Kokoomuksen Autto: EU:n maatalousvisio tukee Suomen keskeisiä tavoitteita
19.2.2025 16:13:45 EET | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote
Euroopan unionin tänään julkaisema maatalousvisio vie EU:n maatalouspolitiikkaa kohti kilpailukykyisempää, turvallisempaa ja kestävämpää suuntaa. Suuren valiokunnan puheenjohtaja Heikki Autton (kok.) mukaan Orpon hallituksen vahva ennakkovaikuttaminen on jälleen tuottanut tulosta, ja Suomen keskeiset tavoitteet on huomioitu strategian valmistelussa.

Visiossa painotetaan viljelijöiden tulojen ennustettavuutta, reilua toimivaa ruokaketjua ja ekosysteemipalveluiden palkitsemista. Vision pohjalta toteutettava EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistus tulee suuntaamaan tukia enemmän viljelijöille, jotka aktiivisesti edistävät ruokaturvaa, taloudellista elinvoimaisuutta ja ympäristömme säilymistä.
”Visio painottaa tukien suuntaamista erityisesti nuorille ja uusille viljelijöille sekä viljelijöille, jotka toimivat luonnonolosuhteiltaan haastavilla alueilla, tämä on erittäin hyvä suunnanmuutos Suomen kannalta”, Autto toteaa.
Autton mukaan Suomen tavoitteet on jälleen onnistuneesti nostettu EU:n agendalle.
”Orpon hallituksen vaikuttava työ strategisen kilpailukyvyn vahvistamiseksi näkyy siinä, että maatalousvisio tukee viljelijöiden markkina-aseman vahvistamista ja reilumpaa tukijärjestelmää”, toteaa Autto.
Euroopan kokonaisturvallisuus on ollut Suomen EU-vaikuttamisen keskiössä, ja uusi maatalousvisio tukee tätä tavoitetta vahvistamalla EU:n ruokasuvereniteettia ja omavaraisuutta. Puhtaan siirtymän, biotalouden ja kiertotalouden mahdollisuudet ovat keskeisessä roolissa EU:n uudessa maatalousstrategiassa. Digitaalinen siirtymä ja uudet innovaatiot puolestaan parantavat maatilojen kilpailukykyä ja ympäristöystävällisyyttä.
”EU:n ruokaturvan ja maaseudun elinvoimaisuuden turvaaminen on Suomelle tärkeä tavoite samoin kuin kestävän kehityksen ja biotalouden edistäminen. EU:n visio turvaa ruoantuotannon unionin kaikilla alueilla ja huomioi erilaiset luonnonolosuhteet ja niiden tuomat haasteet. Samalla vision henki tukee suomalaista perinteisestikin hyvin resurssitehokasta ja kestävää tuotantoa. Tämä on merkittävä voitto Suomen vaikuttamistyölle”, Autto jatkaa.
Autto toteaa Suomen jatkavan määrätietoista vaikuttamista EU:ssa varmistaakseen, että maatalouspolitiikka tukee kilpailukykyä, turvallisuutta ja kestävyyttä myös tulevaisuudessa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heikki AuttoKansanedustaja, puoluevaltuuston puheenjohtaja, Suuren valiokunnan puheenjohtaja
Lapin vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Sarkomaa: Keskustan eläkekatto romuttaisi työeläkejärjestelmän perusperiaatteen21.3.2026 09:01:00 EET | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan jäsen Sari Sarkomaa torjuu keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen esityksen eläkekatosta. Sarkomaan mukaan eläkekatto tarkoittaisi käytännössä uutta lisäveroa enemmän ansaitseville ja murtaisi suomalaisen työeläkejärjestelmän keskiössä olevat arvot.
Kokoomuksen Satonen: Määräaikainen työ on parempi kuin ei työtä ollenkaan20.3.2026 12:34:39 EET | Tiedote
Työ- ja tasa-arvovaliokunnan puheenjohtaja, kokoomuksen kansanedustaja Arto Satonen arvostelee opposition linjaa ristiriitaiseksi: samaan aikaan kun huolta kannetaan nuorisotyöttömyydestä, vastustetaan keinoja, joilla työhön pääsyä helpotettaisiin. Satosen mukaan määräaikainen työ on monelle nuorelle ratkaiseva askel työelämään.
Kokoomuksen Partanen: Moderni orjuus on kitkettävä juurineen – työperäiseen hyväksikäyttöön kovemmat rangaistukset18.3.2026 10:54:43 EET | Tiedote
Suomessa ei ole sijaa modernille orjatyölle, linjaa kokoomuksen varapuheenjohtaja Karoliina Partanen. Orpon hallitus tuo lakiin järeät keinot kitkeä työperäinen hyväksikäyttö ja turvata reilu kilpailu yrityksille.
Kokoomuksen Heinonen: Toimiva liikenneverkko on työn ja kasvun perusta17.3.2026 16:21:41 EET | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen korosti tänään puheessaan, että toimiva liikennejärjestelmä on keskeinen edellytys Suomen talouskasvulle, työllisyydelle ja huoltovarmuudelle. Heinonen piti kokoomuksen ryhmäpuheenvuoron, kun eduskunta käsitteli valtioneuvoston selontekoa valtakunnallisesta liikennejärjestelmäsuunnitelmasta vuosille 2026–2037.
Kokoomuksen Päivärinta: Marginaaliverojen alennus vahvistaa kasvua – SDP valitsee ideologian17.3.2026 16:13:20 EET | Tiedote
Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tuore raportti vahvistaa, että hallituksen päätös laskea ylimpiä marginaaliveroja oli oikea. Verotus on Suomessa kuitenkin edelleen liian kireää. Kansanedustaja Susanne Päivärinta ihmettelee SDP:n linjaa, joka on ristiriidassa tutkimustiedon kanssa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme