SDP:n Rantanen ja Suhonen: Laukalle lähtenyt hiilinielukeskustelu tarvitsee nyt rauhoittumista
— Mediassa kiihtynyt hiilinielukeskustelu on johtanut taas siihen lopputulokseen, että metsien hakkuita pitäisi rajoittaa Suomessa. Keskustelussa tuntuu taas unohtuvan se tosiseikka, että puunkäytön kokonaismäärä ei ole Suomessa juurikaan muuttunut koko 2000-luvulla, mutta samaan aikaan puun energiakäyttö on yli kaksinkertaistunut. Venäjältä puuntuonti loppui Suomeen huhtikuussa 2022 sen aloittaman sodan Ukrainaa vastaan vuoksi. Puunhakkuun rajoittaminen tulisi väistämättä johtamaan siihen, että tarvittava raaka-aine tullaan hakkaamaan ja tuomaan muualta, mm. Brasiliasta, toteavat SDP:n maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsenet Piritta Rantanen ja Timo Suhonen.

— Täytyy muistaa, että metsämme kasvavat edelleen enemmän kuin niitä käytetään. Suomalainen hiilinielukeskustelu hakkuiden osalta tarvitsisi rauhoittumista. Tavoitteen täytyy olla yhtenäinen mikä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi hiilinielujen laskentatavat eivät voi muuttua vuosittain. Koko EU-alueella on löydettävä yhteisiä mittaus- ja laskentatapoja, jotta me poliitikot emme tekisi eriävien ja alati muuttuvien indikaattoreiden takia vääränlaisia päätöksiä ilmastonmuutoksen torjunnassa, painottaa Rantanen.
Metsäteollisuuden yritykset ovat olleet suomalaisen viennin perustana vuosikymmenet. Metsäteollisuuden tarjoamat työpaikat halutaan säilyttää Suomessa. Poukkoileva keskustelu ei auta tämän päämäärän toteuttamisessa. Asiaan kytköksissä olevassa metsäkatokeskustelussa meinaa unohtua mm. aurinko- ja tuulivoimaloiden alueilta ja niiden voimalinjojen ympäristössä olevien laajojen metsähakkuiden aiheuttama metsäkato. Hyväksymällä nämä hyväksytään metsäkadon aiheuttaminen.
— Olisi vihdoin viimein aika saada tähänkin keskusteluun pitkän aikavälin näkymää ja ennustettavuutta. Haluamme todellakin säilyttää metsäsektorin työpaikat ja metsäteollisuuden tulevaisuudessakin Suomessa, toteaa Suhonen.
— Meillä kaikilla on tiedossa keinot, joilla voimme vaikuttaa metsien kasvuun ja ilmastonmuutoksen hillintään. Näitä ovat mm. maanmuokkaus, lannoittaminen, jalostettujen puuntaimien käyttäminen sekä oikeiden puulajien valitseminen oikeille kasvupaikoille. Panostamalla näihin pystymme parantamaan metsiemme laatuja ja kykyä sitoa hiiltä. Koko ilmastokeskustelussa unohtuu se, että kaikkein eniten voimme vaikuttaa ilmastoon vähentämällä fossiilisten raaka-aineiden käyttöä, päättävät Rantanen ja Suhonen.
Yhteyshenkilöt
Piritta RantanenKansanedustaja, eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja
Puh:050 545 1123Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Tuppurainen Münchenin turvallisuuskonferenssin Leaders Meeting-tapahtumaan Washingtoniin5.5.2025 09:24:34 EEST | Tiedote
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja ulkoasiainvaliokunnan jäsen Tytti Tuppurainen matkustaa Washingtoniin 4.– 7. toukokuuta osallistuakseen Münchenin turvallisuuskonferenssin järjestämään Munich Leaders Meeting –tapahtumaan (MLM).
SDP:n Joona Räsänen: Kokoomus myöntää, että hallituksen veroalesta jää opettajalle käteen vain 5€ kuukaudessa3.5.2025 12:30:22 EEST | Tiedote
Kokoomuksen Ville Valkonen myönsi lähettämässään tiedotteessa, että hallituksen puoliväliriihessä päättämistä veronkevennyksistä jää esimerkiksi 4 000 euroa kuukaudessa ansaitsevalle liittoon kuuluvalle opettajalle vain viisi euroa kuussa enemmän käteen. Samaan aikaan ministerin tuloluokassa veronalennus on kuukausittain lähes 100-kertainen.
Kansanedustaja Paula Werning: Pelastusalan koulutus kriisissä – päällikkökoulutuksen jatkuvuus uhattuna2.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Kansanedustaja ja hallintovaliokunnan jäsen Paula Werning (sd.) ilmaisee vakavan huolensa Pelastusopiston yt-neuvotteluista ja säästöpaineista, joista Savon Sanomat uutisoi 29.4. Pelastusopisto on jo joutunut vähentämään keskeisiä koulutuksia, kuten vesisukellus- ja alipäällystökoulutuksen. Nyt leikkaukset kohdistuvat opettajakuntaan, mikä uhkaa entisestään opetuksen laatua ja käytännönläheisyyttä.
SDP:n Helena Marttilan vappupuhe1.5.2025 14:11:40 EEST | Tiedote
Arvoisa vappujuhlaväki, Mitä synkemmät ajat, sitä enemmän tarvitsemme elämäämme riemua.Mitä enemmän on kurjuutta, sitä enemmän tarvitsemme taistelutahtoa. Minulle vappu on kevään, riemun ja yhteisen taiston juhla - työväen ja valon päivä. Talvi on jälleen takana, elämä edessä, riemu kodeissa ja kaduilla. Lisääntyvä valo saa aikaan elämää ja luo uskoa, että valo on aina pimeyttä vahvempi ja toivo pelkoa suurempi. Suomalaiset äänestivät huhtikuun kunta- ja aluevaaleissa muutoksen puolesta. Orpon hallituksen eriarvoistava politiikka sai äänestäjiltä selvän tuomion ja SDP historiallisen suuren tuplavoiton. Meillä ei ollut suurinta vaalikassaa, mutta jotakin kultaakin arvokkaampaa: joukkovoima. Kansanliikkeenä voimamme on ihmisissä, meissä aateveljissä ja -siskoissa ja kaikissa heissä, jotka laittoivat itsensä likoon ja käyttivät aikaansa vaalityöhön. Demarinaisten puheenjohtajana iloitsen, että SDP:n vaalivoiton myötä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden ääni tulee kuulumaan entistä vahvempana
Tytti Tuppuraisen vappupuhe1.5.2025 13:40:00 EEST | Tiedote
Tuppurainen puhui Imatralla ja Lappeenrannassa 1.5.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme