaja ja keulakuva.
Ville Malja: Valkoinen risteys
ilmestyy 19.3.2025
248 sivua
myös äänikirjana, lukija: Ville Malja
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eeva HerrainsiltaViestintäpäällikkö
Puh:040 5146 360eeva.herrainsilta@gummerus.fiKuvat
Linkit
Gummerus
Gummerus on vuonna 1872 perustettu yleiskustantamo. Toteutamme edelleen Kaarle Jaakko Gummeruksen alkuperäistä visiota julkaista kirjallisuutta ”huviksi ja hyödyksi”. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet Gummeruksen toiminnan ydin. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti, ja meitä ohjaavat yhteiset arvot: rohkea mieli, avara katse ja vapaa sana.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Gummerus
ENNAKKOTIEDOTE: Suomalaisen Nilla Kjellsdotterin Murhia Pohjanmaalla -kirjoja myyty jo yli 390 000 kappaletta – Uutuus Ei sinun lapsesi (Gummerus) käsittelee äitiyttä9.5.2025 08:06:00 EEST | Tiedote
Pohjanmaalla asuvan bestsellerkirjailijan Nilla Kjellsdotterin Murhia pohjanmaalla -dekkareita on myyty yhteensä jo yli 390 000 kappaletta. Vaasan poliisissa työskentelevästä etsivä Mija Wadösta kertovia jännityskirjoja julkaistaan nykyään paitsi suomeksi ja ruotsiksi, myös norjaksi, tanskaksi ja viroksi. Sarjan neljäs osa, Ruotsissa alkuvuodesta julkaistu Inte ditt barn ilmestyy suomeksi 28.5. nimellä Ei sinun lapsesi (Gummerus).
Pinnanalaiset jännitteet purkautuvat norjalaisissa rippijuhlissa – Marie Aubertin Enhän minä ole sellainen (Gummerus) on nautinnollisen kipeä perhedraama6.5.2025 09:22:25 EEST | Tiedote
Norjalaiskirjailija Marie Aubertin mustaa huumoria tihkuva, taidokkaan vähäeleinen teos Enhän minä ole sellainen (Gummerus) mukailee tarinaa rumasta ankanpoikasesta: miltä muiden muuttuneet katseet todella tuntuvat?
Gummerus julkaisee suomeksi Percival Everettin Pulitzer-palkitun romanin James6.5.2025 09:20:41 EEST | Tiedote
Yhdysvaltalaiskirjailija Percival Everettin James on vaikuttava uudelleentulkinta Mark Twainin romaanista Huckleberry Finnin seikkailut. James kertoo klassikkoteoksen tarinan perheensä yhteen saattamisen puolesta taistelevan orja-Jimin näkökulmasta ja näyttää rotusorron absurdiuden. Teos ilmestyy suomeksi syksyllä 2026, ja sen suomentaa palkittu kääntäjä Antero Tiittula.
ENNAKKOTIEDOTE: Rahasta puhuminen on parisuhteen hoitamista – Julia Thurénin ja Merja Mähkän Rikas, rakas, köyhä, varas – Rahanjako parisuhteessa ilmestyy 21.5.30.4.2025 11:00:31 EEST | Tiedote
Kuka maksaa ravintolalaskut tai lasten kurahaalarit, kun toinen tienaa enemmän kuin toinen? Kannattaako kaikki jakaa 50-50 -periaatteella? Miten luokkatausta näkyy parisuhteen raha-asioissa? Mikä on rahaminä tai fuck you –rahasto? Entä mitä tarkoittavat avio-oikeus ja ositus ja miten varautua eroon taloudellisesti? Julia Thurénin ja Merja Mähkän Rikas, rakas, köyhä, varas – Rahanjako parisuhteessa (Gummerus) kertoo kaiken tarpeellisen rakkaudesta ja rahasta.
Toivoa ja tärkeitä puheenvuoroja – Tutustu Gummeruksen syksyn 2025 uutuuskirjoihin29.4.2025 09:39:43 EEST | Tiedote
Yksi tämän vuoden odotetuimpia kirjoja on Suomen entisen pääministerin Sanna Marinin muistelmateos Toivo on tekoja, joka ilmestyy 4.11. Muistelmissaan Marin kertoo tiestään politiikan huipulle sekä avaa näkemyksiään johtajuudesta ja muutoksen aikaansaamisesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme