Kustannusosakeyhtiö Otava

Salattu aineisto paljastaa, kuinka viranomaisten virheet tuhosivat Anneli Auerin perheen

10.3.2025 06:03:00 EET | Kustannusosakeyhtiö Otava | Tiedote

Jaa

Perjantaina 19. elokuuta 2011 poliisi haki 14-vuotiaan Amandan kuultavaksi kesken koulupäivän. Tässä kuulustelussa Anneli Auerin vanhin tytär sai ensimmäisen kerran kuulla uusista rikosepäilyistä. Amanda romahti kuulustelussa niin pahasti, että lääkäri passitti tytön hoitoon suljetulle osastolle.

”Tänään Amanda on ollut poliisikuulustelussa, jossa on annettu ymmärtää, että hänellä on osuutta isän kuolemaan, ilmeisesti pikkusisaret kertoneet tähän suuntaan viittaavaa. Amanda on tästä nyt hyvin järkyttynyt”, lääkäri kirjoitti.

Murhatutkinnan rinnalle ilmestyi syytöksiä karmeista seksuaalirikoksista. Auer ja tämän entinen miesystävä tuomittiin pitkään vankeuteen. Tuomiot perustuivat nuorempien lasten kertomuksiin. Aikuisiksi kasvettuaan lapset ovat myöntäneet, että tarinat olivat sepitettyjä.

Vanhimman tyttären kohtelu on esimerkki säälimättömyydestä, jolla viranomaiset jahtasivat tuomioita. Perhe revittiin hajalle. Vääryydet eivät ole tulleet julki, koska kaikki asiakirjat ja oikeuskäsittelyt on alusta lähtien salattu.

Rami Mäkisen ja Matti Rämön paljastuskirja Oikeusmurha käy läpi salatun aineiston ja kertoo, miten poliisit, syyttäjät, lääkärit ja psykologit kehittivät kuvaelman saatananpalvonnasta ja hyväksikäytöstä. Kirja on poikkeuksellinen syväluotaus Suomen kaikkien aikojen pahimpiin kuuluvasta oikeusmurhasta.

Rami Mäkinen (s. 1971) on rikoskirjailija ja -toimittaja, joka on seurannut Auerin tapausta alusta lähtien. Matti Rämö (s. 1979) on Suomen Kuvalehden toimittaja ja tietokirjailija. Hänet on palkittu Tutkivan journalismin yhdistyksen Lumilapiolla. 

Oikeusmurha ilmestyy painettuna, e-kirjana sekä Unto Nuoran lukemana äänikirjana. Teos on arvostelu- ja käsittelyvapaa 10.3.2025. 

Haastattelupyynnöt, pdf-vedokset (toimitetaan 10.3. alkaen) sekä tekijöiden haastattelupyynnöt: adele.couavoux@otava.fi  

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava

Kolme olympiakultaa ja miljoonamenetykset: Samppa Lajunen kertoo, mitä on oppinut voittamisesta ja häviämisestä3.9.2026 08:22:00 EEST | Tiedote

Samppa Lajunen nousi laman varjostamasta lapsuudesta yhdistetyn hiihdon maailman huipulle ja voitti kolme olympiakultaa Salt Lake Cityssä vuonna 2002. Urheilu-uran jälkeen hän menestyi yrittäjänä ja kiinteistösijoittajana, kunnes kaikki romahti. Uutuuskirja Kriittinen piste kertoo poikkeuksellisesta matkasta menestyksen huipulle ja sieltä takaisin alas sekä kokoaa yhteen Lajusen tärkeimmät opit urheilusta, liiketoiminnasta ja elämästä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye