Attendon uusi keittiö valmistaa ateriat sadoille ruokailijoille Kuopion seudulla
Hyvä ruoka ja viihtyisä ateriahetki ovat tärkeimpiä asioita, joilla voidaan lisätä asukkaiden elämänlaatua hoiva- ja palvelukodeissa. Attendon kokit valmistavat asukkaiden ateriat ammattikeittiöissä joko Attendo-kotien yhteydessä tai lähellä kotia. Kuopion uusi keittiö valmistaa ateriat noin 500-600 ruokailijalle.

Attendon uusi keittiö Kuopiossa valmistaa jatkossa ateriat lähiseudun Attendo-koteihin ja sopimusasiakkaille. Tilat on nyt remontoitu ja kahdeksan henkilön ammattilaisporukka aloitti työt keittiöllä helmikuun puolessa välissä. Kokit valmistavat ateriat noin noin 500–600 ruokailijalle 16 hoiva- ja palvelukotiin.
– Monelle asukkaalle ateriahetki on päivän tärkein sosiaalinen tapahtuma – hetki, jolloin maut herättelevät muistoja eloon, keskustelut virtaavat ja yhdessäolo tuo turvallisuutta. On etuoikeus olla näissä hetkissä mukana valmistamiemme aterioiden kautta, sanoo Attendon ateriapalveluiden johtaja Päivi Lindén.
Ennen kaikkea koti
Attendon hoiva- ja palvelukodit ovat ennen kaikkea koteja, joiden asukkaat haluavat nauttia monipuolisesta ja ravitsevasta ruuasta. Ruokailijamme ovat esimerkiksi ikääntyneitä tai erityisryhmiin kuuluvia, kuten eri-ikäisiä mielenterveyskuntoutujia tai vammaisia, joilla on monenlaisia tarpeita ruokailun suhteen.
Ruokamme on ennen kaikkea maukasta ja ravitsevaa, mutta sen on täytettävä myös muita tärkeitä vaatimuksia, kuten sopiva rakenne, säännöllisyys ja erityisruokavalioiden huomioiminen. Lisäksi ruuan valmistusta ohjaavat tarkat hygienia- ja turvallisuusmääräykset sekä hävikin hallintaan liittyvät käytännöt. Näin varmistamme, että tarjoamamme ateriat ovat paitsi maistuvia ja ravitsevia, myös turvallisia ja laadukkaita kaikille ruokailijoillemme.
Attendon ateriapalveluiden kokit valmistavat kotien ateriat ammattikeittiöissä joko Attendo-kotien yhteydessä tai lähellä kotia. Attendo on viime vuosina perustanut keskuskeittiöitä eri puolille Suomea, esimerkiksi joulukuussa 2024 Mikkeliin. Mikkelin uudessa keittiössä valmistetaan tällä hetkellä ruokaa noin 400 ruokailijalle ja siellä työskentelee viisi kokkia. Attendo-kotien yhteyteen on avautunut kuluvan vuoden alkupuolella uusia keittiöitä Kemissä Attendo Torinkulmassa ja Seinäjoella Attendo Annankartanossa.
Dieettikokki toteuttaa kymmenet erilaiset dieetit
Jokaisella ruokailijalla on omat suosikkiruokansa, mutta tämän lisäksi ruokailijoillamme on runsaasti erilaisia lyhyt- tai pitkäaikaisia erityisruokavalioita, jotka huomioidaan tarkasti aterioita suunniteltaessa.
Sanasta “dieetti” tulee monelle mieleen painonhallinta ja kuurit. Ammattilainen ymmärtää sanan toisin: kyseessä on yksilöllinen ruokavalio, joka kattaa muun muassa allergiat ja ruoan rakenteeseen liittyvät erityistarpeet. Dieetti on parhaimmillaan keittiöhenkilökunnalle kiinnostava pähkinä purtavaksi: kaiken keskiössä on syöjälleen sopivan, maittavan ja terveellisen ruoan valmistaminen jokaiselle aterialle.
Osa erityisruokavaliota noudattavista saa aterian, jolle löytyy tuotannonohjausjärjestelmästä valmis resepti. Tällaisia voivat olla esimerkiksi vegaaniset tai maidottomat ruuat. Mitä enemmän ruokailijalla on eritystarpeita, sitä yksilöllisemmän aterian dieettikokki hänelle suunnittelee ja valmistaa.
– Dieettikokin ammattitaitoa on taito ideoida erilaisia ateriakokonaisuuksia ja -koostumuksia yksilöllisiin tarpeisiin. Tässä onnistuakseen hänellä on oltava riittävät ja ajantasaiset tiedot ruokailijan tarpeista. Tämän vuoksi toimiva yhteistyö hoiva- ja palvelukodin henkilökunnan sekä keittiön välillä on ensiarvoisen tärkeässä roolissa, sanoo kehityspäällikkö Minna Haapamäki, joka vetää Attendolla reseptiikan kehitystyöstä vastaavaa asiantuntijatiimiä.
Fakta:
Attendon ateriapalvelut
Attendon ateriapalvelut valmistaa monipuolista ja ravitsevaa ruokaa
Attendo-kotien ruokailijoille ympäri Suomea.
Meillä työskentelee noin 400 työkaveria.
Keittiötä on yhteensä noin 160.
Raaka-aineiden kotimaisuusaste on noin 70 %. Lihan, perunan ja maitotuotteiden kotimaisuusaste on 100 %.
Valmistamme noin 18 miljoonaa ateriaa vuosittain.
Virekon ateriapalvelut
Attendolla on tytäryhtiö Vireko Oy, joka valmistaa aterioita ruokailijoille hyvinvointialueiden ja kuntien asiakkaille hoiva- ja palvelukodeissa, sairaaloissa, terveys- ja palvelukeskuksissa, kouluissa ja päiväkodeissa.
Virekolla on 270 työntekijää, ja se valmisti vuonna 2024 noin 4,2 miljoonaa lämmintä ateriaa ruokailijoille.

Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ulla MetherViestinnän asiantuntija, Attendo
Puh:0400133887ulla.mether@attendo.fiAttendo on Pohjoismaiden johtava hoivapalveluiden tarjoaja. Tehtävämme on vahvistaa ihmistä niin, että jokainen, joka meillä asuu, saa elää omannäköistään täyttä elämää. Tarjoamme hoivaa ja asumispalveluita ikäihmisille, kehitysvammaisille, vammautuneille, päihde- ja mielenterveyskuntoutujille sekä lastensuojelun ja terapian tarpeessa oleville. Asukkaillemme olemme ennen kaikkea koti, sidosryhmillemme kumppani ja yhteiskunnassa vahva muutosvoima. Yli 18 000 työntekijäämme palvelee yli 400 toimipisteessä ympäri Suomen. Lue lisää: www.attendo.fi
Vahvistamme ihmistä. Katsomme eteenpäin. Ratkaisemme yhdessä.
Me olemme Attendo.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Attendo
Attendo toteuttaa Hoivatilojen kanssa ikäihmisten hoivakodit Joensuuhun ja Rovaniemelle25.8.2025 09:31:49 EEST | Tiedote
Attendo ja Hoivatilat toteuttaa yhteistyössä uudet hoivakodit Joensuuhun ja Rovaniemelle, vastaten alueiden kasvavaan ikäihmisten palvelutarpeeseen. Ympäristöystävällisyys ja asukkaiden yksilölliset tarpeet ovat hankkeiden keskiössä, ja hoivakotien arvioidaan valmistuvan kesällä 2026.
Uusi Attendo-koti avautuu Oulun Jääliin – tarjoaa asumispalveluita vahvaa tukea tarvitseville kehitysvammaisille19.8.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Attendo Jätti tarjoaa 15 ympärivuorokautista asumispaikkaa kehitysvammaisille asukkaille. Koti sijaitsee luonnonläheisellä alueella, ja se on suunniteltu vastaamaan asukkaiden yksilöllisiin ja vaativiin tuen tarpeisiin. Ensimmäiset asukkaat muuttavat elokuun aikana.
Roope Salmisen ja Attendon podcast-uutuus: Toinen mahdollisuus kertoo toivosta ja toipumisesta14.8.2025 11:19:19 EEST | Tiedote
Attendo on julkaissut uuden Toinen mahdollisuus -podcastin, joka tuo kuulijoiden ulottuville rohkeita ja koskettavia tarinoita elämän haasteista. Podcast on toteutettu yhdessä juontaja Roope Salmisen ja Attendon asukkaiden kanssa. Podcastin tavoitteena on lisätä ymmärrystä, murtaa tabuja ja nostaa esiin mielenterveys- ja päihdepalveluiden merkitys suomalaisessa yhteiskunnassa.
Attendo Suomen vuoden 2025 toisen kvartaalin tulos: vahva kehitys jatkui18.7.2025 09:01:42 EEST | Tiedote
Attendo-konserni on julkaissut tänään 18. heinäkuuta vuoden 2025 toisen vuosineljänneksen (Q2) tuloksen. Tämä on kooste Attendo Suomen osuudesta konsernin pörssitiedotteesta, joka löytyy osoitteesta: https://www.attendo.com/en/.
Uusi hoivakoti avautuu Keminmaalla – tarjoaa ympärivuorokautista hoivaa ikäihmisille23.6.2025 12:30:00 EEST | Tiedote
Keminmaalle on valmistunut uusi 47-paikkainen hoivakoti, Attendo Neidonkenkä. Ensimmäiset asukkaat muuttavat kesäkuun loppupuolella. Hoivakoti tarjoaa ympärivuorokautista hoivaa ja yhteisöllistä asumista ikäihmisille esteettömissä ja viihtyisissä tiloissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme