Eino ja Mauno Pekkala – Sosialidemokratian ja kommunismin välissä

Mauno Pekkala nousi jo alle 30-vuotiaana Suomen keskeiseksi metsäpolitiikan vaikuttajaksi. Hän oli Väinö Tannerin hallituksen maatalousministeri ja valtiovarainministeri sotavuosina 1939–1942, ja sitten rauhanopposition jäsen. Hän kritisoi Saksaan lähentymistä eikä edes sodan alussa uskonut Saksan voittoon. Sodan jälkeen Pekkala siirtyi sosiaalidemokraateista SKDL:ään. Pääministerinä hän toimi sodan jälkeen 1946–48. 

Eino Pekkala muistetaan huippu-urheilijana ja Työväen Urheiluliiton ensimmäisenä puheenjohtajana. Hän voitti Suomen urheilukuninkuuden ja kymmenottelumestaruuden useasti. Pekkalan poliittinen toiminta maailmansotien välisenä aikana vei hänet yhteensä viideksi vuodeksi Tammisaaren pakkotyölaitokseen. 

Vuonna 1927 Eino Pekkala valittiin kansanedustajaksi samaan aikaan Maunon kanssa. Hänet siepattiin eduskunnasta kesken perustuslakivaliokunnan kokouksen ja kyyditettiin Lapualle. Jatkosodan jälkeen Pekkala toimi ensin opetusministerinä ja sittemmin oikeusministerinä veljensä johtamassa hallituksessa. Vasemmistolaisten puolustusasianajajana ja ministerinä Pekkala pyrki kunnioittamaan oikeusvaltion periaatteita, vaikka sai oikeiston kritiikkiä sotasyyllisyys- ja asekätkentäprosessien hoidosta. Kritiikkiä tuli myös kommunisteilta lain liiallisesta kunnioituksesta. 

Neuvostosuhteissa Mauno Pekkalaa on leimattu Neuvostoliiton myötäilijäksi. Kirjan kirjoittaja Erkki Tuomioja toivoo, että kaksoiselämäkerta Pekkalan veljeksistä antaa aineksia arvioida tasapainoisemmin jopa kohtuuttomasti kritisoitua Mauno Pekkalaa.

***

Erkki Tuomioja on valtiotieteen tohtori ja poliittisen historian dosentti. Kansanedustajana hän toimi vuosina 1970–1979 ja vuosina 1991–2023. Helsingin kiinteistötoimen apulaiskaupunginjohtajana hän työskenteli vuosina 1979–1991. Hän on kirjoittanut useita ulkopolitiikkaa ja poliittista historiaa käsitteleviä teoksia, muun muassa Tieto-Finlandialla palkitun teoksen Häivähdys punaista (2006, Tammi). SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajana hän toimi vuosina 1996–1999, Suomen kauppa- ja teollisuusministerinä 1999–2000 sekä ulkoministerinä vuodet 2000–2007 ja 2011–2015.