Kehysriihessä ei pidä langeta epärealistisiin kasvutoimiin
Hallituksen ei pidä langeta kehysriihessä tekemään epärealistisia kasvutoimia, joissa toivotaan esimerkiksi veronkevennysten täyttävän valtion kassan. Sen sijaan tulee keskittyä toimiin, jotka lisäävät talouskasvun edellytyksiä.
SAK ihmettelee hallituksen kehysriihen yllä leijuvaa epätietoisuutta siitä, mitä todellisuudessa ollaan tekemässä. Yhtäältä puhutaan kasvutoimista ja toisaalta sopeutustoimien jatkamisesta uusilla miljoonaleikkauksilla, jotka toteutuessaan saattaisivat heikentää talouskasvua.
Viimeisimpänä esiin on noussut Risto Murron kasvutyöryhmän esitys perintö- ja lahjaveron poistamisesta.
– Talouskasvun käynnistämiseksi ei ole olemassa taikaseinää. Vaikutuksiltaan epärealististen ja julkisen talouden kannalta mahdottomien ehdotusten sijaan esitämme kehysriihitavoitteissamme täsmätoimia, joiden avulla voidaan puuttua talouden ja työelämän epäkohtiin sekä parantaa talouskasvun edellytyksiä, sanoo SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta.
Esimerkiksi verotuksen uudistaminen poistamalla perintöveron sukupolvenvaihdoshuojennus lisäisi verotuloa 180 miljoonaa euroa. Se myös kannustaisi yrityksiä hakemaan ulkopuolista rahoitusta.
Hallitus on lakkauttanut aikuiskoulutustuen ja leikannut ammatillisen koulutuksen rahoitusta. Puoliväliriihessä suuntaa on muutettava ja käynnistettävä valmistelu siitä, miten aikuiskoulutus tulevaisuudessa järjestetään ja rahoitetaan.
– Työurien pidentyessä ja työelämän vaatimusten muuttuessa osaamisen jatkuva kehittäminen on välttämätöntä. Tarpeet osaamisen kehittämiseksi kasvavat nyt nopeammin kuin niihin suunnattu rahoitus. Kustannuksia ei voi jättää vain työntekijöiden tai työnantajien vastuulle, Jarkko Eloranta tähdentää.
SAK vaatii huomion kiinnittämistä työelämän laatuun. Esimerkiksi mielenterveysperusteisia sairauspoissaolopäiviä on vähintään kuusi miljoonaa joka vuosi ja menetettynä työpanoksena ne maksavat yli miljardi euroa.
– Hallituksen tulee saattaa voimaan sosiaali- ja terveysministeriössä valmisteltu asetus työn psykososiaalisista haitta- ja vaaratekijöistä. Se olisi ennaltaehkäisevä toimenpide, jolla on pidemmällä aikavälillä vaikutusta työurien pituuteen ja yritysten tuottavuuteen.
Hallituksen on puoliväliriihessä puututtava myös korkeaan työttömyyteen.
Työllisyysalueille on osoitettava määräaikaista työllisyyspalveluihin kohdennettua valtionavustusta vuosille 2025–2026 yhteensä 80 miljoonaa euroa. Panostuksella tuetaan työllisyyspalveluiden rakentamista ja nopeutetaan talouden kasvua ja työllisyyttä.
Yhteyshenkilöt
Jarkko Elorantapuheenjohtaja
Puh:020 774 0100Linkit
Tilaa SAK:n uutiskirje ja saat ajankohtaista tietoa sähköpostiisi joka toinen viikko: https://www.sak.fi/uutiskirje.
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK edustaa 18:aa ammattiliittoa ja yli 800 000:ta jäsentä. Tehtävämme on rakentaa inhimillistä, turvallista ja oikeudenmukaista työelämää. Siitä syntyy luottamusyhteiskunta, joka lisää työn tekijöiden uskoa tulevaisuuteen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry - Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rf
SAK:n Eloranta vappupuheessaan: palkansaajien tiivistettävä yhteistyötään1.5.2025 11:45:00 EEST | Tiedote
//Embargo 1.5. klo 11.45// Puheenjohtaja Eloranta vaati vappupuheessaan järjestörajat ylittävää yhteistyötä työntekijöiden edun ajamiseksi. Hänellä oli myös viesti pääministeri Petteri Orpolle.
Vappu 2025: Jarkko Eloranta puhuu Vaasassa, Katja Syvärinen Rovaniemellä28.4.2025 10:56:20 EEST | Uutinen
SAK:laista vappua vietetään tänä vuonna yli 30 paikkakunnalla. Puhujina vappujuhlissa on monia SAK:n ja ammattiliittojen edustajia.
SAK: Veropäätökset osoittavat hallituksen huolen valtion velasta valheeksi23.4.2025 22:53:43 EEST | Tiedote
Hallitus päätti puoliväliriihessään miljardiluokan veronkevennyksistä, jotka hyödyttävät erityisesti yrityksiä ja suurituloisia. Veronkevennykset kasvattavat valtion velkaantumista ja johtavat lisäleikkauksiin.
KORJAUS TIEDOTTEESEEN – SAK:n Jarkko Eloranta: Jälleen hallitus lyö duunaria18.4.2025 10:44:25 EEST | Tiedote
Korjattu tiedotteeseen tämän vuoden palkankorotusprosentti (ei 2,9 vaan 2,5 prosenttia) ja lisätty ensi vuoden palkankorotusprosentti 2,9 prosenttia.
SAK:n Jarkko Eloranta: Jälleen hallitus lyö duunaria18.4.2025 10:30:50 EEST | Tiedote
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta tuomitsee Orpon-Purran hallituksen kehysriihestä julkisuuteen vuotaneen suunnitelman ammattiliittojen jäsenmaksun verovähennysoikeuden poistamisesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme