Uuteen järjestelmään siirtyminen aiheuttanut hitautta – muutos silti odotettua sujuvampi
Viime viikonlopun aikana otettiin käyttöön uusi asiakas- ja potilastietojärjestelmä Vaasassa, Laihialla, Mustasaaressa, Vöyrillä, Maalahdessa, Korsnäsissä ja Närpiössä. Lifecare-järjestelmään siirtyivät näissä kunnissa perusterveydenhuolto ja suun terveydenhuolto sekä sosiaalihuollon asumispalvelut, kotihoito ja päivä- ja työtoiminta.
Kotihoidon ammattilaiset aloittivat kirjaamisen uuteen järjestelmään heti sunnuntaina.
– Olen yllättynyt, että siirtymä meni paremmin kuin osasimme odottaa. Kotihoitajat pääsivät käyttämään esimerkiksi mobiilikirjausta heti alusta saakka. Haasteita oli sunnuntaina ainakin Maalahdessa, mutta nekin saatiin ratkaistua nopeasti. Selvitettäviä asioita on edelleen, mutta koko viikko on tehty lujasti töitä, että niitä on saatu ratkaistua, koti- ja asumispalveluiden koordinoiva palveluesimies Anna Wadén kertoo.
Myös perusterveydenhuollossa ensimmäinen viikko on ollut kiireinen, mutta odotettua sujuvampi.
– Täytyy sanoa, että olen positiivisesti yllättynyt, että on mennyt näin hyvin. Toki vastaan on tullut monia pieniä asioita, joita on täytynyt selvittää tai korjata, mutta olemme silti pystyneet hoitaa potilaat, Närpiön terveyskeskuksen osastonhoitaja Karolina Enholm kertoo.
Henkilöstö saa esihenkilöiltä kehuja, sillä uuden järjestelmän käyttöön on totuttu nopeasti. Yksiköihin on järjestetty lähitukea, tilannetta on seurattu päivittäisissä tukipalavereissa ja järjestelmää aiemmin käyttäneet kollegat ovat olleet apuna ongelmatilanteissa.
Ruuhka hoidon tarpeen arvioinnissa jatkuu
Järjestelmävaihdos on näkynyt asiakkaille ja potilaille pääosin toiminnan hitautena. Hoidon tarpeen arvioinnin puhelinpalvelu ja chat on ruuhkautunut ja taksinsoitoissa on tällä hetkellä noin neljän vuorokauden viive. Takaisinsoittojonoa puretaan myös lauantaina kello 9-15.
– Jos on jättänyt soittopyynnön ja asia on kiireellinen, kannattaa soittaa hoidon tarpeen arviointiin uudelleen ja jonottaa tai soittaa päivystysavun numeroon 116 117. Toista takaisinsoittopyyntöä ei tule jättää ruuhkaa pahentamaan, neuvoo apulaisosastonhoitaja Anna Kuoppala.
Myös käynti terveyskeskuksessa tai hyvinvointiasemalla on tällä viikolla saattanut kestää normaalia pidempään. Maanantai oli ruuhkainen päivä monessa yksikössä, mutta tilanne on tasaantunut viikon edetessä.
– Potilaat ovat kyllä suhtautuneet ymmärtäväisesti, että työskentelymme kestää vähän kauemman, Vaasan terveyskeskuksen osastonhoitaja Marlene Vägar kiittelee.
Vaasan terveyskeskuksessa ilmoittautumisautomaatit eivät toimi vielä normaalisti. Automaatit ohjeistavat asiakkaat toistaiseksi ilmoittautumaan luukulle.
Tehostettua tukea henkilöstölle
Jo ennen käyttöönottoa alkanut käyttöönottohankkeen ja yksiköiden tiivis yhteydenpito on jatkunut kuluneella viikolla. Henkilöstölle on tarjolla lähitukea, tukiklinikoita ja tilannekuvapalavereissa seurataan muutoksen etenemistä ja käynnistetään tarvittavia toimenpiteitä.
– Tehostettua tukea on tarvittu vielä ja sitä tarjotaan niin kauan kuin henkilöstö sitä tarvitsee, hankejohtaja Carola Wisur-Hokkanen kertoo.
Ensimmäisellä käyttöviikolla on luonnollisesti huomattu korjattavia asioita.
– Valtaosa ongelmatilanteista on saatu ratkaistua nopeasti. Yleensä lisäohjeet ovat jo auttaneet ja taustalla ei ole ollut varsinaista teknistä ongelmaa, vaan käyttäjä ei ole esimerkiksi heti löytänyt uudesta järjestelmästä tarvittavaa toimintoa tai hänellä ei ole ollut riittäviä käyttäjäoikeuksia.
Järjestelmän vaihtuminen on ollut myös toimintatapamuutos, mitä Wisur-Hokkanen pitää teknistä muutosta suurempana muutoksena henkilöstölle.
– Siirrymme koko alueella toimimaan samalla tavalla, yhtenäisten toimintamallien mukaisesti. Tämä vaikuttaa esimerkiksi kirjaamiseen ja toki uusi järjestelmä tukee siinä. Ammattilaiset ovat itse valmistelleet yhteiset toimintamallit, mutta vaatii aikaa, että uusi tapa työskennellä muodostuu rutiiniksi.
Tiedonsiirtojen työstäminen jatkuu
Ennalta tiedettiin, etteivät kaikki tiedonsiirrot valmistu käyttöönottoon mennessä. Migraatiot eli tietojen siirtäminen vanhoista järjestelmistä on vielä kesken ja voi kestää vielä jonkin aikaa. Tämä voi näkyä hitautena palveluissa, kun ammattilaiset käyttävät osin rinnakkain kahta järjestelmää.
– Haluamme varmistaa, että kun loput siirrot tehdään, kaikki tehdyt kirjaukset tulevat oikein uuteen järjestelmään, Wisur-Hokkanen sanoo.
Potilaisiin vaikuttava tekninen haaste on havaittu Marevan-potilaille lähetettävissä tekstiviesteissä. Kaikki potilaat eivät ole saaneet tekstiviestillä tietoja laboratoriotutkimuksesta ja INR-arvosta tai lääkeannostuksesta. Ongelman syytä selvitetään.
Potilaat, jotka odottavat tietoa INR-arvosta tai lääkityksestä tekstiviestillä, voivat soittaa numeroon 040 679 0680 (arkisin klo 9–11).
Yhteyshenkilöt
Carola Wisur-Hokkanenhankejohtaja
Puh:044 323 1902carola.wisur-hokkanen@ovph.fiMarlene VägarOsastonhoitaja
Puh:040 358 2480marlene.vagar@ovph.fiKommunikationsenheten - Viestintäyksikkö
Vi betjänar media mån-fre kl. 9–15. Ta kontakt så svarar vi så fort som möjligt. Palvelemme mediaa ma-pe klo 9-15. Ota yhteyttä, niin vastaamme sinulle mahdollisimman pian.
Välkommen till Österbottens välfärdsområde! Vi anordnar social- och hälsovårdstjänster samt räddningsväsendets tjänster i Österbotten. I Vårt område bor cirka 176 000 invånare och vi har över 8000 anställda. Vi jobbar från människa till människa.
Tervetuloa Pohjanmaan hyvinvointialueelle! Järjestämme sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palvelut Pohjanmaalla. Alueellamme asuu noin 176 000 asukasta ja meillä on yli 8000 työntekijää. Työskentelemme ihmiseltä ihmiselle.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Österbottens välfärdsområde – Pohjanmaan hyvinvointialue
Erfarenhetsexpert inom missbruks- och beroendevården – ny service testas i Österbotten6.5.2025 08:00:00 EEST | Pressmeddelande
Ett pilotprojekt har startat i Österbottens välfärdsområde, i vilket en erfarenhetsexpert arbetar som en del av teamet för rusmedels- och beroendevård. På det psykosociala centret i norra området testas en kamratstödsmottagning, där en erfarenhetsexpert finns tillgänglig en dag i veckan. Syftet är att stöda vården av personer med missbruksproblem och hjälpa deras närstående att förstå deras situation genom en annans erfarenhet.
Kokemusasiantuntija osaksi päihderiippuvuuden hoitoa – uusi palvelumalli kokeilussa Pohjanmaalla6.5.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Pohjanmaan hyvinvointialueella on alkanut kokeilu, jossa kokemusasiantuntija työskentelee osana riippuvuushoitotiimiä. Pohjoisen alueen psykososiaalisessa keskuksessa pilotoidaan vertaisvastaanottoa, jossa kokemusasiantuntija on tavattavissa yhtenä päivänä viikossa. Tarkoituksena on tukea päihderiippuvaisten hoitoa ja tarjota läheisille apua tilanteen ymmärtämiseen toisen kokemuksen kautta.
I höst kan du få vård även på andra social- och hälsocentraler5.5.2025 11:42:17 EEST | Pressmeddelande
Invånarna i Österbotten kan senast från den 1 september 2025 få sin kortvariga vård på vilken skötar- eller läkarmottagning som helst i välfärdsområdet. I och med ändringen kan invånarna få sin vård snabbare i situationer när väntetiden till den egna välfärdsstationen eller den egna social- och hälsocentralen är lång. Ändringen påverkar inte behandlingen av långtidssjukdomar eller mödra- och barnrådgivningstjänster där kontinuiteten i vården är viktig. I fråga om dessa tjänster kommer invånarna i fortsättningen att kunna byta verksamhetsställe med sex månaders mellanrum.
Syksyllä voit saada hoitoa myös muissa sosiaali- ja terveyskeskuksissa5.5.2025 11:42:00 EEST | Tiedote
Pohjanmaan asukkailla on viimeistään 1.9.2025 alkaen mahdollisuus saada lyhytaikainen hoito miltä tahansa hyvinvointialueen hoitajan tai lääkärin vastaanotolta. Tämä nopeuttaa hoitoon pääsyä, jos jono omalla hyvinvointiasemalla tai sosiaali- ja terveyskeskuksessa on pitkä. Muutos ei koske pitkäaikaissairauksien hoitoa eikä äitiys- ja lastenneuvolaa, joissa jatkuva hoitosuhde on tärkeä. Näissä palveluissa toimipistettä voi jatkossa vaihtaa kuuden kuukauden välein.
Hyrorna för boendeservicen harmoniseras – hyran för en del klienter höjs30.4.2025 14:00:00 EEST | Pressmeddelande
På måndagen den 5 maj tar välfärdsområdesstyrelsen vid sitt sammanträde ställning till ett förslag om en ändring av hyrorna och hyresprinciperna för boendeenheterna. Avsikten är att förenhetliga hyrorna och hyresavtalen i välfärdsområdet. För närvarande fastställs klienternas hyror på olika sätt, vilket har lett till att det finns stora variationer i hyrorna mellan de olika boendeenheterna. Ändringarna föreslås träda i kraft den 1 augusti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme