SDP:n Marko Asell: Lapsella oltava oikeus turvalliseen syntymään
Kansanedustaja Marko Asell (sd.) on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen lapsen oikeudesta turvalliseen syntymään. Asell kysyy, voidaanko lainsäädäntöä kehittää siten, että lapsen oikeus turvalliseen syntymään asetetaan etusijalle vanhempien valinnanvapauden rinnalla ja onko hallitus valmis arvioimaan lainsäädännön tarpeellisuutta vanhempien vastuusta tilanteissa, joissa heidän päätöksensä, kuten kotisynnytyksen valinta, johtaa lapsen kuolemaan tai vammautumiseen, sekä tuleeko Suomeen harkita tiukempaa valvontaa kotisynnytyksiin liittyen, esimerkiksi koulutus- ja lupavaatimuksia kätilöille tai sääntelyä siitä, missä olosuhteissa kotisynnytys on sallittu?

- Kotisynnytysten lisääntyessä on tärkeää varmistaa, että jokaisella lapsella on mahdollisimman turvallinen syntymä, ja että vanhempien päätöksillä ei ole kohtalokkaita seurauksia ilman vastuuta, Asell painottaa.
Viime aikoina on noussut esiin huolestuttava ilmiö, jossa suunnitellusti kotona synnytettyjen vauvojen kuolemantapaukset ovat lisääntyneet. Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira on vahvistanut, että virastolla on ollut selvittelyssä useampia kotisynnytyksiin liittyviä kuolemantapauksia ja vaaratilanteita viimeisen vuoden aikana. Virallisten tilastojen mukaan Suomessa on aikaisemmin ollut erittäin harvinaista, että vastasyntynyt kuolee suunnitellun kotisynnytyksen yhteydessä, mutta viimeisimmät tiedot viittaavat siihen, että tilanne on muuttunut huolestuttavaan suuntaan.
Suomessa jokaisella on oikeus päättää omasta synnytyksestään, eikä kotisynnytystä ole kielletty. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) sekä monet asiantuntijat kuitenkin suosittelevat ensisijaisesti sairaalasynnytystä, sillä sairaalassa voidaan nopeasti puuttua mahdollisiin komplikaatioihin ja pelastaa sekä vauvan että äidin henki. Synnytyksiin liittyvät riskit voivat realisoitua nopeasti ja ennalta-arvaamattomasti, ja kotisynnytyksen turvallisuuteen liittyvät riskit ovat todellisia, kuten Valviran selvitykset osoittavat.
- Vaikka vanhemmilla on oikeus valita synnytystapa, syntyvällä lapsella tulisi olla oikeus mahdollisimman turvalliseen alkuun elämälleen. Nykyinen lainsäädäntö ei yksiselitteisesti määrittele vanhempien vastuuta tällaisissa tilanteissa, eikä siitä ole selkeitä ennakkotapauksia, Asell mainitsee.
Yhteyshenkilöt
Marko AsellKansanedustaja
Puh:050 512 1968marko.asell@eduskunta.fiLiitteet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Kim Berg: Hallitus polkee jälleen heikoimmassa asemassa olevia ja kaataa samalla rahaa yksityisille terveysjäteille18.7.2025 11:41:12 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Kim Berg hämmästelee, kuinka paljon hallitus on valmis leikkaamaan heikossa asemassa olevilta samalla kun yksityinen terveysbisnes ottaa entistä suurempia voittoja.
SDP:n Kumpula-Natri: Hallitukselle jäi iso urakka EU:n rahoituskehyksessä18.7.2025 09:06:55 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Kumpula-Natri nostaa esiin kolme ongelmaa, jotka Suomen on tulevissa EU:n budjettineuvotteluissa selätettävä.
SDP:n Kumpula-Natri: Suomen Vasemmistoliiton linja pitäisi kuulla selkeämmin12.7.2025 08:01:00 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Miapetra Kumpula-Natri kritisoi Euroopan vasemmiston linjaa aseellisessa tuessa Ukrainalle. Hänen mukaansa aatteellinen vastustus puolustustuelle vaarantaa ihmishenkiä ja horjuttaa Euroopan turvallisuutta. Kumpula-Natri peräänkuuluttaa yhtenäistä EU-linjaa ja pitkäjänteistä tukea Ukrainalle Venäjän brutaalin hyökkäyssodan keskellä.
SDP:n Niina Malm: Vasemmistoliitolta realismi hukassa12.7.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm kommentoi Vasemmistoliiton viimeaikaisia talous- ja turvallisuuspoliittisia irtiottoja. Malm muistuttaa, että SDP on ollut keskeinen toimija Suomen turvallisuuden vahvistamisessa.
SDP:n Aki Lindén: Työttömyyden kasvu ja sosiaaliturvan leikkaukset rapauttavat luottamusta11.7.2025 15:38:06 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Aki Lindénin mukaan johtavat hallituspuolueet kokoomus ja perussuomalaiset ovat hermostuneet SDP:n esitettyä perusteltua kritiikkiä hallituksen talouslinjasta. Tämä on näkynyt kiivaina vastakommentteina, jotka eivät muuta sitä tosiasiaa, että hallituksen talouspolitiikka on epäonnistumassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme