Salattu aineisto paljastaa, kuinka viranomaisten virheet tuhosivat Anneli Auerin perheen
10.3.2025 06:03:00 EET | Kustannusosakeyhtiö Otava | Tiedote
Perjantaina 19. elokuuta 2011 poliisi haki 14-vuotiaan Amandan kuultavaksi kesken koulupäivän. Tässä kuulustelussa Anneli Auerin vanhin tytär sai ensimmäisen kerran kuulla uusista rikosepäilyistä. Amanda romahti kuulustelussa niin pahasti, että lääkäri passitti tytön hoitoon suljetulle osastolle.

”Tänään Amanda on ollut poliisikuulustelussa, jossa on annettu ymmärtää, että hänellä on osuutta isän kuolemaan, ilmeisesti pikkusisaret kertoneet tähän suuntaan viittaavaa. Amanda on tästä nyt hyvin järkyttynyt”, lääkäri kirjoitti.
Murhatutkinnan rinnalle ilmestyi syytöksiä karmeista seksuaalirikoksista. Auer ja tämän entinen miesystävä tuomittiin pitkään vankeuteen. Tuomiot perustuivat nuorempien lasten kertomuksiin. Aikuisiksi kasvettuaan lapset ovat myöntäneet, että tarinat olivat sepitettyjä.
Vanhimman tyttären kohtelu on esimerkki säälimättömyydestä, jolla viranomaiset jahtasivat tuomioita. Perhe revittiin hajalle. Vääryydet eivät ole tulleet julki, koska kaikki asiakirjat ja oikeuskäsittelyt on alusta lähtien salattu.
Rami Mäkisen ja Matti Rämön paljastuskirja Oikeusmurha käy läpi salatun aineiston ja kertoo, miten poliisit, syyttäjät, lääkärit ja psykologit kehittivät kuvaelman saatananpalvonnasta ja hyväksikäytöstä. Kirja on poikkeuksellinen syväluotaus Suomen kaikkien aikojen pahimpiin kuuluvasta oikeusmurhasta.
Rami Mäkinen (s. 1971) on rikoskirjailija ja -toimittaja, joka on seurannut Auerin tapausta alusta lähtien. Matti Rämö (s. 1979) on Suomen Kuvalehden toimittaja ja tietokirjailija. Hänet on palkittu Tutkivan journalismin yhdistyksen Lumilapiolla.
Oikeusmurha ilmestyy painettuna, e-kirjana sekä Unto Nuoran lukemana äänikirjana. Teos on arvostelu- ja käsittelyvapaa 10.3.2025.
Haastattelupyynnöt, pdf-vedokset (toimitetaan 10.3. alkaen) sekä tekijöiden haastattelupyynnöt: adele.couavoux@otava.fi
Yhteyshenkilöt
Adèle CouavouxMarkkinointi- ja viestintäpäällikkö
Tietokirjat
Kuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Otava
Uskomaton Sysimetsä-fantasiakertomus nyt toivottuna uusintapainoksena – elokuvan ensi-ilta tänään30.10.2026 15:12:10 EET | Tiedote
Ensimmäisen kerran suomeksi vuonna 2012 julkaistu Sysimetsä-fantasiaromaani on lumoava teos täynnä magiikkaa, viisautta ja villiä seikkailua. Colin Meloyn ja Carson Ellisin rakastettu tarina ilmestyy arvostetun Laika Studiosin stop motion -animaationa tänään.
Synkkiä salaisuuksia ja suljetun paikan kauhuja uutuustrillereissä – Freida McFaddenin Noita ja Shari Lapenan Kutsumaton vieras vievät piinaaviin tunnelmiin27.10.2026 08:50:00 EET | Tiedote
Freida McFaddenin Noita tarjoaa perhesalaisuuksia ja kirotun kartanon, Shari Lapenan Kutsumaton vieras muodostuu suljetun paikan mysteeriksi kaukaisessa vuoristohotellissa. Kummalle avaat oven ensin?
Lohikäärmeenvartija avaa fantasian mestarikertoja Robin Hobbin uuden eeppisen Sadekorven kronikat -saagan.21.10.2026 14:26:04 EEST | Tiedote
Robin Hobb on yksi maailman arvostetuimmista ja suosituimmista fantasiakirjailijoista. Näkijän taru- ja Elolaivat -tarinoillaan maailmanmaineeseen noussut Hobb avaa vihdoin suomeksi saatavassa Sadekorven kronikat -sarjassaan lukijan silmien eteen rehevän ja mielikuvituksellisen maailman, joka lohikäärmeineen ja taikaelementteineen tuntuu yhtä todelta kuin omamme.
70 yötä jouluun – näiden lastenkirjojen parissa odotus sujuu kuin siivillä!15.10.2026 09:15:00 EEST | Tiedote
Kauden jännittävin joulukalenterikirja on Helena Wariksen ja Nora Surojeginin Kaksoistammen salaisuus. Lempeää joulutunnelmointia perheen pienimmille löytyy niin Unitalon joulusta, Kirjeitä tonttuoven takaa -kirjasta kuin Petteri Kaniinin seurasta.
Hurja matka, todellakin! Michael Douglasin muistelmat ovat vastustamattoman viihdyttävä katsaus Hollywood-ikonin elämän myötä- ja vastoinkäymisiin12.10.2026 08:50:00 EEST | Tiedote
Uran kuoppainen alku, omat ja lähipiirin kamppailut addiktioiden ja sairauden kanssa, toisaalta ikoniset roolisuoritukset, maine ja kunnia – Michael Douglasin elämä on ollut elokuvaakin ihmeellisempää. Nyt hän kertoo tarinansa mukaansatempaavissa Hurja matka -muistelmissaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
