STTK: Kasvutyöryhmän eväät vaatimattomia, perintöveron poistolle ehdoton ei

Varman toimitusjohtaja Risto Murron vetämä Kasvuriihi-työryhmän esitykset on julkaistu. STTK:lle ne ovat pettymys.
- Koulutustason nostoon, ulkomaalaisten opiskelijoiden houkutteluun ja suomalaisten asiantuntijoiden kansainvälistymisen edistämiseen liittyvät esitykset ovat kannatettavia kasvun vauhdittamiseksi, mutta nekin edellyttävät pitkäjänteisyyttä, pääekonomisti Patrizio Lainà toteaa.
Työryhmän keskeiseksi kasvutoimeksi näyttää nousevan perintöveron poisto ja korvaaminen luovutusvoittoverolla. Kasvun luomisen sijaan se kuitenkin todennäköisesti hyydyttäisi kasvua ja heikentäisi merkittävästi julkista taloutta.
- Sellaiseen ei ole varaa. Perintö- ja lahjavero tuotti viime vuonna 1,25 miljardia euroa, eli se on julkisen talouden kannalta merkittävä tulonlähde. Lisäksi veron korvaaminen kasvattaisi varallisuuseroja entisestään. Rikkaat välttäisivät perintöverotuksen käytännössä kokonaan, sillä veroa maksettaisiin vasta omaisuutta myytäessä, Lainà sanoo.
Työryhmän esitys ei ollut yksimielinen. Laboren johtaja Mika Maliranta jätti eriävän mielipiteen, joka liittyy perintöveron poistamiseen ja jossa hän nostaa esiin huolen siitä, että verotuksen neutraalisuus heikkenisi talouskasvua haittaavalla tavalla. Lukitusvaikutuksen seurauksena omistus jämähtäisi nykyisiin kohteisiinsa, mikä heikentäisi talouden uudistumista ja kasvua.
Mihin unohtui kilpailun lisääminen?
Kilpailun lisääminen olisi STTK:n mielestä kustannustehokas keino tukea kasvua, mutta se on työryhmältä unohtunut.
- Kilpailun lisääminen erityisesti yksityisellä sektorilla on välttämätöntä. Konkreettisia toimia ovat esimerkiksi yrityskauppojen otto-oikeuden lisääminen kilpailu- ja kuluttajaviraston toimivaltaan, viraston resurssoinnista huolehtiminen ja kilpailulainsäädännön laajempi tarkastelu ja tiukentaminen.
STTK on pitänyt esillä listaamattomien yhtiöiden osinkoverohuojennuksen poistamista, koska se vääristää investointeja. Investointivääristymän korjaaminen vauhdittaisi kasvua ja vahvistaisi julkista taloutta vähintään 400 miljoonalla eurolla vuosittain. Työryhmän esitys osinkoverotuksen uudistamiseksi jää täysin puutteelliseksi.
Myöskään yhteisöveron kohdennettua alentamista kohti 15 prosenttia T&K-investointivähennyksen kautta ei voi pitää perusteltuna.
- Investointien vauhdittaminen on tarpeen ja parlamentaarisesti on jo sovittu T&K-panostusten kasvattamisesta neljään prosenttiin BKT:stä. Verohuojennukset ovat tehoton ja kallis tapa tukea investointeja, Patrizio Lainà sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Patrizio Lainàpääekonomisti
Puh:0405834432patrizio.laina@sttk.fiTietoja julkaisijasta
STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 13 jäsenliittoa ja yli 400 000 jäsentä.
Olemme työssämme vastuullisia, oikeudenmukaisia ja rohkeita. Visiomme on hyvinvoiva ja menestyvä työntekijä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta STTK ry.
STTK:n hallitus antaa maan hallituksen puolivälitodistuksen arvosanaksi heikko9.6.2025 13:11:10 EEST | Tiedote
STTK:n hallitus antaa maan hallituksen puolivälitodistukseen sosiaaliturvan ja työlainsäädännön uudistamisesta arvosanaksi heikko. - Työelämää on heikennetty ja sosiaaliturvaa leikattu nopeasti erittäin kehnolla valmistelulla. Vaikutusarvionti on ollut puutteellista, ja kolmikantavalmistelu lähinnä irvokasta näytelmää, puheenjohtaja Antti Palola sanoo. Hallituksen kevättodistukseen nelonen tulee myös tasa-arvon takapakista. - Tasa-arvoa heikentävät esimerkiksi vientimalli, määräaikaisuuksien ja henkilöperusteisen irtisanomisen perusteluiden väljentäminen, tehoton palkka-avoimuusdirektiivin toimeenpano ja lapsiperheiden etuuksien leikkaukset, Palola listaa. STTK:n hallituksen mielestä Suomeen luodaan nyt tulevaisuuden köyhälistö. - Kun leikataan etuuksia ja heikennetään palveluita, vaikutukset näkyvät viiveellä. Hyvinvointivaltion rakenteiden romutus on täydessä vauhdissa. STTK ihmettelee myös hallituksen poukkoilevaa talouspolitiikkaa. - Tänään tehdään tätä, huomenna kokeillaan jotain
STTK ei hyväksy työsopimusten määräaikaisuuksien helpottamista2.6.2025 12:05:13 EEST | Tiedote
Uudistus mahdollistaisi pysyvän työn teettämisen jatkuvilla, eri työntekijöiden kanssa tehtävillä määräaikaisilla työsopimuksilla.
STTK: Palkka-avoimuusdirektiivin täytäntöönpano jäämässä tehottomaksi16.5.2025 12:01:57 EEST | Tiedote
Hallituksen ajaman minimitäytäntöönpanon seurauksena naisten ja miesten välistä samapalkkaisuutta tukeva EU-direktiivi hankaloittaisi kansallista sääntelyä.
STTK: Kokeillaanpa tätä -hallitus pelaa riskillä15.5.2025 11:02:42 EEST | Tiedote
Orpon hallituksen puoliväliriihessä tapahtui omituinen rytminvaihdos, kun hallitus yhtäkkiä linjasi satojen miljoonien eurojen veroalennukset ansiotuloihin painottaen suurituloisia. Yhteisöveron alennus heikentää valtion taloutta lähes miljardin, kun tavoite on lapioida yrityksille investointirahaa. ─ Kaikki tämä sen jälkeen, kun kansalaisille oli kaksi vuotta perusteltu työmarkkinauudistuksia, säästöjä, palveluiden leikkauksia ja etuuksien heikennyksiä ehdottoman välttämättöminä velkaantumisen hidastamiseksi ja talouden tasapainottamiseksi. Veroalennuksia on mahdoton ymmärtää myös siksi, että Suomen on panostettava merkittävästi nykyistä enemmän varoja puolustukseen ja turvallisuuteen, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola hämmästelee. Palola puhui STTK:n kevään edustajistossa tänään Helsingissä. Hallitus lupasi kaksi vuotta sitten suomalaisille olla vahva ja välittävä. ─ Hallitusohjelman uusi nimi voisi olla ”Kokeillaanpa tätä”. Niin omituinen on suunnanmuutos, joka puoliväliriihessä tap
STTK: Nuorten työelämän epävarmuutta ei saa lisätä – vaikutukset mielenterveyteen ja perheellistymissuunnitelmiin merkittävät28.4.2025 09:35:28 EEST | Tiedote
Työelämän osapuolet keskustelevat keinoista tukea nuorten jaksamista työmarkkinoilla STTK:n tilaisuudessa Tiedekulmassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme