IFAF julkisti naisten jenkkifutiksen EM-sarjan ohjelman.
Amerikkalaisen jalkapallon maailmanliitto IFAF on julkaissut naisten EM-sarjan 2025–2026 otteluohjelman. Suomi aloittaa urakkansa kotiyleisön edessä, kun se kohtaa Saksan 25. toukokuuta 2025 Vantaan Myyrmäen jalkapallostadionilla.

Neljä Euroopan parasta naisten amerikkalaisen jalkapallon maajoukkuetta taistelee EM-tittelistä sarjamuotoisessa turnauksessa, joka käynnistyy toukokuussa 2025. Espanja, Iso-Britannia, Suomi ja Saksa pelaavat ensin yksinkertaisen runkosarjan, jonka kaksi parasta joukkuetta etenee mestaruusotteluun syksyllä 2026. Kolmanneksi ja neljänneksi sijoittuneet ratkaisevat pronssimitalien kohtalon samana syksynä.
EM-turnaus käynnistyy Vantaalla Myyrmäen jalkapallostadionilla 25.5.2025, kun edellisissä kisoissa pronssille sijoittunut Suomi kohtaa Saksan. Suomen toinen ottelu pelataan elokuun lopulla, jolloin vieraspelissä vastaan asettuu viime EM-kisoissa hopealle sijoittunut Iso-Britannia. Alkusarjan päätösottelunsa Suomi pelaa hallitsevaa mestaria Espanjaa vastaan toukokuussa 2026.
Suomi on saavuttanut mitalin jokaisessa aiemmassa EM-turnauksessa, ja mestaruus on voitettu kahdesti, vuosina 2015 ja 2019. Kesällä 2024 päättyneessä turnauksessa Suomi sijoittui kolmanneksi, kun Espanja juhli historian ensimmäistä EM-kultaansa.
Yhteyshenkilöt
Janne VainioViestintäpäällikkö
Puh:+358 400400171Puh:+358 400400171janne.vainio@sajl.fiKuvat

Linkit
Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto ry
Vuonna 1979 perustettu Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto ry (SAJL) järjestää ja hallinnoi amerikkalaisen jalkapallon ja lippupallon kilpailu- ja harrastustoimintaa Suomessa. Jenkkifutisllitto on Suomen Olympiakomitean sekä amerikkalaisen jalkapallon maailmanliitto IFAF:n jäsen. Vuoden 2025 alussa amerikkalaisen jalkapallon liittoon kuuluu 30 jäsenseuraa ympäri Suomea.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Amerikkalaisen Jalkapallon Liitto ry
Vaahteraliiga 2025 käynnistyy torstaina5.6.2025 08:28:15 EEST | Tiedote
Amerikkalaisen jalkapallon Vaahteraliiga käynnistyy torstaina 5.6.2025 Helsingin paikallisottelulla Velodromilla, jossa Helsinki Wolverines kohtaa East City Giantsin. Kahdeksan joukkuetta kuudesta kaupungista taistelee kesäkuusta syyskuuhun ulottuvassa sarjassa 46. Suomen mestaruudesta.
Suomen naiset voittoon EM-avauksessaan25.5.2025 16:59:13 EEST | Tiedote
Suomen jenkkifutisnaiset ottivat vakuuttavan 21–7 voiton Saksasta EM-sarjan avausottelussaan sunnuntaina Vantaalla. Euroopan neljän kärkimaan sarja huipentuu syksyllä 2026 pelattavissa mitalipeleissä.
Miesten I-divisioona vauhtiin lauantaina 24.5.24.5.2025 00:05:19 EEST | Tiedote
Amerikkalaisen jalkapallon miesten I-divisioona potkaistaan vauhtiin lauantaina Pirkkalassa ja Keravalla. Vuodesta 1983 pelatun sarjan järjestyksessä 43. mestaruudesta taistelee viisi joukkuetta. Divisioonan kilpailullisen tason odotetaan olevan tänä kesänä poikkeuksellisen kova.
Suomi avaa naisten amerikkalaisen jalkapallon EM-sarjan kotikentällä Myyrmäessä22.5.2025 12:17:05 EEST | Tiedote
Naisten amerikkalaisen jalkapallon EM-sarja käynnistyy sunnuntaina 25.5.2025 Vantaan Myyrmäen jalkapallostadionilla, kun Suomi kohtaa avausottelussa Saksan. Kaksivuotinen EM-sarja huipentuu mestaruus- ja pronssiotteluihin syksyllä 2026.
Suomen U19 jenkkifutisnuoret EM-pronssille10.5.2025 20:38:17 EEST | Tiedote
Suomen U19-nuoret kärsivät kirvelevän tappion Ruotsille ratkaisevassa EM-mitalipelissä Tukholman Solnassa. Voitto naapureille jatkoajan jälkeen 24-21 (7-7, 14-14, 3-0). Tappion myötä suomalaisille EM-pronssia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme