Aluehallitus teki oikaisuvaatimuksen vuoden 2025 rahoituksesta
3.3.2025 17:01:12 EET | Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue – Västra Nylands välfärdsområde | Tiedote
Aluehallitus päätti tehdä oikaisuvaatimuksen valtiovarainministeriön hyvinvointialueille maksettavasta vuoden 2025 rahoituksesta. Lisäksi aluehallitus hyväksyi hyvinvointialueen oman asumispalvelutuotannon johtamista koskevien yhteistoimintaneuvottelujen toimenpiteet sekä sisäisen tarkastuksen suunnitelman vuosille 2025–2029.
Hyvinvointialueella on käyty oman asumispalvelutuotannon johtamista ja uuteen toimintamalliin siirtymisen muutoksia koskevat tuotannollistaloudelliset yhteistoimintaneuvottelut. Aluehallitus hyväksyi yhteistoimintaneuvottelujen pohjalta työnantajan tekemän esityksen tarvittavista toimenpiteistä. Mahdollisia esihenkilöiden irtisanomisia arvioidaan voivan toteutua enintään yhdeksän henkilötyövuotta. Henkilöstömuutoksissa pyritään myös käyttämään muita keinoja kuin irtisanomisia; eläköitymistä, vapaaehtoista siirtymistä toisiin tehtäviin tai toimipisteisiin, sekä hyödynnetään henkilöstön normaalia vaihtuvuutta.
Aluehallitus hyväksyi esityksen mukaan vammaispalvelujen palvelualuejohtajan päätöksen, joka koski omaishoidon tuen 1. luokan myöntämisen perusteiden muuttamista 0–17-vuotiaiden hoidettavien osalta 3.3.2025 alkaen.
Lisäksi Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen aluehallitus antoi lausunnon kolmesta eri hallituksen esitysluonnoksesta sekä valtiovarainministeriön luonnoksesta koskien hyvinvointialueiden tehtävien valtakunnallisia tavoitteita vuosille 2025–2029.
Oikaisuvaatimus rahoituksesta
Aluehallitus päätti tehdä oikaisuvaatimuksen valtiovarainministeriön päätöksestä (VN/34112/2024) vuoden 2025 rahoituksesta. Rahoituspäätös perustuu Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen osalta puutteellisiin sairastavuustietoihin. Tarkistusten perusteella hyvinvointialue on täydentänyt THL:lle vuosia 2022–2023 koskevia asukkaiden diagnoositietoja. Koska täydennykset lisäävät diagnooseja aikaisemmista pohjatiedoista poiketen, on tällä vaikutus Länsi-Uudenmaan väestön sairastavuuden kasvun kautta tarveperusteiseen rahoitukseen. Näiden tietojen perusteella oikaisuvaatimuksella halutaan varmistaa yleiskatteisen rahoituksen määräytyminen rahoituslain mukaisella tavalla.
Hyvinvointialueella aloittaa uusi nuorisovaltuusto
Aluehallitus asetti hyvinvointialueelle nuorisovaltuuston toimikaudelle 1.3.2025 - 28.2.2026, jonka jäseninä ovat:
Outi Ala-Kojola, Espoo
Kaisa Pohjanmaa, Espoo
Pauli Rantatupa, Espoo
Kasperi Reunanen, Espoo
Miko Manninen, Espoo
Alvar Korsu, Hanko
Siiri Lassander, Inkoo
Liisa Tallgren, Karkkila
William Hale, Kauniainen
Iida Sukselainen, Kirkkonummi
Selma Kari, Kirkkonummi
Anton Berende, Kirkkonummi
Otso Jolkkonen, Lohja
Aaron Keinänen, Lohja
Vilhelmiina Saukkola, Lohja
Jon Hellman, Raasepori
Karl-Jakob Rebane, Raasepori
Vladislava Vyzhletsova, Siuntio
Andreas Dimitriou, Vihti ja
Angelina Morozyuk, Vihti.
Nuorisovaltuusto nimeää keskuudestaan puheenjohtajan ja kaksi varapuheenjohtajaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mia LaihoLänsi-Uudenmaan hyvinvointialueen aluehallituksen puheenjohtaja / Ordföranden för Västra Nylands välfärdsområdesstyrelse
Puh:050 433 6461mia.laiho@eduskunta.fiLänsi-Uudenmaan hyvinvointialue järjestää sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut Espoon, Hangon, Inkoon, Karkkilan, Kauniaisten, Kirkkonummen, Lohjan, Raaseporin, Siuntion ja Vihdin asukkaille.
X: @LUhyvinvointi, @LUpelastus
Facebook: @LansiUudenmaanHyvinvointialue, @LansiUudenmaanPelastuslaitos
LinkedIn: Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue
YouTube: Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue
Verkkosivut: www.luvn.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue – Västra Nylands välfärdsområde
Alla västnylänningar ser sina hälsouppgifter i Lunna från och med den 21 maj21.5.2026 12:45:03 EEST | Tiedote
Alla västnylänningar kan framöver granska sina tidsbeställningar, patientjournaler och laboratorieresultat samt boka tider till vissa tjänster i Lunna.
Kaikki länsiuusimaalaiset näkevät omat terveystietonsa Lunnassa 21.5. alkaen21.5.2026 12:43:02 EEST | Tiedote
Kaikki länsiuusimaalaiset voivat jatkossa tarkastella omia ajanvarauksiaan, potilaskertomuksiaan ja laboratoriotuloksiaan sekä varata aikoja rajatuissa palveluissa Lunnassa.
Servicesedeln förbättrar tillgången till tandvård19.5.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Den uppdaterade servicesedeln för tandvård underlättar tillgången till vård i situationer där kunden behöver flera tandvårdsbesök. Servicesedeln kan nu användas i vårt välfärdsområde vid verksamhetsställen hos privata serviceproducenter som har godkänts som servicesedelproducenter.
Palveluseteli parantaa hammashoitoon pääsyä19.5.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Hammashoidon päivitetty palveluseteli helpottaa hoitoon pääsyä tilanteissa, joissa tarvitaan useita hammashoidon käyntejä. Palveluseteli on nyt käytössä hyvinvointialueellamme, ja sitä voi käyttää palvelusetelituottajiksi hyväksytyissä yksityisten palveluntuottajien toimipisteissä.
Aluehallitus hyväksyi Vihdin sopimuspalokunnan paloaseman hankesuunnitelman11.5.2026 16:10:24 EEST | Tiedote
Aluehallitus antoi selvityksen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle (THL) sekä sosiaali- ja terveysministeriölle (STM) hyvinvointialueen sosiaali- ja terveydenhuollon sekä talouden tilanteesta. Selvityksen mukaan toimintaympäristön muutoksiin on reagoitava ripeästi ja on löydettävä uusia tapoja vastata asukkaiden tarpeisiin. Tärkeintä on vahvistaa palvelujen saatavuutta ja saavutettavuutta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme