Elenia vaihtaa Forssassa ja Tammelassa yli 5 000 vanhaa sähkömittaria uusiin
4.3.2025 11:58:40 EET | Elenia Verkko Oyj | Tiedote
Elenia asentaa kevään aikana Forssassa ja Tammelassa yli 5 000 asiakkaalleen uuden, älykkään sähkömittarin. Elenian asiakkaat saavat tiedon mittariasennuksesta kirjeitse. Asennus on asiakkaille maksuton.

Uusi sähkömittari avaa asiakkaalle uusia mahdollisuuksia oman sähkönkulutuksensa seurantaan. Ominaisuudet voi ottaa maksutta käyttöön Elenian Aina-palvelussa. Palvelussa voi seurata sähkönkulutusta lähes reaaliajassa ja tarkastella sähkökuormien jakaantumista vaihekohtaisesti.
Uusi sähkömittari mahdollistaa myös kuormanohjauksen, jonka avulla sähkönkäyttöä voi ajastaa haluamaansa ajankohtaan. Ohjausvaihtoehtoja ovat esimerkiksi aikaan tai sähkön pörssihintaan perustuva ohjaus. Lisäksi uudessa mittarissa on kotiautomaatioliitäntä HAN, jonka avulla mittaustietoa voi hyödyntää esimerkiksi sähköauton latauksessa tai kodin älykkäissä sähköjärjestelmissä.
”Tavallisesti eri sähkönkulutuksen seurantapalveluissa kokonaiskulutustieto on saatavilla päivän tai parin viiveellä. Elenia Aina -palvelussa kulutustieto on nähtävissä vaihekohtaisesti, ja sen viive on parhaimmillaan vain muutaman minuutin, yleensä korkeintaan tunnin mittainen”, kertoo Elenian asiakkuus- ja sidosryhmäjohtaja Sanni Harala.
Asiakkaat saavat mittarinvaihdostaan kirjeitse lisätietoa hyvissä ajoin ennen asennusaikaa. Mittarinvaihto on asiakkaille maksuton. Asennukset ovat osa Elenian mittausuudistusta, jossa Elenia vaihtaa kaikkiaan 400 000 asiakkaansa sähkömittarit uusiin. Noin 40 000 asiakkaalla on tätä uudemmat mittarit, jotka vaihdetaan myöhemmin. Tähän mennessä jo yli 300 000 Elenian asiakasta on saanut uuden, älykkään sähkömittarin.
Testattua teknologiaa
Teknologia-alustan uusille palveluille on luonut sähkömittari- ja järjestelmätoimittaja Aidon yhteistyössä Elenian kanssa. Sähkömittareiden asennuksen Elenialle toteuttaa Elvera.
”Edistämme vihreää siirtymää uudistamalla sähköverkkoa ja sen teknologiaa sekä kehittämällä asiakkaille uusia palveluita. Älykkään sähköverkon merkitys on ilmastoratkaisuissa keskeinen”, Harala sanoo.
Faktat
• Uudet sähkömittarit mahdollistavat asiakkaille uusia palveluita.
• Älykäs sähköverkko ja uudet palvelut edistävät uusiutuvan energian käytön kasvua.
• Tuuli- ja aurinkovoima tarvitsevat säätövoimaksi lisää kulutusjouston ratkaisuja.
• Uusi mittausjärjestelmä edistää kulutusjouston tasapainoa energiajärjestelmässä.
• Uusi IoT-teknologia mahdollistaa entistä tarkemman sähkönmittauksen. Mittareihin saa yhteyden haastavistakin paikoista, kuten monen seinän takaa tai maan alta.
• Asiakkaat ja isännöitsijät saavat mittarinvaihdosta ennakkotiedon postitse sekä kotitaloudet asennusajan, jonka voi tarvittaessa vaihtaa.
• Ennen asennusajan vahvistusta asiakkaiden ei tarvitse tehdä mitään.
• Mittarinvaihto on asiakkaille maksuton.
Yhteyshenkilöt
Sanni HaralaAsiakkuus- ja sidosryhmäjohtajaElenia
Puh:0400 905 197sanni.harala@elenia.fiLinkit
Elämää sähköistämässä
Elenia on Suomen toiseksi suurin sähköverkkoyhtiö ja Suomen suurin energia-alan asiakaspalveluntuottaja. Huolehdimme sähköverkon ylläpidosta ja uudistamisesta, rakennamme sähköverkkoa ja -liittymiä kumppaniyhtiöidemme kanssa, mittaamme asiakkaidemme sähkönkulutuksen ja toimitamme energiatiedot sähkönmyyjille. Palveluliiketoimintamme tarjoaa asiakaspalvelua ja sähkömarkkinoihin liittyviä monipuolisia palveluita energia-alalle ja muille infrayhtiöille.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elenia Verkko Oyj
Elenia rakentaa sähköverkkoa säävarmaksi Tammelassa29.7.2026 13:31:19 EEST | Tiedote
Elenia uudistaa ikääntynyttä sähköverkkoa säävarmaksi Tammelassa kahdella eri työmaalla. Yhteensä Ruostejärven ja Tapolanjärven välillä sekä Liesjärven ja Portaan välillä maakaapelireittiä kaivetaan noin 47 kilometriä. Maakaapeloitu sähköverkko on suojassa myrskyiltä, ukkosilta ja lumikuormilta. Hanke parantaa sähkönjakelun toimitusvarmuutta yhteensä yli 900 asiakkaalle. Urakoitsijana työmailla toimii Veljekset Hemming Oy.
Sähköverkon tarkastuslennot drooneilla jatkuvat elokuun loppuun asti17.7.2026 11:31:10 EEST | Tiedote
Droonit jatkavat kesän ajan sähköverkon tarkastus- ja kuvauslentoja eri puolilla verkkoaluettamme. Kuvauslennot toteuttaa kumppanimme Airpelago AB.
Elenia asentaa lintuvaroittimia ilmajohtoihin Hämeenlinnassa6.7.2026 13:00:58 EEST | Tiedote
Elenia asentaa torstaina 9.7. Hämeenlinnassa sähköverkon ilmajohtoon lintuvaroittimia, jotka ehkäisevät lintujen törmäyksiä sähkölinjoihin. Lintuvaroittimien avulla suojellaan erityisesti Suomen kansallislintua laulujoutsenta.
Elenia maakaapeloi sähköverkkoa säävarmaksi Lempäälässä2.7.2026 14:07:48 EEST | Tiedote
Elenia uudistaa ikääntynyttä ilmajohtoa maakaapeloinnilla suojaan myrskyiltä, ukkosilta ja lumikuormilta noin 17 kilometrin matkalta Lempäälässä kesän aikana. Hanke parantaa Perälän ja Rikalan alueilla sähkönjakelun toimitusvarmuutta yli 200 asiakkaalle. Urakoitsijana työmaalla toimii Pirkanmaan Verkostopalvelu Oy.
Elenia rakentaa Ruovedelle uuden sähköaseman – osana projektia neljä kilometriä kaapelia Näsijärven pohjaan29.6.2026 15:26:58 EEST | Tiedote
Ruovedelle rakennettava uusi Syvälän sähköasema vahvistaa alueen sähkönjakelua merkittävästi. Elenian kumppanin, Sähkölandia Oy:n urakoiman aseman rakennustyöt ovat edenneet aikataulussa, ja aseman on määrä valmistua loppuvuodesta 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme