Suomen startup-yhteisö

Kasvuriihi tunnistaa startupien ja kasvuyritysten kriittisen roolin. Startupyhteisön toimitusjohtaja Riikka Pakarinen “Tämä on luo erinomaisen pohjan suomalaisen yrityskentän uudistumiselle ja kasvulle”

Jaa

Suomen startup-yhteisö suhtautuu myönteisesti Kasvuriihi-hankkeen raportin suosituksiin.

Raportin keskeinen viesti on selvä: Suomen yrityskannan on uusiuduttava. Suomessa listattujen arvokkaimpien yritysten joukossa on pääasiassa suuria, pitkään toimineita yrityksiä, mutta nuoret teknologiayritykset loistavat toistaiseksi poissaolollaan. Tämä korostaa tarvetta edistää uusien yritysten kasvua ja vahvistaa Suomen asemaa kansainvälisessä teknologiakilpailussa. “Tämä huomioidaan keskeisesti Murron tänään esittelemässä raportissa.” Iloitsee Startup-yhteisön toimitusjohtaja Riikka Pakarinen.

“Maiden vaurauden määrittää se, miten ne synnyttävät ja houkuttelevat uusia, korkean jalostusarvon teknologiayrityksiä. Jos ja kun haluamme Suomesta menestyvän ja vauraan maan, meidän on oltava paras paikka rakentaa teknologiayrityksiä. Haluamme kuitenkin  painottaa sitä, että startupit olevat tulossa menestyvien vanhojen yritysten rinnalle, eivätkä  korvaamaan ketään. ”  toteaa Suomen startup-yhteisön pääekonomisti  Youssef Zad.

Tarvitaan uutta ajattelua ja konkreettisia tekoja, joilla houkutellaan investointeja ja osaajia. Murron työryhmän esityksessä näitä toimija löytyy. Erityisen tyytyväisiä  olemme 17 konkreettiseen kasvuyrityksiin keskittyvään toimeen.

“Näistä haluamme nostaa erityisesti TKI-toiminnan tukemiseen lisäverokannustimilla.   Valtion sijoitustoiminnan painopisteen siirtäminen kohti ei-listattuja kasvuyrityksiä sekä yritysten tappioiden vähennysajan pidentämiseen. On myös äärimmäisen tärkeää, että esityksessä pyritään ratkaisemaan haaste, kuinka jatkossa saamme paremmin kotimaista investointirahaa skaalautuvalle yritykselle.” toteaa Pakarinen

Startup-yhteisö ei ole ajanut tässä haastavassa julkisen talouden tilanteessa massiivisia verohuojennuksia.

“Ymmärrämme erinomaisesti verotuksen keventämiseen liittyvän pidättyväisen linjan. Meidän ajattelussa on realistista kohdentaa aggressiivisia kannustimia kotimaisille teknologia- ja kasvuyrityksille ja tänne sijoittuvaan TKI toimintaan, millä on vaikutus yrityskannan uudistumiseen. Sillä on suuri vipuvaikutus. ”  Toteaa Suomen Startup-yhteisön toimitusjohtaja Riikka Pakarinen

Eurooppa ja Suomi ovat jääneet selkeästi Yhdysvalloista talouskasvussa. Ero mantereiden välillä selittyy teknologiasektorien eriytyneellä kasvulla. Yhdysvalloissa on rakennettu globaaleja teknologiajättejä sekä runsaasti hyvin menestyneitä teknologiayrityksiä, jotka ovat myös luoneet runsaasti uusia korkean tuottavuuden työpaikkoja.

“Skaalaero mantereiden välillä on niin valtava, että tarvitsemme selkeää suunnan muutosta niin politiikkatoimenpiteissä, riskinottohalukkuudessa ja kunnianhimon tasossa. Mielestämme Risto Murron vetämän työryhmän politiikkatoimenpiteet ovat toteuttamiskelpoisia. Nyt tarvitaan sitten konkretiaa ja toimia hallituksen puoliväliriiheessä, ettei tämä hyvä paperi jää ainoastaan esitykseksi.” yhteenvetää Riikka Pakarinen.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen startup-yhteisö

Suomen Startup-yhteisö palkittiin Tasavallan presidentin kansainvälistymispalkinnolla14.11.2025 13:40:00 EET | Tiedote

Tasavallan presidentin kansainvälistymispalkinto myönnetään vuosittain tunnustuksena suomalaisille yrityksille ja yhteisöille, jotka ovat menestyneet kansainvälisillä markkinoilla. Arvioinnissa painotetaan kilpailukykyä, kansainvälisyyttä, kannattavuutta sekä toiminnan vastuullisuutta ja vaikutuksia suomalaiseen osaamiseen ja työllisyyteen. Lopullisen ehdotuksen palkittavista tasavallan presidentille tekivät Team Finland -verkoston toimijat: Business Finland, ELY-keskukset, Finnvera ja ulkoministeriö. Tasavallan presidentti on myöntänyt vuoden 2025 kansainvälistymispalkinnon Suomen Startup-yhteisölle. Palkinto korostaa startup-sektorin kasvavaa merkitystä suomalaiselle viennille, ja tunnustus luovutetaan vastaanotolla perjantaina 14.11. Yhteisö edustaa nopeasti kehittyvää kasvualaa, joka vahvistaa Suomen kilpailukykyä globaaleilla markkinoilla. Suomen Startup-yhteisön tavoitteena on nostaa kasvuyritysten vientitulot 20 miljardiin euroon vuoteen 2030 mennessä. Suomalaiset startupit tuot

Suomen startup-sektori ylitti 10 miljardin euron vientitavoitteen viisi vuotta etuajassa – uusi tavoite 20 miljardia vuoteen 20307.11.2025 09:30:00 EET | Uutinen

Suomen startup-sektori on saavuttanut historiallisen merkkipaalun: alan yritykset ovat ylittäneet 10 miljardin euron vuotuiset vientitulot, viisi vuotta ennen alkuperäistä tavoiteaikaa. Kasvuyrityksistä on muodostunut talouden vahva kivijalka perinteisten metsä- ja metalliteollisuuden rinnalle. Suomalaiset startupit ovat onnistuneet rakentamaan merkittäviä kansainvälisiä kasvutarinoita ja houkuttelemaan ennätyksellisesti ulkomaista pääomaa, osaajia ja kumppanuuksia. Nyt startup-yhteisö nostaa seuraavan yhteisen tavoitteen – 20 miljardin euron vientitulot vuoteen 2030 mennessä. “Startup-yritykset ovat nyt pysyvä osa Suomen talouden perustaa. Ne luovat työtä, vientiä ja tulevaisuuden kilpailukykyä. Nyt on aika varmistaa, että kasvu jatkuu ja Suomi pysyy houkuttelevimpien startup-maiden joukossa”, sanoo Startup-yhteisön toimitusjohtaja Riikka Pakarinen.

Startup-yritysten luottamus ympäröivään taloustilanteeseen nousussa – Sentimentti yritysten taloudellisista tilanteista kasvoi ensimmäistä kertaa yli vuoteen3.11.2025 00:00:00 EET | Tiedote

Suomen startup-yhteisön tuore Q3/2025 barometri kertoo, että odotukset ympäröivän taloustilanteen kehityksestä ovat ensimmäistä kertaa nousseet yli vuoteen. Vaikka Yhdysvaltojen kauppapolitiikka vaikuttaa vieläkin epäselvältä ja ailahtelevalta, vaikuttaa suurin epävarmuus väistyneen. “Tuloksista on nähtävissä, että Yhdysvaltojen ja EU:n välisen tullisodan aiheuttamat epävarmuudet vaikuttaisi olevan takanapäin, vaikka Yhdysvaltojen presidentin näkemykset voivat vaihdella vielä tulevaisuudessakin. Startupit ovat lähtökohtaisesti erittäin hyviä sopeutumaan uusiin markkinatilanteisiin, joten ei ole yllättävää, että startuppien tulevan kvartaali näkemykset ovat taas positiivisia”, kommentoi Suomen startup-yhteisön ekonomisti Amir Hassan. Kuvio 1: Startup-yhteisön jäsenyritysten sentimentti ympäröivään talouteen nähden. Tulokset havainnollistettu saldoluvuilla, jotka voivat saada arvoja -100 ja +100 välillä. Suurempi luku tarkoittaa myönteisempää suhtautumista ja pienempi luku taas kielteise

Uusi palauteportaali kehittämään startupien kasvua Suomessa2.10.2025 11:47:38 EEST | Tiedote

Suomen startup-yhteisö lanseeraa avoimen palauteportaalin, jossa kuka tahansa Suomen startup -ekosysteemissä toimiva henkilö voi avoimesti jakaa palautetta ja omakohtaisia kokemuksia suomalaisen startup-järjestelmän toimivuudesta. Palauteportaali on tarkoitettu lähtökohtaisesti startupien perustajille, työntekijöille, maahanmuuttajille, sijoittajille ja muille ekosysteemitoimijoille. Palautteet ovat julkisesti näkyvissä ja tulevat ohjaamaan suoraan Suomen startup-yhteisön toimintapolitiikkaa ja vaikuttamista. “Tämä on uraauurtava mahdollisuus lähteä parantamaan ongelmakohtia suoran, näkyvän ja julkisen palautteen kautta. Haluamme esimerkiksi kuulla startup-yrittäjiltä ja heidän työntekijöiltään omia kokemuksia, ovat ne sitten korjattavissa olevia ongelmia tai positiivisia valopilkkuja ekosysteemin toimivuudesta. Käytämme kaikkea saatua palautetta edistääksemme parempaa, nopeampaa ja oikeudenmukaisempaa startup-ekosysteemiä”, sanoo Riikka Pakarinen, Suomen startup-yhteisön toimitusjohta

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye