Huld Oy

Puolustusteknologian merkitys kasvaa – Suomi kansainvälisen kehityksen kärjessä

Jaa

Suomi on noussut puolustusteknologian kehityksen kärkimaaksi. Geopoliittiset muutokset, sijoittajien kasvava kiinnostus ja uusimmat teknologiat, kuten tekoäly ja kyberturvallisuus, muovaavat puolustuksen tulevaisuutta. Mutta miten varmistetaan, että teknologinen kehitys on eettisesti kestävää ja palvelee koko yhteiskuntaa?

Tässä kuvassa viisi henkilöä seisoo vierekkäin sisätiloissa seminaarissa.
Suomalainen teknologiayritys Huld järjesti helmikuussa seminaarin puolustusteknologian tulevaisuudesta. Tapahtumassa olivat puhujina (vasemmalta) Matti Anttila, Tero Kiuru, Mika Hyytiäinen, Juha-Matti Ylitalo ja Mika Kulkas. Janina Paananen, Huld

Viime vuosina puolustusteknologian merkitys on kasvanut merkittävästi sekä yhteiskunnallisessa keskustelussa että sijoitusympäristössä. Venäjän hyökkäys Ukrainaan vuonna 2022 muutti suhtautumista puolustusalaan, ja tämän seurauksena turvallisuus on noussut keskeiseksi teemaksi suomalaisessa yhteiskunnassa.  

– Ihmiset ja yritykset ovat viimeistää nyt ymmärtäneet, kuinka tärkeää puolustusteknologian kehitys on yhteiskunnan vakauden kannalta, toteaa Matti Anttila, puolustusteknologian asiantuntija Huldilta. 

Suomi nousussa kansainvälisellä puolustusteknologian kentällä  

Suomalainen teknologia- ja suunnittelutoimisto Huld järjesti helmikuussa Puolustusteollisuuden tulevaisuus –seminaarin, jossa alan asiantuntijat vaihtoivat näkemyksiään puolustusteknologiasta, sen kehitysmahdollisuuksista ja haasteista. Puhujina tapahtumassa olivat sotilasprofessori (eversti evp.) Mika Hyytiäinen, Puolustusvoimien Logistiikkalaitoksen apulaisjohtaja Juha-Matti Ylitalo, Research Lead Tero Kiuru Saabilta sekä puolustusalan vastaava (eversti evp.) Mika Kulkas Business Tampereelta. 

– Suomen vahvuus on puolustusalan historian ja osaamisen vaalimisessa. Meillä on kokonaiset puolustusvoimat – kaikki kolme puolustushaaraa, toimiva johtorakenne ja koulutetut maavoimat – mikä asettaa meidät kymmenen vuotta monen muun Euroopan maan edelle, sotilasprofessori (eversti evp.) Mika Hyytiäinen korostaa. 

Suomessa toimii tällä hetkellä useita puolustusalan yrityksiä ja Suomea pidetään maailmalla korkeasti koulutetun insinööriosaamisen maana. Puolustusalaan sijoittamisesta on käyty pitkään eettistä keskustelua, mutta viime vuosina asenteet ovat muuttuneet. Suomen nousu Pohjoismaiden puolustusteknologian keskiöön onkin houkutellut muun muassa kansainvälisiä sijoittajia.  

– Geopolitiikan siirryttyä uudelle aikakaudelle myös asenteet ja tulokulma puolustussektoriin sijoituskohteena on muuttunut Euroopassa. Voisi jopa väittää, että olisi vastuutonta olla valjastamatta yksityistä pääomaa ja innovaatioita tälle sektorille sen täydessä voimassa, kertoo pääomasijoittaja Sentica Partnersin osakas Johan Wentzel.  

Myös Business Finland ja Euroopan puolustusrahasto ovat mahdollistaneet uusia innovaatioita ja kehityshankkeita, jotka tukevat alan kasvua kotimaassa ja Euroopassa. 

Kaksoiskäyttöteknologiat ja tekoäly uudistavat alaa 

Puolustusteknologian kehitys ei koske vain perinteisiä järjestelmiä, vaan myös kehittynyttä ohjelmistoteknologiaa, jonka sovellusmahdollisuudet laajenevat.  

– Klassisimpia esimerkkejä ovat esimerkiksi sääennusteet, kommunikaatioratkaisut ja satelliittipaikannus, joita voidaan käyttää sekä siviili- että sotilaskäyttöön, Anttila nostaa esiin. 

Myös tekoälyn ja kyberturvallisuuden rooli puolustusteknologian kehittämisessä on kasvanut merkittävästi. Järjestelmien digitalisoituessa ja laitteiden välisen kommunikoinnin lisääntyessä kyberturvallisuus on tullut kriittiseksi osaksi puolustusstrategiaa. Tekoäly puolestaan mahdollistaa puolustuksen tehokkaamman organisoinnin ja datan analysoinnin, mikä luo uudenlaisia turvallisuusratkaisuja. 

– Puolustusteollisuuden on tärkeää ottaa mallia tuotelähtöisestä innovoinnista, johon kuuluu esimerkiksi jatkuva parantaminen ja nopeat softapäivitykset asiakaspalautteen pohjalta. Lisäksi kaksoiskäyttöteknologioihin ja niiden tutkimukseen panostaminen varmistaa kehityksen nopeuden, kustannustehokkuuden ja innovatiivisuuden, kertoo Research Lead Tero Kiuru Saabilta. 

Eettisyys ja yhteiskunnallinen vastuu myös yrityksillä 

Yksi keskeinen kysymys puolustusteknologian kehittämisessä on eettisyys ja vastuu.  

– Yrityksenä tunnemme yhteiskuntavastuumme. Keskitymme kehittämään ratkaisuja, joilla autetaan turvaamaan vakaata yhteiskuntaa myös tuleville sukupolville, Anttila painottaa. 

Yhteistyö valtion, tutkimuslaitosten ja puolustusteollisuudessa toimivien yritysten välillä luo edellytykset entistä turvallisemmalle yhteiskunnalle. Puolustusteknologian kehittäminen on osa laajempaa turvallisuuden ekosysteemiä, joka käsittää esimerkiksi kyberturvallisuutta, tiedusteluteknologiaa ja kriisinhallintaa.   

– Meillä on nyt ja tulevaisuudessa hyvät mahdollisuudet kehittää puolustusteknologiaa. Tunnemme omat olosuhteemme ja osaamme yhteistyöllä luoda teknologioita juuri siihen, missä olemme vahvimmillamme, Hyytiäinen toteaa. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tässä kuvassa viisi henkilöä seisoo vierekkäin sisätiloissa seminaarissa.
Suomalainen teknologiayritys Huld järjesti helmikuussa seminaarin puolustusteknologian tulevaisuudesta. Tapahtumassa olivat puhujina (vasemmalta) Matti Anttila, Tero Kiuru, Mika Hyytiäinen, Juha-Matti Ylitalo ja Mika Kulkas.
Janina Paananen, Huld
Lataa

Huld on Linnunradan rohkein teknologia- ja suunnittelutoimisto

Meillä työskentelee lähes 500 asiantuntijaa 10 eri toimipisteessä Suomessa ja Tšekissä.

Ihmiskeskeisellä ohjelmisto- ja tuotesuunnittelulla luomme asiakkaillemme ratkaisuja, jotka kestävät huomiseen ja sen yli. Panostamme laatuun, turvallisuuteen ja kestävyyteen. Työpöydällämme on kaikkea aina älykkäistä satelliiteista sähkökäyttöisiin työkoneisiin ja kansalliseen turvallisuuteen asti. 

Kehitämme itseämme jatkuvasti uuden teknologian sekä innovaatioiden parissa ja sovellamme oppimaamme ketterästi alalta toiselle. Missiomme on tehdä maailmasta älykkäämpi ratkaisemalla yhteiskunnan haasteet teknologialla ja suunnittelulla – inhimillisesti ja rohkeasti.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Huld Oy

Insinööristä avaruus- ja puolustusteknologian huipulle – Matti Anttila, mies ESA:n neuvottelupöydässä28.11.2024 12:59:46 EET | Tiedote

Matti Anttila on kulkenut poikkeuksellisen matkan pienen pojan teknologiaunelmista huippuasiantuntijaksi. Hänen näkemyksensä kiinnostavat niin Suomen pääministeriä kuin kansainvälisiä toimijoita Euroopan avaruusjärjestö ESA:sta lähtien. Anttila haluaa työllään olla rakentamassa maailmaa, jossa hänen lapsillaan ja tulevilla sukupolvilla on turvallista elää.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye