Työvuorosuunnittelun uudistus etenee Oma Hämeessä – henkilöstön ensimmäiset kokemukset Numeronista lupaavat hyvää
19.2.2025 13:17:52 EET | Oma Häme | Tiedote

Oma Hämeessä on otettu käyttöön uusi Numeron-työvuorosuunnittelujärjestelmä helmikuun alussa. Järjestelmä on osa käynnissä olevaa, isompaa työvuorosuunnittelun uudistusta ja käytäntöjen yhtenäistämistä. Samalla parannetaan työvoiman kohdentamista asiakastarpeen mukaan.
Uudistuksessa siirrytään asteittain keskitettyyn työvuorosuunnitteluun, joka vähentää sekä työvuorotaulukoiden että suunnitteluun osallistuvien henkilöiden määrää. Työvuorosuunnittelua tekevät yhteistyössä lähijohtajat ja resurssihallinnan asiantuntijat. Vastuu vuoroista ja niiden toimivuudesta on aina lähijohtajalla.
Ensimmäisenä uusi järjestelmä on otettu käyttöön keskitetyssä varahenkilöstössä.
– Numeron on selkeä ja helposti hallittavissa. Työvuorot pomppaavat silmiin eriväristen palkkien ansiosta, mikä helpottaa suunnittelua, kertoo keskitetyn varahenkilöstön lähijohtaja Milla Tenhunen.
Työntekijöiden käytössä on OmaNumeron-sovellus, jota voi halutessaan käyttää myös työpaikan ulkopuolella. Tämä helpottaa muun muassa työvuorotoiveiden esittämistä ja omien vuorojen tarkistamista.
– Itse koen Numeronin isoiksi eduiksi sen selkeyden ja sen, että työvuoroja ja toiveita voi tehdä omalla kännykällä, kertoo sairaanhoitaja Siiri Saarinen.
Joillakin käyttäjillä on ollut teknisiä haasteita sovelluksen käytössä, mutta ongelmia ratkotaan aktiivisesti. Muutokset ylipäänsä herättävät työyhteisössä aina erilaisia reaktioita. Mutta moni odottaa kiinnostuneena, miten järjestelmä ja uudet käytännöt vakiintuvat käyttöön.
Numeron-ohjelmisto ja uudet toimintatavat otetaan käyttöön Oma Hämeen yksiköissä vaiheittain vuoden 2025 aikana. Lähijohtajat ja henkilöstö ovat mukana uusien toimintatapojen suunnittelussa.
Uusi ohjelmisto parantaa seurantaa
Uusi ohjelmisto ja keskitetty työvuorosuunnittelu tuovat hyvinvointialueelle useita hyötyjä. Keskitetty työvuorosuunnittelu varmistaa, että yksiköissä on oikea määrä osaavaa henkilökuntaa töissä silloin, kun asiakkaat apua tarvitsevat. Lisäksi työvuorot saadaan jaettua tasapuolisemmin, mikä takaa henkilöstölle oikeudenmukaisemmat, terveellisemmät ja turvallisemmat työolosuhteet.
Uusi ohjelmisto yhdistää eri työaikamuotojen seurannan yhteen järjestelmään, mikä vähentää muiden työaikajärjestelmien tarvetta. Uudistus parantaa merkittävästi henkilöstön voimavarojen, kuten mitoituksen, osaamisen ja vuorotyön kuormituksen, tietojohtamista ja seurantaa.
Vaikka työvuorot suunnitellaan keskitetysti, otetaan suunnittelussa huomioon yksiköiden tarpeet sekä työntekijöiden toiveet, osaaminen ja muut yksilölliset tarpeet, aivan kuten tähänkin asti. Näin varmistetaan, että työn ja vapaa-ajan tasapaino tulee huomioiduksi.
Yhteisöllinen työvuorosuunnittelu säilyy osana uutta mallia, eli työntekijät voivat edelleen osallistua työvuorojen suunnitteluun. Keskitetyn suunnittelun asiantuntijat vastaavat kuitenkin kokonaisuuden hallinnasta.
Numeron-järjestelmän käyttöönotto jatkuu hyvinvointialueella kevään aikana. Henkilöstön kokemuksia kerätään koko ajan työvuorosuunnittelun kehittämiseksi. Resurssihallinnan asiantuntijat kiertävät yksiköissä tapaamassa henkilöstöä, vastaamassa kysymyksiin ja jakamassa ajankohtaista tietoa muutoksista ja aikatauluista.
– Yksikkökäyntejä on tehty nyt muutaman kuukauden ajan, ja matkan varrella on kertynyt runsaasti kilometrejä. Käynnit ovat kuitenkin olleet antoisia ja mielenkiintoisia – on ollut arvokasta tavata työntekijöitä, kuulla heidän näkemyksiään ja ymmärtää, mitkä asiat yksiköissä koetaan tärkeiksi, kertoo resurssihallinnan asiantuntija Hanna Heikkilä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johanna Bjerregård Madsenhenkilöstöjohtaja
Puh:050 306 1264johanna.bjerregardmadsen@omahame.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oma Häme
Vaikeita synnytysrepeämiä kohdataan harvoin, siksi hoitotaitoja harjoitellaan30.10.2026 08:36:57 EET | Tiedote
Suomen Perinatologinen Seura järjesti kätilöille ja lääkäreille koulutuksen synnytysrepeämien tunnistamisesta ja korjaamisesta. Vaikeita vaurioita, kuten sulkijalihasrepeämiä, kohdataan harvoin, joten käytännön harjoittelu on tärkeää. Oma Hämeen kätilö Anna Into kehitti ompelutaitojaan koulutuksessa. Huolellinen hoito tukee synnyttäneen toipumista ja ehkäisee pitkäaikaisia ongelmia.
KokoOma-hanke toi pysyviä uudistuksia lastensuojeluun Kanta-Hämeessä28.10.2026 13:49:11 EET | Tiedote
Kaksivuotinen KokoOma-hanke päättyy lokakuun lopussa, mutta monet sen aikana kehitetyt käytännöt jatkuvat Oma Hämeen lastensuojelussa. Hanke on vahvistanut kokemusasiantuntijoiden osallistumista, tuonut uusia vertaistuen muotoja asiakkaille ja edistänyt ammattilaisten välistä vertaisoppimista.
Kanta-Häme nousi hyvinvointialueiden kärkeen HYTE-kertoimessa28.10.2026 12:15:27 EET | Tiedote
Kanta-Häme on noussut Suomen hyvinvointialueiden parhaaksi hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä mittaavassa HYTE-kertoimessa. Valtiovarainministeriön syyskuussa julkistaman hyvinvointialueiden vuoden 2027 rahoituslaskelman tietojen perusteella Kanta-Häme sijoittuu ensimmäiseksi kaikkien 22 hyvinvointialueen joukossa. Vuonna 2025 Kanta-Häme sijoittui vertailussa seitsemänneksi. Nousu maan kärkeen osoittaa, että hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen tehty pitkäjänteinen työ tuottaa tuloksia. – Tulos on hieno tunnustus koko Kanta-Hämeen yhteiselle työlle. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on yksi vaikuttavimmista tavoista vahvistaa asukkaiden hyvinvointia ja samalla varmistaa palvelujärjestelmän kestävyyttä tulevaisuudessa, sanoo rahoitus- ja investointijohtaja Petrus Kukkonen. HYTE-kerroin kuvaa hyvinvointialueiden ja kuntien aktiivisuutta hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä. Se perustuu yhteensä 11 prosessi- ja tulosindikaattoriin ja jokaisen indikaattorin painoarvo on yhtä su
Aluevaltuusto päätti kiinteistöomaisuuden kokoamisesta omaan yhtiöön27.10.2026 18:14:43 EET | Uutinen
Forssassa pidettyyn kokoukseen liittyi myös aluevaltuuston kyselytunti.
Blogi: Oletko koskaan ajatellut, että aivoterveyteesi vaikuttaa myös ympäristö, jossa elät?27.10.2026 12:49:30 EET | Artikkeli
Yhdenvertainen ympäristö tukee jokaisen mahdollisuuksia tehdä hyvinvointia ja aivoterveyttä vahvistavia valintoja omassa arjessaan, kirjoittaa projektiasiantuntija Leena Onttonen blogitekstissään.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme