Raha-Suomessa näkyvimmät nimet puhuvat rennosti rahasta – Suosikkisarja palaa 24. maaliskuuta
Ylen kanavilla maaliskuussa julkaistavassa dokumenttisarjassa talous- ja yritysmaailman tunnetuimmat henkilöt puhuvat rennommin kuin ikinä.

Politiikka-Suomi toi poliitikot lähemmäksi kuin koskaan. Nyt saman tekee Raha-Suomi, jossa talouselämän vaikuttajat kertovat, miten talous- ja yrityselämä ovat muuttaneet Suomea. Kansakunnan käännekohdista ovat kertomassa he, jotka ovat nähneet aitiopaikoilta Suomen kehityksen vuosikymmenten varrella.
Ääneen pääsevät muiden muassa Jorma Ollila, Auri Kananen, Antti Herlin, Heikki Herlin, Miki Kuusi, Ilkka Paananen, Jari Sarasvuo, Björn Wahlroos, Jaajo Linnonmaa, Saku Tuominen, Laila Snellman, Alex Nieminen, Kyösti Kakkonen, Sirkka Hämäläinen, Hannu Karpo, Thomas Zilliacus, Kari Uoti, Arto Merisalo, Peter Vesterbacka, Noora Fagerström, Riikka Purra, Li Andersson ja Ben Zyskowicz.
Sarjassa on kahdeksan tunnin mittaista jaksoa, joista jokaisella on oma teemansa. Yhdessä niistä Jorma Ollila käy läpi Nokian – ja samalla oman tarinansa. Tuoreemmasta menestyksestä puolestaan kertoo Supercellin toimitusjohtaja Ilkka Paananen, joka eli teininä tietokoneinnostuksen alkuhuumaa. Pelaamisesta innostuneet teinit nostivat Suomen teknologian kärkimaaksi.
”Mulla ei koskaan ole ollut Commodorea, mutta kavereilla oli. Mun eka kesäduuni taisi olla mansikoiden poimiminen, ja jossain vaiheessa mä laskin, että kyllä saa aika monta mansikkaa poimia, että sen vehkeen voi ostaa”, kuvaa Paananen.
Jaksossa nähdään tunteisiin vetoava kaari: nörttien kosto. Teininä Jussi Laakkosta ja Samuli Syvähuokoa kiusattiin koulussa, kun he intoilivat tietokonepeleistä. Jussi oli kuitenkin varma, että he olivat suurten asioiden kynnyksellä. Nörtit innostuivat Commodore64:sta ja pyörivät kavereineen demoskenessä – kaveriporukoista tuli firmoja, firmoista tuli maailmanvaltiaita. Nörtit saivat kostonsa.
Sarjassa käydään läpi myös suuria henkilökohtaisia menetyksiä ja menestyksiä. Toisilta 90-luvun lama vei kaiken, toisille se antoi kaiken. Miten rikkaaksi tullaan -jakso avaa muun muassa sen, miten Björn Wahlroosista tuli rikas, kun hän perusti Mandatum-yhtiön laman aikaan.
”Niin ihmeelliseltä kuin se voi tuntua, niin se aika ei tuntunut erityisen pahalta. Päinvastoin se oli fantastinen bisnesmahdollisuus”, sanoo Wahlroos.
Raha-Suomi julkaistaan maanantaina 24.3. Yle Areenassa ja torstaina 27.3. klo 19.00 alkaen Yle TV1:ssä.
Lue tiedote verkossa
Kuvat ja ennakkokatselut: Yle Pressi
Yhteyshenkilöt
Jussi JormanainentuottajaYle
jussi.jormanainen@yle.fiMarjukka MäkinenViestinnän asiantuntija
marjukka.makinen@yle.fiKuvat

Yle on suomalaisten oma, vuonna 1926 perustettu julkisen palvelun mediayhtiö. Ainutlaatuiseen tehtäväämme kuuluu välittää luotettavaa tietoa, sivistää ja viihdyttää, vahvistaa demokratiaa ja kulttuuria sekä edistää sananvapautta, tasa-arvoa ja yhteenkuuluvuutta. Palvelemme suomalaisia televisiossa, radiossa ja verkossa vuoden jokaisena päivänä kellon ympäri.
Tilaa Ajankohtaista Ylestä -uutiskirje. Jos et jatkossa halua vastaanottaa Ylen viestinnän lähettämiä tiedotteita, lähetä viesti osoitteeseen yleisradio@yle.fi. Tutustu Ylen viestinnän lähettämien tiedotteiden tietosuojaselosteeseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Yleisradio Oy
Kutsu: Save the date: Elämäni Biisin 7. kauden artistijulkistus 27.8.17.6.2025 08:15:00 EEST | Tiedote
Suosittu musiikkiviihdeohjelma jatkuu uusin jaksoin syyskuussa – mukana on kolme erikoisjaksoa.
Taitoluistelun MM-kotikisat 2027 nähdään Ylen kanavilla13.6.2025 12:02:00 EEST | Tiedote
Yle on hankkinut taitoluistelun ja muodostelmaluistelun arvokisojen esitysoikeuksia vuosille 2026–2027.
Ylen syksy 2025 tarjoilee kotimaisia laatusarjoja, kiinnostavia podcasteja, suosikkiviihdettä ja tietysti urheilua12.6.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Ylen syksy 2025 saapuu Hormonien hyrrätessä. Pimenevien iltojen vahvan draamatarjonnan lisäksi koetaan huippuhetkiä myös Unohtumattomat - Muistikuoron matka -sarjan muistikuoron ja Antti Tuiskun yllättävien urakäänteiden parissa. Peltsin toinen luonto -sarjan vierailevana tähtenä nähdään myös yleisön suosikki Osmo.
Från höga höjder till hatstormar – missa inte årets sommarprat som berör, roar och utmanar12.6.2025 08:33:25 EEST | Pressmeddelande
Från äventyr, stalkning och hatstormar till AI, ADHD och kärleken som motkraft.
Från höga höjder till hatstormar – missa inte årets sommarprat som berör, roar och utmanar12.6.2025 08:07:01 EEST | Pressmeddelande
Från äventyr, stalkning och hatstormar till AI, ADHD och kärleken som motkraft.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme