Vaateliike Kekäleen työnhakijamäärät hurjassa kasvussa – “yhä useampi hakija kysyy hakuprosessin varrella vastuullisuudesta ja tekee arvovalintoja”
Hakijamäärät Kekäleen vaatemyymälöiden myyjäksi ovat kasvaneet tänä vuonna. Yhä useampi hakija kysyy hakuprosessin aikana yrityksen vastuullisuudesta ja arvioi arvojen kohtaamista. Kekäle erottuu tavallisista vaatekaupoista edukseen B Corp -vastuullisuussertifioituna toimijana ja asiakaskohtaamisiin panostamisella.

“Tänä vuonna hakijamäärät ovat selvästi kasvaneet: olemme saaneet esimerkiksi tammikuussa seitsemään kesätyöntekijähakuumme lähes 1000 hakemusta, mikä on yli 700 hakemusta enemmän kuin viime vuonna samoihin hakuihin", Kekäleen HR-päällikkö Hanna Jouha kertoo.
“Vaateala olisi monelle mieluinen ja inspiroiva työympäristö. Haastatteluissa tulee kuitenkin ilmi hakijoiden henkinen este, sillä maapallon resusrssien ylikulutuksen tiedostavat hakijat eivät haluaisi bulkkivaatekauppaan töihin. Siksi monet hakijat kysyvät meiltä avoimesti yrityksemme vastuullisuustyöstä rekryprosessin eri vaiheissa”, Jouha kertoo.
““Osta vähemmän, pidä enemmän” -filosofiamme on vaatealalla poikkeuksellinen. Uskomme, että hakijamäärien nousu johtuu yleisen työllisyystilanteen lisäksi siitä, että moni kokee Kekäleen filosofian omakseen ja vastavoimaksi pikamuodin alati kiihtyvän kulutustahdin keskellä”, Kekäleen toimitusjohtaja Joonas Kekäle arvioi.
Kekäle on panostanut filosofiansa välittymiseen niin brändimarkkinoinnissa kuin rekryprosessissa. Kekäle on koonnut rekrytoinnin ja perehdytyksen tueksi Kekäleen kulttuurin käsikirjan, joka on vapaasti luettavissa ja antaa hakijalle syvemmän ymmärryksen yrityksessä työskentelystä jo ennen hakemuksen lähettämistä.
Vastuullisuus kietoutuu yrityksen tavoitteeseen myydä asiakkaalle lempivaatteita, joille kertyy paljon käyttökertoja. Henkilökohtainen asiakaskohtaaminen, aitoja tarpeita kartoittava myyntityö ja vaatteen elinkaarta pidentävät palvelutuotteet vaatehuollon opastuksesta second handiin ovat suuri osa työtä Kekäleellä.
Myyjän työ on tällaisessa ympäristössä erilaista ja siksi Kekäle panostaa aktiivisesti yli 200-henkilöisen henkilökuntansa kouluttamiseen.
“On hienoa, että hakijat avoimesti arvioivat yrityksen arvoja suhteessa omiinsa. On todella merkityksellistä, mihin päätämme käyttää työtuntimme: kestävämmän kulutuskulttuurin rakentamiseen vai avaruuteen asti näkyviä vaatejätevuoria kasvattavan ostohuuman kiihdyttämiseen. Olen ylpeä jokaisesta kekäleläisestä, joka on tuntenut kutsun olla mukanamme vaatealan asennemuutoksen luomisessa”, Joonas Kekäle toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Joonas KekäleToimitusjohtajaKekäle Oy
Puh:0500964350joonas.kekale@kekale.fiLinkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kekäle Oy
Kekäle julkaisi VSME-standardin mukaisen kestävyysraportin ensimmäisten joukossa Suomessa4.6.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Kotimainen vaatekauppa Kekäle on julkaissut EU:n uuden VSME-standardin mukaisen kestävyysraportin ensimmäisten suomalaisyritysten joukossa. Vapaaehtoinen raportointikehys (Voluntary Sustainability Reporting Standard for non-listed SMEs) on suunnattu pk-yrityksille ja se on suunniteltu tukemaan läpinäkyvää ja systemaattista vastuullisuustyötä.
Kun juhla lähestyy, tyytymätön katse kääntyy itseen – Kekäle haluaa muuttaa tapaa, jolla puhumme itsellemme30.5.2025 08:15:20 EEST | Tiedote
Kekäleen teettämän mielikuvatutkimuksen mukaan kaksi kolmesta suomalaisesta arvioi ulkonäköään kriittisesti säännöllisesti – naiset selvästi useammin kuin miehet. Erityisesti juhlapukeutuminen tuo monelle paineita. Huolestuttavat luvut ovat pysyneet lähes muuttumattomina kahtena peräkkäisenä vuotena – ilmiö ei ole ohimenevä, vaan syvällä arjessa.
Kotimaisen vaatekaupan trenditutkimus: 64 % suhtautuu varauksella pikamuotiin ja sen tarjoajiin27.3.2025 09:36:21 EET | Tiedote
Ultrapikamuodin haittojen saama mediahuomio on todennäköisesti lisännyt varautuneisuutta Sheinin ja Temun kaltaisiin toimijoihin.
Kotimainen vaatekauppa Kekäle avaa myymälän Zaran tilalle Turun ydinkeskustaan – panostaa myymäläkohtaamisiin, vaikka vaatteiden verkkokauppa kasvaa12.3.2025 13:00:00 EET | Tiedote
Kotimainen vaatekauppa Kekäle avaa uuden myymälän Turun Hansakortteliin syksyllä 2025. Tiloissa on toiminut tähän asti espanjalainen pikamuotijätti Zara. Vaikka vaatteiden verkkokauppa kasvaa, kivijalkamyymälät ovat avainasemassa vaatealalla vastavirtaan kulkevan Kekäleen asiakaskokemuksessa.
Kekäle vaatettaa Helmarit kesän EM-kisoihin – “Haluamme olla mukana tukemassa maajoukkueen rohkeutta ja uskoa itseensä”8.3.2025 07:00:00 EET | Tiedote
Kekäle ja Suomen naisten jalkapallomaajoukkue, Helmarit, yhdistävät voimansa Sveitsissä heinäkuussa pelattavassa EM-lopputurnauksessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme