SDP EDUSKUNTA

SDP:n Joona Räsänen: Pitääkö pääministerin muistista olla huolissaan?

Jaa

STT:n vaalihaastattelussa (1.3.) pääministeri Petteri Orpo väitti, että Kokoomus vastustaa veronkorotuksia ja muka liian matalalla kynnyksellä tehdyistä veronkorotuksista ovat vastuussa muut. Näillä puheilla ei ole todellisuuspohjaa ja nyt herääkin epäilys pääministerin muistin pätkimisestä, toteaa SDP:n kansanedustaja Joona Räsänen.

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

– Tosiasia on, että Petteri Orpon ja Kokoomuksen johdolla keskituloisten verorasitus on kiristetty korkeimmilleen kymmeneen vuoteen. On korkea aika, että Kokoomus katsoo itseään peiliin, sanoo Joona Räsänen.

EVA:n selvitys osoittaa, että tavallisten suomalaisten verorasitus nousi ennätyksellisen korkealle tasolle,

Vaikka Kokoomus ja pääministeri Orpo vaalien alla kritisoivat muita puolueita veronkorotuksista, puolue on itse ollut mukana useiden paikkakuntien veronkorotuksissa.

Turussa pääministeri Orpo oli itse nostamassa kuntalaisten veroja. Muun muassa Jyväskylässä, Porissa, Joensuussa ja Seinäjoella Kokoomuksen valtuustoryhmät äänestivät myös kiltisti veronkorotusten puolesta. Hyvinkäällä ja Keravalla, joissa Kokoomus on suurin puolue, puolueen valtuustoryhmät kannattivat veronkorotuksia.

- Näin huonomuistiseen pääministeriin eivät voi äänestäjät luottaa. Tosiasiassa kokoomuksesta on tullut tavallisten suomalaisten himoverottaja. SDP:n linja on toinen. Nyt veronkevennyksissä pitää olla tavallisten suomalaisten vuoro! Räsänen korostaa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye