Viimeinen talvilomaviikko alkaa lauhassa säässä
Sää jatkuu lauhana viimeisellä talvilomaviikolla.
Ilmatieteen laitoksen 28. helmikuuta tekemän ennusteen mukaan aluksi on enimmäkseen poutaa, lähinnä Pohjanmaalla tulee lumikuuroja perjantain ja lauantain välisenä yönä. Lauantai-iltana heikohko lumisadealue saapuu lännestä maan keski- ja pohjoisosaan. Sunnuntaina päivällä perässä saapuu uusi vähän voimakkaampi ja vetisempi sadealue.
Maanantaiaamuun mennessä sataa maan itä- ja pohjoisosassa 3–10 millimetriä, maan itäosassa ja Pohjois-Pohjanmaalla osa sateesta tulee vetenä. Etelässä on viikonloppuna enimmäkseen poutaa.
"Etenkin sunnuntain lumisateet kannattaa huomioida liikenteessä, öisin sulamisvedet myös jäätyvät. Lisäksi sivutiet ovat edelleen paikoin liukkaita maan itä- ja pohjoisosassa", sanoo meteorologi Tuomo Bergman Ilmatieteen laitokselta.
Lunta on monin paikoin tavanomaista vähemmän
Ensi viikon alussa lauha länsivirtaus jatkuu, pilvisyys on vaihtelevaa ja sateita tulee ajoittain. Pohjoisessa sateet tulevat enimmäkseen lumena, idässä lumena ja vetenä ja lounaassa enimmäkseen vetenä. Lounaassa lämpötila on etupäässä plussan puolella, päivisin lämpötila nousee jopa reiluun +5 asteeseen. Lapissa on pikkupakkasta maanantaita lukuun ottamatta. Alkuviikon jälkeen sää kylmenee vähän maan itäosassakin.
Etelä- ja länsirannikko on paikoin lumetonta, maan keskiosassa lunta on 20–40 senttimetriä ja maan pohjoisosassa pääosin 40–80 senttimetriä. Vuosien 1991–2020 keskiarvoon nähden lunta on laajalti 10–30 senttiä keskiarvoa vähemmän, lähinnä Pohjois-Lapissa lunta on tavanomaisia määriä tai hieman enemmän.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi, puh. 029 539 1000 (vaihde).
Voit ottaa yhteyttä myös Ilmatieteen laitoksen viestintään: ilmatieteenlaitos.fi/medialle
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Ilmatieteen laitos havainnoi ja tutkii ilmakehää, lähiavaruutta ja meriä. Lisäksi se tuottaa palveluita säästä, merestä, ilmastosta, ilmanlaadusta ja lähiavaruudesta yleisen turvallisuuden, elinkeinoelämän ja kansalaisten tarpeisiin. Osoitteessa ilmatieteenlaitos.fi voit tutustua meihin paremmin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmatieteen laitos
AGCLIMATE-forskningsprojektet utvecklar lösningar för att mäta och minska växthusgasutsläpp från jordbruksmark8.5.2025 13:11:57 EEST | Pressmeddelande
Business Finland har beviljat finansiering till forskningsprojektet AGCLIMATE, som utvecklar vetenskapsbaserade lösningar för att mäta och minska växthusgasutsläpp från åkermark. På så sätt skapas nya affärsmöjligheter för klimatvänliga produkter och tjänster.
AGCLIMATE-tutkimushankkeessa kehitetään ratkaisuja maatalousmaiden kasvihuonekaasupäästöjen mittaamiseen ja vähentämiseen8.5.2025 13:11:57 EEST | Tiedote
Business Finland on myöntänyt rahoituksen AGCLIMATE-hankkeelle, jossa kehitetään ratkaisuja peltojen kasvihuonekaasupäästöjen mittaamiseen ja vähentämiseen tieteeseen perustuvin keinoin. Näin luodaan uusia liiketoimintamahdollisuuksia ilmastoystävällisille tuotteille ja palveluille.
AGCLIMATE project develops solutions to measure and reduce greenhouse gas emissions from agricultural lands8.5.2025 13:11:57 EEST | Press release
Business Finland has granted funding for the AGCLIMATE project, which develops science-based solutions to measure and reduce greenhouse gas emissions from agricultural fields. The project creates new business opportunities for climate-friendly products and services.
Huhtikuu oli maailmanlaajuisesti mittaushistorian toiseksi lämpimin8.5.2025 05:00:00 EEST | Tiedote
Copernicus-ilmastopalvelun mukaan huhtikuu 2025 oli maailmanlaajuisesti mittaushistorian toiseksi lämpimin huhtikuu. Euroopassa koettiin huhtikuussa sekä kuivuutta että rankkasateita.
Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja Petteri Taalas on valittu Tulanetin puheenjohtajaksi6.5.2025 09:15:00 EEST | Tiedote
Valtion tutkimuslaitosten yhteistyöfoorumi Tulanet vahvistaa tutkimuksen vaikuttavuutta, tuottavuutta ja kansainvälistä kilpailukykyä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme