Työllisyyskatsaus │ Työttömien määrä kasvoi Pirkanmaalla tammikuussa, lomautettujen määrä väheni
25.2.2025 08:00:00 EET | Pirkanmaan ELY-keskus | Tiedote
Tammikuun työllisyyskatsauksen mukaan työttömiä työnhakijoita oli Pirkanmaalla yhteensä 31 625 henkilöä, joka on 3 717 henkilöä enemmän kuin viime vuoden tammikuussa. Pirkanmaan työttömyysaste oli tammikuussa 11,9 prosenttia.

- Toisen asteen koulutuksen saaneita työttömiä on edelleen yli puolet työttömistä, korkeakoulutettujen osuus työttömistä on noin neljännes.
- Pitkäaikaistyöttömien määrä on yli puolet työttömistä työnhakijoista.
- Miesten työttömyyden kehityksessä pieni muutos positiiviseen suuntaan verrattuna viime vuoden loppupuoleen.
- Uusien avoimien työpaikkojen määrä on laskenut vuositasolla vertailtaessa, mutta kasvanut viime kuukauteen vertailtaessa.
Pitkäaikaistyöttömyyden kasvu jatkuu
Yli vuoden työttömänä työnhakijana olleiden määrä nousi vuoden takaiseen verrattuna. Tammikuussa oli 10 630 yli vuoden työttömänä ollutta henkilöä, kasvua oli 2 902 henkilöä.
Yli kaksi vuotta työttömänä olleita oli tammikuussa 1 603 henkilöä enemmän kuin vuotta aiemmin vastaavana aikana, kaikkiaan 4 749 henkilöä.
Pirkanmaalla rakennetyöttömiä oli 51,2 prosenttia kaikista työttömistä työnhakijoista, määrällisesti 16 218 henkilöä.
Suurimmat työttömien määrät ammattiryhmittäin
- palvelu- ja myyntityö 5 694 henkilöä,
- rakennus-, korjaus- ja valmistustyö 5 494 henkilöä,
- erityisasiantuntijan työ 4 824 henkilöä,
- asiantuntijatyössä 2 806 henkilöä,
- muut työntekijät 2 423 henkilöä.
Tammikuussa ammatteihin lukeutumattomia työttömiä työnhakijoita oli 5 541 henkilöä.
Pirkanmaan työttömyysaste oli tammikuussa 11,9 prosenttia
Vertailuna muiden maakuntien työttömyysasteita alla.
- Pohjanmaa 7,9 prosenttia,
- Etelä-Pohjanmaa 9,0 prosenttia,
- Lappi 10,6 prosenttia,
- Varsinais-Suomi 11,4 prosenttia,
- Satakunta 11,7 prosenttia ja
- Uusimaa 11,9 prosenttia.
Työttömät työnhakijat kunnittain
Alle 8 prosentin työttömyysaste oli Pirkanmaan kunnista ainoastaan Kihniössä. Alle 9 prosentin työttömyysaste oli Juupajoella, Lempäälässä, Pirkkalassa, Punkalaitumella, Pälkäneellä, Vesilahdella ja Ylöjärvellä.
Suurimmat työttömien työnhakijoiden määrien kasvut vuositasolla olivat
- Tampereella 2 264 henkilöä,
- Nokialla 260 henkilöä,
- Kangasalla 211 henkilöä,
- Lempäälässä 153 henkilöä,
- Sastamalassa 125 henkilöä,
- Pirkkalassa 125 henkilöä,
- Valkeakoskella 125 henkilöä ja
- Ylöjärvellä 119 henkilöä.
Koko maan tilanne
Työttömien ja lomautettujen määrä nousi koko maassa vuositasolla 34 628 henkilöllä. Koko maan keskimääräinen työttömyysaste oli 12 prosenttia. Työttömien työnhakijoiden määrä oli jo 325 772 henkilöä, joista lomautettujen osuus oli 30 597 henkilöä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pirkanmaan ELY-keskus
Ennakointiasiantuntija Juha Salminen
Puhelin 0295 036 208
sähköpostiosoite on muotoa etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi
Liitteet
Linkit
Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus
Aloite maisemanhoitoalueesta Nokian Siuroon on herättänyt paljon keskustelua29.12.2025 13:53:12 EET | Tiedote
Maisemanhoitoalueet vaalivat arvokkaita maisemia ja mahdollistavat maiseman suunnitelmallisen hoidon maisemakokonaisuuksien säilyttämiseksi. Nokian Siuron alueelle tehty maisemanhoitoaluealoite siirtyy Lupa- ja valvontaviraston käsittelyyn vuodenvaihteen jälkeen.
Pirkanmaan ELY-keskuksen toiminta päättyy – uusi Sisä-Suomen elinvoimakeskus ottaa vastuun vuoden alussa29.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Vuoden 2026 alussa Pirkanmaan ja Kanta-Hämeen alueiden kehittämiseen liittyvät tehtävät siirtyvät uudelle Sisä-Suomen elinvoimakeskukselle. Se vastaa laajasti muun muassa elinkeinojen, osaamisen, maahanmuuton ja kotoutumisen, maatalouden ja maaseudun kehittämisen, liikenteen ja tienpidon sekä luonnon monimuotoisuuden tehtävistä.
Työllisyyskatsaus │ Pirkanmaalla oli työttömiä marraskuussa lähes 4 000 henkilöä enemmän kuin vuotta aiemmin23.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Marraskuun työllisyyskatsauksen mukaan työttömiä työnhakijoita oli Pirkanmaalla yhteensä 32 901 henkilöä, joka oli 950 henkilöä enemmän kuin lokakuussa. Viime vuoden marraskuuhun verrattuna nousua oli lähes 3 937 henkilöä. Pirkanmaan työttömyysaste oli 12,4 prosenttia. Uusia avoimia työpaikkoja oli marraskuussa 2 091 kappaletta, joka on 56 kappaletta vähemmän kuin vuosi sitten samaan aikaan.
Nokialle suunnitellun synteettisen metaanin tuotantolaitoksen YVA-selostus on nähtävillä19.12.2025 11:42:52 EET | Tiedote
Freija AB on toimittanut Pirkanmaan ELY-keskukselle ympäristövaikutusten arviointiselostuksen (YVA-selostus) Nokialle suunnitellusta Synteettisen metaanin tuotantolaitoksesta. Arviointiselostus on nähtävillä 2.2.2026 asti.
Pirkanmaan ELY-keskukselta yhteysviranomaisen lausunto Luikesneva–Susinevan tuulivoimahankkeesta18.12.2025 10:14:08 EET | Tiedote
Pirkanmaan ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Luikesneva–Susinevan tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten (YVA) arviointiohjelmasta. Lähialueelle suunniteltujen muiden tuulivoimahankkeiden vuoksi yhteisvaikutusten arvioinnin tarve korostuu hankkeessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme