Villa Tapiolan ja Huhtihovin kodit osaksi Attendo-koteja
3.3.2025 10:30:00 EET | Attendo | Tiedote
Attendo on solminut kaksi yrityskauppaa, jotka tukevat sen tavoitetta kasvaa ja kehittyä hoivapalvelujen edelläkävijänä Suomessa. Yrityskaupat koskevat Villa Tapiolaa ja sen yhteydessä toimivaa Seniorihotelli Ainolaa Espoossa, sekä Varsinais-Suomen alueella toimivaa Huhtihovi Oy:tä.

Attendo on ostanut Villa Tapiolan Pohjois-Tapiolassa Espoossa. Villa Tapiola on 30-paikkainen yksityinen hoitokoti, joka on erikoistunut muistisairaiden asukkaiden ympärivuorokautiseen palvelemiseen. Kauppaan kuuluu myös 14-paikkainen Seniorihotelli Ainola, joka tarjoaa lyhytaikaista hoivaa ikääntyneille. Villa Tapiola on saanut perustamisensa jälkeen useita laatupalkintoja ja tunnetaan erinomaisesta asiakastyytyväisyydestään sekä asukkaidensa yksilöllisestä hoidosta. Villa Tapiola ja Seniorihotelli Ainola ovat siirtyneet osaksi Attendoa välittömästi.
Osaksi Attendoa siirtyy myös Huhtihovi Oy. Huhtihovilla on Varsinais-Suomessa viisi ikäihmisten hoivakotia, minkä lisäksi yhtiöllä on kattava hoivahankekanta ympäri Suomea. Toiminnan keskiössä on onnellinen vanhus ja merkityksellisen, yhteisöllisen ja sisältörikkaan arjen kokemus.
”Sekä Villa Tapiola että Huhtihovi täydentävät palveluverkostoamme erinomaisesti alueilla, joissa hoivantarve on suurta ja kasvaa edelleen. Heidän arvonsa ja tinkimätön laatunsa sulautuvat saumattomasti ajatteluumme: haluamme asukkaidemme elävän yksilöllistä ja omannäköistä elämää ja olla ennen kaikkea koti”, iloitsee Attendon toimitusjohtaja Virpi Holmqvist.
“Huhtihovilla on myös laajoja kasvunäkymiä Suomen suurimmissa kaupungeissa ja saatamme valmiiksi heidän edistämiänsä hoivakotihankkeita, joista ensivaiheessa rakenteille lähtevät mm. Kuopion, Seinäjoen, Rovaniemen, Joensuun, Turun ja Helsingin hoivakodit”, lisää Holmqvist.
Lisätietoja yrityskaupoista antaa:
Attendo Suomi, toimitusjohtaja Virpi Holmqvist, virpi.holmqvist@attendo.fi (mahdolliset haastattelupyynnöt viestintäpäällikkö Anni Lehden kautta, anni.lehti@attendo.fi, p. 041 732 6142 )
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anni LehtiViestintäpäällikköAttendo
Puh:0417326142anni.lehti@attendo.fiAttendo – Tulevaisuuden hoivan suunnannäyttäjä
Attendo on Pohjoismaiden johtava hoivapalveluiden tarjoaja. Tehtävämme on vahvistaa ihmistä niin, että jokainen, joka meillä asuu, saa elää omannäköistään täyttä elämää. Tarjoamme hoivaa ja asumispalveluita ikäihmisille, kehitysvammaisille, vammautuneille, päihde- ja mielenterveyskuntoutujille sekä lastensuojelun ja terapian tarpeessa oleville. Asukkaillemme olemme ennen kaikkea koti, sidosryhmillemme kumppani ja yhteiskunnassa vahva muutosvoima. Yli 18 000 työntekijäämme palvelee yli 400 toimipisteessä ympäri Suomen. Lue lisää: www.attendo.fi
Vahvistamme ihmistä. Katsomme eteenpäin. Ratkaisemme yhdessä.
Me olemme Attendo.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Attendo
Attendon hoivakodit menestyivät vertailussa – yksi maan parhaiden joukossa, useita alueiden kärjessä8.10.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on kysynyt ikäihmisten hoivan asiakkailta heidän mielipidettään hoivan laadusta. Asiakastyytyväisyyskyselystä 14 Attendo-kotia sai omien alueensa parhaat arviot. Attendo Omenapuisto jatkaa myös koko maan parhaiten arvioiduissa hoivakotien joukossa.
Ouluun valmistuu uusi Attendo-koti Pateniemenrantaan5.10.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Oulun Pateniemeen valmistuu uusi hoivakoti, joka tarjoaa kodin 60 ikäihmiselle. Kodin arvioidaan valmistuvan syksyn 2027 aikana.
Eveliina Huurre Attendo Suomen toimitusjohtajaksi22.9.2026 09:01:47 EEST | Tiedote
Eveliina Huurre on nimitetty Attendo Suomen toimitusjohtajaksi, ja hän aloittaa tehtävässään välittömästi. Hänen seuraajakseen ikäihmisten palveluiden liiketoimintajohtajaksi on nimitetty geriatri, eMBA Sanna Määttänen, joka aloittaa tehtävässään 26.10.2026 ja liittyy samalla Attendo Suomen johtoryhmään.
Tätä pakkausta kukaan ei halua saada: Attendo toimitti päättäjille Läheispakkauksen16.9.2026 13:00:59 EEST | Tiedote
Hoivayhtiö Attendo toimittaa nyt päättäjille Läheispakkauksen, joka tekee läheisten näkymättömän hoivatyön näkyväksi ja muistuttaa, että vanhuuden todellisen hinnan maksavat yhä useammin omaiset. Kyseessä on äitiyspakkauksen vastakohta: pakkaus, jota kukaan ei halua saada.
Attendon tekoälyratkaisu on tutkitusti toimiva – asiakaskirjauksiin käytetty aika puolitettiin8.9.2026 08:48:39 EEST | Tiedote
Työterveyslaitoksen, Attendon ja yhteistyökumppaneiden toteuttama tekoälyratkaisut hoivassa -tutkimus on valmistunut. Tutkimus osoittaa, että tekoälyavusteinen puhekirjaus jopa puolittaa asukaskirjauksiin käytetyn ajan hoivakodin arjessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme