Tasoitus kolme sekuntia ennen loppua – Happee näpisti Classicilta pisteen
Classic otti torstain ainoassa ottelussa kahdeksannen perättäisen voittonsa mutta vain kaksi pistettä, kun Happee taipui lopulta rangaistuslaukauksilla 8-7. Kotijoukkueen kolmen pisteen voiton pilasi Matti Minkkinen, joka tasoitti pelin vain kolme sekuntia ennen varsinaisen peliajan loppua.
Edellisistä seitsemästä ottelustaan viisi hävinnyt Happee saapui Lempäälään täynnä taistelutahtoa ja johti niin ensimmäisessä kuin toisessakin erässä peliä kahdesti lähtien päätösjaksolle 5–4-johdossa. Classicin neljästä maalista siihen saakka kolme oli tehnyt Tiitus Salokangas, jonka 3–2-osuma syntyi näyttävästä rangaistuslaukauksesta. Happeen maalissa torjunut Pietari Jääskeläinen oli kohdannut tällä kaudella yhdeksän pelitilannerankkaria, joista nyt oli uponnut kaksi – molemmat Tiitus Salokankaan lavasta.
Vielä kolmannessa erässä Happee meni 6–4-johtoon Marius Niemelän taituroidessa verkkoon jo illan toisen rangaistuslaukauksensa, mutta viimeisellä kympillä jyräsi Classic. Nico Salo kavensi, ja perään Tiitus Salokangas ensin tasoitti ja sitten linkosi jo illan viidennellä maalillaan Classicin johtoon. Happeen puristaessa lopun ilman maalivahtia oli Classicilla kaksi paikkaa yrittää palloa tyhjiin, mutta molemmat laukaukset karkasivat ohi, ja Happee käytti tilaisuutensa. Laukaisupaikat pelattiin Kim Hyrkköselle, jonka viimeisestä yrityksestä pallo kimposi ilmaan laskeutuakseen Matti Minkkisen kohdalle. Minkkinen napautti kuulan rystyvolleylla verkkoon ajassa 59.57.
Jatkoaika oli Classicin myllytystä, mutta ratkaisu nähtiin vasta rangaistuslaukauksissa. Kisan kuudennessa parissa Peteris Trekse upotti kisan toisen pallonsa, ja Lassi Torisevan torjunta Marius Niemelän yritykseen sinetöi lisäpisteen ”Familylle”. Illan kiistaton tehomies oli Tiitus Salokangas, joka kuorrutti viisi maaliaan yhdellä syöttöpisteellä.
Sarja jatkuu perjantaina otteluilla Nurmon Jymy–Nokian KrP ja Westend Indians–EräViikingit.
Yhteyshenkilöt
Ilari IsotaloViestintäpäällikköF-liiga
Puh:+359 442599009ilari.isotalo@salibandy.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Fliiga
Oilers käänsi ja voitti Hakametsässä – mestaruus katkolla keskiviikkona Espoossa4.5.2025 18:36:56 EEST | Tiedote
Esport Oilers on enää voiton päässä F-liigan miesten mestaruudesta kaadettuaan tänään Hakametsän jäähallin 1 105 katsojan edessä Classicin 7-4. Hallitseva mestari johtaa finaalisarjaa nyt 3-2, ja toinen perättäinen kulta on sille katkolla keskiviikkona Espoon Metro Areenalla.
Classic tasoitti finaalivoitot 2 421 katsojan edessä3.5.2025 20:11:04 EEST | Tiedote
F-liigan finaalisarja siirtyi suurille areenoille Oilersin johtaessa 2-1, mutta nyt voitot ovat tasan Classicin kaadettua mestarit Espoossa 2 421 katsojan edessä lukemin 7-5. Voiton pohjusti haastajan terävä alkurynnistys.
Voitot nyt 2-1 – finaalisarja Oilersin johdolla kohti jäähallihuipennusta1.5.2025 19:24:13 EEST | Tiedote
Finaalien avausottelun hävinnyt mestari Oilers siirtyi sarjassa 2–1-johtoon kaadettuaan Classicin sen kotikaukalossa vakuuttavasti 9-5. Neljäs kohtaaminen on lauantaina Espoon Metro Areenalla ja viides sunnuntaina Hakametsän jäähallissa.
Mestari rankaisi haastajan virheistä – finaalivoitot tasan29.4.2025 21:22:10 EEST | Tiedote
Hallitseva mestari Oilers tasoitti F-liigan miesten finaalivoitoiksi 1-1 kaadettuaan haastaja Classicin kotonaan 8-5. Avauskohtaamisen tarkalla pelillä vienyt Classic sortui nyt isoihin virheisiin, joista Oilers rankaisi armotta hattutemput laukoneiden Markus Salmen ja Aaro Astalan johdolla.
Hurja alku pohjusti voiton – Classic vei värikkään finaaliavauksen27.4.2025 18:48:58 EEST | Tiedote
Runkosarjan voittaja Classic avasi F-liigan finaalisarjan kaatamalla kotonaan hallitsevan mestarin Oilersin 8-3. Voiton pohjusti Classicin hurja alku, kun se karkasi kymmenessä minuutissa neljän maalin johtoon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme