Varuboden-Osla aloittaa yhteistyön Foodoran kanssa – uusi tapa tilata ruokaostokset nopeasti
Foodoran kautta voi nyt tilata ruokaostokset pikatoimituksella Porvoossa ja Kauniaisissa.

Vuonna 2024 Varuboden-Oslassa kehitettiin verkkokauppaa vahvasti ja otettiin muun muassa käyttöön robokuljetukset. Verkkokaupan tilaukset ovatkin lisääntyneet kovaa vauhtia. Nyt tilausmahdollisuudet lisääntyvät entisestään, kun Varuboden-Osla aloittaa yhteistyön kuljetuspalvelu Foodoran kanssa.
Foodoran kautta voi nyt tilata ruoat Kauniaisissa sijaitsevasta Sale Granista ja sekä Porvoon keskustassa sijaitsevasta Sale Lundista.
– Asiakkaamme toivovat lisää mahdollisuuksia tehdä ruokaostoksensa verkossa ja myös saavansa ostoksensa suoraan kotiovelle. Laajentamalla pikatoimitusvaihtoehtoja pystymme yhä kattavammin vastaamaan asiakkaiden erilaisiin arjen tilanteisiin, marketkaupan toimialajohtaja Karlos Kotkas kertoo.
S-ryhmässä yhteistyö Foodoran kanssa on aloitettu joulukuussa 2024, ja ensimmäiset kokeilut ovat olleet onnistuneita. Yhteistyön myötä asiakkaat saavat tilaamansa ruokaostokset kotiovelle jopa puolessa tunnissa.
– Pikatoimitusten suosio kasvaa koko ajan. Panostamalla useisiin pikatoimitusvaihtoehtoihin pystymme palvelemaan paremmin koko ajan laajenevaa asiakaskuntaa, Kotkas toteaa.
Foodoran pikatoimituksissa tilaus tehdään suoraan Foodora-sovelluksessa. Ostokset keräillään myymälän henkilökunnan toimesta kylmäkaappiin, josta Foodoran lähetti noutaa ne. Ohjeet tilaamiseen löytyvät osoitteesta foodora.fi. Foodoran kautta tehdyistä tilauksista ei kerry S-ryhmän Bonusta.
Varuboden-Oslan ruokakauppojen muut toimitusvaihtoehdot, kuten nouto ja robokuljetus, ovat saatavilla tuttuun tapaan S-kaupat-sovelluksessa ja osoitteessa s-kaupat.fi.
Yhteyshenkilöt
Karlos KotkastoimialajohtajaVaruboden-Osla
Puh:010 762 6635karlos.kotkas@sok.fiOsuuskauppa Varuboden-Osla
Varuboden-Osla on 70 000 asiakasomistajan omistama kaksikielinen osuuskauppa, joka toimii Uudenmaan rannikolla ja Ahvenanmaalla. Palvelemme asiakkaitamme yli 60 toimipaikassa päivittäis- ja erikoistavarakaupan, liikennemyymälä- ja polttonestekaupan sekä ravitsemiskaupan alalla. Olemme osa S-ryhmää.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Varuboden-Osla Handelslag
Renoveringen av Prisma Kyrkslätt framskrider enligt tidtabell23.6.2025 10:04:26 EEST | Pressmeddelande
Den första delen av tillbyggnaden tas i bruk i september.
Kirkkonummen Prisman uudistustyöt etenevät aikataulussa23.6.2025 10:04:26 EEST | Tiedote
Ensimmäinen laajennusosa otetaan käyttöön syyskuussa.
Sale Kantvik förnyas9.6.2025 14:56:16 EEST | Pressmeddelande
I juni inleds en renovering av Sale Kantvik i Kyrkslätt. Under hösten kommer butiken att genomgå en större renovering och butiksmiljön förnyas så att det motsvarar det senaste Sale-konceptet. Inomhus görs också andra förändringar; till exempel kommer flaskreturen att flyttas in i butiken, vilket gör det möjligt att utvidga kassaområdet. I samband med renoveringen får butiken också en bakeoff-punkt.
Sale Kantvik uudistuu9.6.2025 14:56:16 EEST | Tiedote
Sale Kantvikissa Kirkkonummella alkaa uudistustyöt kesäkuussa. Syksyn aikana myymälään tehdään laaja uudistus, jossa myymälän ulkonäkö muutetaan vastaamaan uusinta Sale-konseptia. Sisätiloissa tehdään myös muita muutoksia, esimerkiksi pullonpalautus siirretään myymälään sisälle, mikä mahdollistaa kassa-alueen laajentamisen. Uudistuksen myötä myymälään tulee myös paistopiste.
Fajitas och nachos gör comeback på Amarillo i Borgå4.6.2025 07:30:00 EEST | Pressmeddelande
Goda nyheter för alla vänner av mexikansk mat: restaurangkedjan Amarillo, stället dit man går för avslappnad atmosfär och god mexikanskinspirerad mat, har förnyats. Så fort man sätter sig på det förnyade Amarillo möts man av en skål med krispiga nachos och fräsch salsa, och på menyn finns en till gammal kundfavorit, fajitas. Den förnyade menyn har anlänt till Amarillo i Borgå i dag.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme