Jyväskylän nuorten aikuisten palvelukeskus J-Napin toiminta päättyy huhtikuun alussa
Keski-Suomen hyvinvointialueen Jyväskylässä sijaitsevan nuorten aikuisten palvelukeskuksen J-Napin toiminta päättyy 1.4.2025. Sosiaalityöntekijät siirtyvät Hannikaisenkadun sosiaaliasemalle. Olemassa olevat asiakkuudet siirtyvät työntekijöiden mukana.
Keski-Suomen hyvinvointialueen Jyväskylässä sijaitsevan nuorten aikuisten palvelukeskuksen J-Napin toiminta päättyy 1.4.2025. J-Nappilaisten osaamista tullaan jakamaan aikuissosiaalityössä: sosiaalityöntekijät siirtyvät Hannikaisenkadun sosiaaliasemalle osaksi keskisen aluetiimin toimintaa. Olemassa olevat asiakkuudet siirtyvät työntekijöiden mukana.
J-nappi on palvellut vuodesta 2013 Jyväskylän 18–29-vuotiaita nuoria aikuisia, joilla on monimuotoisia haasteita arjessaan. J-Nappi siirtyi Jyväskylän kaupungilta hyvinvointialueelle vuoden 2023 alussa. Siirtymän jälkeen yksikkö on palvellut edelleen jyväskyläläisiä nuoria aikuisia aikuissosiaalityön lähetteellä Nuorten Talolla.
– Nuorten mielenterveys- ja päihdepalveluita on lisätty verrattuna tilanteeseen, johon J-Nappi on 12 vuotta sitten perustettu. Toimintaympäristö ja palvelujärjestelmä ovat muuttuneet. Nyt meillä aikuisten sosiaalipalveluissa on palvelualueena koko Keski-Suomi, ja nuorista aikuisasiakkaista valtaosa asioi sosiaalitoimistojen aikuissosiaalityöntekijöiden kanssa, kertoo palvelujohtaja Ulla Kuittu Keski-Suomen hyvinvointialueelta.
Hyvinvointialueella on kehitetty ja lisätty nuorten mielenterveys- ja päihdepalveluita. On perustettu muun muassa nuorten mielenterveys- ja päihdepalvelutiimit ja nopean vasteen ensilinja. Näiden palveluiden kanssa aikuissosiaalityö tekee ja tiivistää yhteistyötä myös nuorten aikuisten palveluissa.
– Samalla, kun hyvinvointialueen sosiaali- ja terveyspalveluiden organisaatiota ja johtamisjärjestelmää on tiivistetty, olemme palveluissa tarkastelleet palvelurakennetta ja palveluiden toteuttamisen tapaa. Keskiössä on se, miten nykyisiä resursseja kohdentamalla pystymme vastaamaan yhdenvertaisesti asiakkaiden palvelutarpeisiin. Nuorten aikuisten sosiaalityön palveluja ei olla lakkauttamassa tai vähentämässä, vaikka muutoksia onkin tulossa, Kuittu toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ulla Kuittu
palvelujohtaja, aikuisten sosiaalipalvelut, Keski-Suomen hyvinvointialue
p. 050 353 8310
ulla.kuittu@hyvaks.fi
Keski-Suomen hyvinvointialue vastaa noin 273 000 keskisuomalaisen sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palveluista.
Keskeinen tehtävämme on keskisuomalaisten hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen yhteistyössä kuntien, järjestöjen, yritysten ja muiden toimijoiden kanssa. Tavoitteenamme on se, että keskisuomaisten kokemus hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta on maan kärkeä. Haluamme olla ihmislähtöisin hyvinvointialue ja tukea keskisuomalaisten hyvää arkea.
Hyvinvointialue on Keski-Suomen suurin työnantaja, jonka palveluksessa työskentelee noin 12 500 ammattilaista. Tarjoamme mahdollisuuksia ammatilliseen kehittymiseen ja monipuolisiin urapolkuihin.
Palveluiden tiedot, toimipisteet ja yhteystiedot löytyvät Keski-Suomen hyvinvointialueen verkkosivuilta osoitteesta www.hyvaks.fi.
Viestintäpalveluiden yhteissähköposti: viestinta(at)hyvaks.fi.
Facebook: @hyvaks, X: @hyvaks, Instagram: @hyvaks, LinkedIn: Keski-Suomen hyvinvointialue,YouTube: Keski-Suomen hyvinvointialue
#hyvaks #hyväarkikaikille
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen hyvinvointialue
Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote7.5.2025 14:59:25 EEST | Tiedote
Ruoka kärähti hellalla Jyväskylässä
Korjaustiedote: Nykyisen aluevaltuuston viimeisessä kokouksessa käsiteltiin viime vuoden tilinpäätöstä6.5.2025 20:29:03 EEST | Tiedote
Korjaustiedote: Tiedotteen loppuun kohtaan Valtuustoaloitteet korjattu nimi. Pahoittelemme virhettä. Tänään 6.5. pidetty aluevaltuuston kokous oli nykyisen aluevaltuuston viimeinen. Aluevaltuusto käsitteli muun muassa keski-Suomen hyvinvointialueen vuoden 2024 tilinpäätöstä.
Nykyisen aluevaltuuston viimeisessä kokouksessa käsiteltiin viime vuoden tilinpäätöstä6.5.2025 19:58:54 EEST | Tiedote
Tänään 6.5. pidetty aluevaltuuston kokous oli nykyisen aluevaltuuston viimeinen. Aluevaltuusto käsitteli muun muassa keski-Suomen hyvinvointialueen vuoden 2024 tilinpäätöstä.
Kinnulassa juhlitaan aluevaalihaasteen voittoa – torikahvit ja asukastilaisuus torstaina 22.5.6.5.2025 12:33:24 EEST | Tiedote
Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Etelä-Savon (Eloisa) ja Pohjois-Karjalan (Siun sote) hyvinvointialueet (Itäisen yhteistyöalueen hyvinvointialueet) kilvoittelivat aluevaalihaasteen muodossa aluevaalien korkeimmasta äänestysprosentista.
Titta Frantsila on aloittanut terveydenhuollon palveluiden vastuualuejohtajana6.5.2025 11:16:33 EEST | Tiedote
Yleislääketieteen erikoislääkäri Titta Frantsila on aloittanut 1.5.2025 Keski-Suomen hyvinvointialueen terveydenhuollon palveluiden vastuualuejohtajana. Frantsila työskentelee tehtävässään osa-aikaisesti elokuun 2025 loppuun saakka, minkä jälkeen hän siirtyy hoitamaan tehtävää kokoaikaisesti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme