Luovutusvoittovero mahdollistaa nykyistä perintöverotusta oikeudenmukaisemman verojärjestelmän
3.3.2025 11:41:59 EET | Perheyritysten liitto ry | Tiedote
Jos perintö- ja lahjaverotus korvataan luovutusvoittoverolla, kuten Kasvutyöryhmä ehdottaa, muutos mahdollistaa perillisille nykyistä oikeudenmukaisemman verokohtelun. Luovutusvoittoveroa maksetaan vasta, kun perillisellä on siihen rahavaroja, joten perinnöt eivät enää aiheuttaisi perillisille maksuvaikeuksia. Jatkossa veroa maksettaisiin vain myyntivoitosta, ei koko omaisuuden arvosta, kuten nyt julkisuudessa on ollut esillä.

Nykyinen perintövero aiheuttaa perillisille maksuvaikeuksia ja perintöveroja onkin ulosotossa jo 19 miljoonaa euroa. Luovutusvoittoverotus poistaisi sen merkittävän epäkohdan, että veroa joudutaan maksamaan omaisuudesta, jota ei voi myydä, esimerkiksi asuntoa, johon leski jää asumaan tai suvun kesämökkiä, jota ei haluta myydä.
Tällä hetkellä julkisuudessa on esitetty hyvin kaavamaisia tai vääriin oletuksiin perustuvia malleja luovutusvoittoverosta. Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Minna Vanhala-Harmanen korostaa, että tärkeintä on ymmärtää, että luovutusvoittoveroa nykyiselläänkin maksetaan vain myyntivoitosta eikä koko omaisuuden myyntihinnasta.
”Myyntivoitto lasketaan luovutusvoittoverotuksessa joko hankintahinnan ja myyntihinnan erotuksesta tai se perustuu hankintameno-olettamaan. Hankintameno-olettama riippuu omaisuuden omistusajasta. Esimerkiksi jos luovuttaja oli omistanut omaisuuden luovutushetkellä alle 10 vuoden ajan, hankintameno-olettama on nykyisellään 20 prosenttia luovutushinnasta. Jos luovuttaja on omistanut omaisuuden luovutushetkellä vähintään 10 vuoden ajan, hankintameno-olettama on 40 prosenttia luovutushinnasta. Toki näitä nykykäytäntöjä luovutusvoittoverotuksen osalta tulee arvioida ja tarkastella uudelleen kokonaisuutena, jos perintöverotuksen muuttamisessa edetään”, Vanhala-Harmanen sanoo.
Luovutustappiolla olisi mahdollista reagoida asuntojen hintojen laskuun
Luovutusvoittoveron osalta voidaan ottaa käyttöön myös luovutustappio, joka huomioisi tilanteet, joissa esimerkiksi kasvukeskusten ulkopuolella olevat kiinteistöt jouduttaisiin myymään hankintahintaa tai rakentamiskuluja edullisemmin.
”Vastaavalla laskentatavalla, jolla luovutusvoitto laskettaisiin, voitaisiin perityn omaisuuden myynnistä laskea myös luovutustappio. Luovutustappio voitaisiin nykykäytännön mukaisesti vähentää luovutusvoitoista sinä verovuonna, jona tappio on syntynyt ja viitenä seuraavana verovuonna”, Vanhala-Harmanen selventää. ”Luovutusvoittoverotuksella voitaisiin huomioida entistä paremmin erilaiset, tässä ajassa ihmisille hankaluuksia tuottavat taloudelliset tilanteet”, hän lisää.
Alle 20 000 euron arvoisten perintöjen verottomuuden säilyttäminen
Perintö- ja lahjaverojen luovutusvoittoverotuksella korvaamisesta käytävässä keskustelussa on noussut esiin ehdotetun muutoksen vaikutukset pienten perintöjen saajiin. Perintöveron poistaminen ei kasvata juopaa kansalaisten välillä ja osu vain hyväosaisille.
”Keinona ratkaista muutoksen liialliset vaikutukset tähän perinnönsaajajoukkoon on jättää luovutusvoitot alle 20 000 euron perinnöistä myös jatkossa perimättä. Ehdotus johtaisi siihen, että pienten, alle 20 000 euron perintöjen jatkoluovutusten luovutusvoittoverotus säilyisi nykyisellään. Käytännössä alle 20 000 euron perijöiden kevyempi verokohtelu siis jatkuisi, mutta luovutusvoittoverotuksen alaisuudessa”, Vanhala-Harmanen sanoo.
Vanhala-Harmasen mukaan merkittävä muutos perintöjen verokohtelussa avaisi mahdollisuuden poistaa nykyisen perintöverotuksen tunnistettuja puutteita. ”Uudistus vähentäisi myös byrokratiaa ja hallinnollista takkaa ja tekisi suomalaisesta yhteiskunnasta entistäkin oikeudenmukaisemman”, hän linjaa.
Yhteyshenkilöt
Minna Vanhala-Harmanentoimitusjohtaja
Puh:0400511786minna.vanhala-harmanen@perheyritys.fiTiina Tikanderviestintä- ja yhteiskuntasuhdepäällikkö
Puh:050 589 0185tiina.tikander@perheyritys.fiPerheyrityksen liitto edustaa suomalaisia perheyrityksiä ja niiden omistajia sekä edistää niiden roolia yhteiskunnassa. Perheyritysten liiton 500 jäsenyritystä työllistävät yhteensä n. 180 000 henkilöä. Liiton keskivertojäsenyrityksen liikevaihto on noin 10 miljoonaa euroa ja jäsenyritysten yhteenlaskettu liikevaihto 40,5 mrd. euroa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Perheyritysten liitto ry
PerheyritysPULSSI: Perheyritysten tuotteiden ja palvelujen kysynnässä vahva kasvupiikki16.9.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Perheyritysten tuotteiden ja palvelujen kysyntä on kasvanut merkittävästi tänä vuonna: kysynnän noususta kertoo yli puolet (53 prosenttia) PerheyritysPULSSIn vastaajista. Sama myönteinen kehitys näkyy myös perheyritysten suhdannenäkymissä ja tilauskannoissa. Nyt jopa kolme neljästä perheyrityksestä arvioi suhdannenäkymiä hyviksi ja yli puolet perheyritysvastaajista ilmoittaa tilauskantojensa kasvaneen.
Perheyritykset budjettiriiheen: Kasvu tarvitsee investointikannustimia ja pitkäjänteistä veropolitiikkaa27.8.2026 09:32:36 EEST | Tiedote
Perheyritykset toivovat Orpon hallitukselta budjettiriihessä kilpailukykyä vahvistavia kotimaisia politiikkatoimia, kuten investointikannustimia. Sopeutusten on kohdistuttava menoihin ja rakenteisiin, ei työn ja tuotannon verotukseen.
Kasvubarometri: Suomen talouden kasvun kärki löytyy keskisuurista perheyrityksistä23.6.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n ja Perheyritysten liiton tuoreen Kasvubarometrin mukaan yli 50 henkilöä työllistävissä perheyrityksissä kasvuyritysten osuus on suurempi kuin vastaavan kokoisissa ei-perheyrityksissä. Myös investointiaikomukset ovat niissä yleisempiä.
PerheyritysPULSSI: Perheyritysten investoinneissa vahva kasvupiikki8.6.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Perheyritykset lisäävät nyt isosti investointejaan. Lähes 40 prosenttia perheyrityksistä on kasvattamassa tänä vuonna investointejaan. Myös perheyritysten tuotteiden ja palveluiden kysyntä on vilkastunut, selviää tuoreesta PerheyritysPULSSI -kyselystä.
Palkittu maisterityö avaa näkymän suomalaisten perheyritysten sijoituskäyttäytymiseen21.5.2026 10:44:09 EEST | Tiedote
Suomalaiset perheyritykset toimivat sijoittajina pitkäjänteisesti, hajautetusti ja vahvasti kotimarkkinoihin nojaten. Tämä käy ilmi Oliver Sohlbergin Turun yliopiston kauppakorkeakoulun pro gradu -tutkielmasta, jonka Perheyritysten liitto palkitsi vuoden 2025 parhaana perheyrittäjyyden maisterityönä Matti Koiranen –palkinnolla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme