Coop-tuotesarjan uudistus on loppusuoralla: S-ryhmän myymälöissä jo yli 1200 Coop-tuotetta
S-ryhmä kertoi marraskuussa 2023 merkittävästä muutoksesta päivittäistavarakaupan omiin brändeihin. Aiemmin S-ryhmän laajin oma tuotesarja, noin 1500 tuotetta sisältänyt Rainbow on askel askeleelta saanut väistyä ja Rainbow-tuotteita on valikoimissa enää muutamia satoja. Rainbow’n tilalle on hyvää vauhtia kasvanut yhteispohjoismainen Coop-brändi, jonka tuotteita löytyy S-ryhmän kauppojen (Prisma, S-market, Sale, Alepa) hyllyiltä jo yli 1200.

-Olemme suoraan sanoen itsekin hämmästyneitä, miten hyvin asiakkaamme ovat ottaneet laajentuneen Coop-tuotesarjan vastaan, vaikka tiesimmekin niiden olevan laatu-hinta-suhteeltaan erinomaisia. Coop on noussut reilussa vuodessa valikoimissamme melko pienessä roolissa olleista tuotteista tunnetuimmaksi omaksi brändiksemme ja lähes puolet suomalaisista ostaa Coop-tuotteita viikoittain. Asiakkaamme ovat löytäneet Coop-sarjasta uusia arjen suosikkituotteita, iloitsee Nina Paavilainen, S-ryhmän omista merkeistä vastaava johtaja.
Osa Coop-tuotteista on käytännössä samoja, kuin aikaisemmin Rainbow-merkillä myydyt tuotteet ja osa tuotteista on reseptiikaltaan uusia. Molempien ytimessä on hyvä laatu-hinta-suhde. Coop-tuotteissa haetaan entistä laadukkaampaa reseptiikkaa ja laatu-hinta-suhdetta sekä entistäkin edullisempia hintoja. Esimerkkejä uusista kiinnostavista Coop-tuotteista ovat Coop omenahillo inkiväärillä, Coop sinappisilli ja Coop yrttitee Good Night, jotka ovat ehdolla omissa kategorioissaan vuosittaisessa European Private Label Awards -kilpailussa.
-Vuoden mittaan myyntiin tuodut ilmeeltään uudistuneet Coop-tuotteet hankimme yhdessä muiden pohjoismaisten osuuskauppojen kanssa. Niin Rainbow-tuote kuin uusi Coop-tuote voi olla myös kotimaassa valmistettu ja Coop-tuotesarjassa kotimaisuusaste on samalla tasolla kuin aiemmin Rainbow’ssa. Meillä on lisäksi jo suosittu Kotimaista-sarja, jonka tuotteet täyttävät joko Hyvää Suomesta tai Sirkkalehti-kriteerit kotimaisten raaka-aineiden ja alkuperän osalta. Tavarantoimittajamme voivat vapaasti tarjota tuotteitaan oma merkki -tuotteiksi ja esimerkiksi Coop-tuotteina ne voivat päästä myyntiin myös muihin Pohjoismaihin, muistuttaa Paavilainen.
Coop-uudistus herätti huomiota
Coop-tuotesarjan kasvaessa sen markkinointiin panostettiin vahvasti ensin myymälöissä ja S-ryhmän omissa kanavissa sekä uudistuksen edetessä monimediakampanjoilla. Onnistunut markkinointi palkittiin 13. helmikuuta Effie Finland -kilpailussa, missä Coop-toimenpide voitti kaksi palkintoa ja oli kilpailusarjojen ”Kauppa ja kuluttaja” ja ”Tuotteet ja palvelut” paras. Kansainvälinen Effie Awards on ainoa markkinoinnin tuloksellisuutta mittaava kilpailu.
-On lähestulkoon käsittämätön suoritus, että Coop on nyt jopa tunnetuin oma brändimme, hyvissä asemissa muiden suomalaisten tunnettujen, vuosia markkinoitujen merkkien rinnalla ja tuotteiden myynti on muutoksen aikana säilynyt hyvänä ja jopa kasvanut, iloitsee Paavilainen.
Coop-mainoselokuva on myös shortlistattu Voitto-mainoselokuvakilpailun yleisessä sarjassa, jonka voittajan äänestää yleisö.
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Nina Paavilainen
Omista merkeistä vastaava johtaja, S-ryhmä
nina.paavilainen@sok.fi
puh. 010 768 0615
SOK:n viestintä
SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 9–16.
SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt.
Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa & ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissä ja oman pankkimme kautta.
Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme Suomeen vuosittain noin 500 miljoonaa euroa.
#parempipaikkaelää
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta
Prisman ja Sokoksen noutopiste joka kylään – S-ryhmä valjastaa suurimman valttinsa asiakasomistajien eduksi7.5.2025 15:05:37 EEST | Tiedote
Asiakkaat voivat tulevaisuudessa noutaa Prisman ja Sokoksen verkkokaupan ostoksensa S-ryhmän ruokakauppoihin tulevista ässänvihreistä noutolokerikoista ympäri Suomen. S-ryhmässä on kehitetty suosittua käyttötavarakaupan verkkokauppojen myymälänoutoa usean vuoden ajan ja tällä hetkellä myymälänouto toimii Prismoissa ja Sokoksissa. Tulevina vuosina mukaan valjastetaan S-ryhmän ainutlaatuisen laaja toimipaikkaverkosto, jotta asiakkaiden arki helpottuu entisestään. Tarkoituksena on toimittaa tuotteet asiakkaille nopeasti, edullisesti ja harppauksen ekologisemmin.
S-ryhmän ruokakaupoissa kiinnitetään huomiota muovikassien kulutukseen: kestokassin hinta alas, muovikassin hinta ylös5.5.2025 07:55:00 EEST | Tiedote
S-ryhmän ruokakaupoissa tehdään toimenpiteitä muovikassien määrän vähentämiseksi. Tästä päivästä alkaen kaikissa marketkaupan ketjuissa (Prisma, S-market, Sale, Alepa) tarkistetaan eri kassivaihtoehtojen hintoja ja esillepanoja niin, että muovikassien hintaa nostetaan, kestokassin hintaa lasketaan ja paperikassi säilyy kassalta jo löytyneistä kassivaihtoehdoista edullisimpana. Kassoille sijoitetaan tarjolle myös edullisia ja muovimäärältään ohuempia jätekassirullia.
Uusi malli mullistaa työn ja vapaan yhteensovittamisen – 3500 S-ryhmän työntekijää valitsee itse omat työvuoronsa2.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Uusi työvuorosuunnittelun malli helpottaa työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista ja lisää merkittävästi vaikutusmahdollisuuksia omaan työhön. Tänä keväänä noin 3500 työntekijää osallistuu itse aktiivisesti omien työvuorojensa valintaan, kun useat S-ryhmän osuuskaupat käyttävät yhteisöllisen työvuorosuunnittelun mallia.
SOK:n hallintoneuvosto 2025 on valittu – puheenjohtajana jatkaa Timo Santavuo29.4.2025 14:55:04 EEST | Tiedote
SOK:n hallintoneuvosto valittiin 29.4.2025 pidetyssä osuuskunnan kokouksessa. Hallintoneuvostossa aloitti kolme uutta jäsentä.
Bonuksen kerryttäminen Applen Lompakossa olevalla S-Etukortilla laajenee S-ryhmän ravintoloihin29.4.2025 08:02:00 EEST | Tiedote
Bonuksen kerryttäminen mobiilisti onnistuu pian entistä useammassa paikassa, kun S-ryhmän kaupoissa suosioon noussut käytäntö laajenee myös ravintoloihin. Käyttöönotto tapahtuu vaiheittain tämän vuoden aikana ravintoloiden maksupäätteiden vaihtuessa uusiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme