Tiilismäenrinteeseen ehdotetaan aiempaa matalampia kerrostaloja sekä viihtyisämpää katutilaa
5.3.2025 12:21:44 EET | Espoon kaupunki - Esbo stad | Tiedote
Tiilismäenrinne on ensimmäinen suuri asumiseen keskittyvä kortteli Kiviruukissa. Uudistuva kaupunkialue sijaitsee Länsiväylän pohjoispuolella Kivenlahden metroaseman tuntumassa.

Päivitetty kaavaehdotus toisi Tiilismäenrinteeseen aiempaa vähemmän, hieman yli 600 uutta asukasta. Suunnitelmia on kevennetty sekä asukkailta aiemmin saatujen mielipiteiden että kaupunkisuunnittelulautakunnan ohjeiden pohjalta. Lautakunta palautti kaavan uudelleen valmisteluun 8.12.2022.
Tällä hetkellä alueella sijaitsee teollisuus-, toimisto- ja varastorakennuksia. Niiden tilalle on suunnitteilla asuinkerrostaloja, liiketiloja, päiväkoti ja pysäköintitalo. Viereinen metsäinen alue säilyy liito-oravan elinalueena ja kulkuyhteytenä. Samalla se palvelee asukkaita lähiviheralueena.
Uusimmissa suunnitelmissa suurinta osaa rakennuksista on madallettu. Korkeita rakennuksia on neljä. Ne sijaitsevat alueen länsi- ja eteläosassa Ruukintien varrella, ja korkeimmat niistä ovat madaltuneet 1–3 kerrosta. Korkein rakennuksista on nyt 15-kerroksinen. Myös pysäköintitaloa on madallettu ja siirretty hieman syrjemmälle. Päiväkoti on siirtynyt lähemmäs Kattilalaakson pientaloaluetta.
Jalankulkua on parannettu lisäämällä suunnitelmiin kasvillisuuden reunustama kävelykatu, joka vie Ruukintieltä Tiilismäki-kadulle. Kortteliin on lisätty tilaa istutuksille, jotka näkyvät kadulle ja tekevät alueesta vehreämmän. Korttelirakennetta on muutettu niin, että alueen yleisilme on aiempaa kevyempi, vaihtelevampi ja kiinnostavampi. Suurinta osaa matalista rakennuksista on kavennettu ja korkeiden rakennusten olemusta kevennetty. Rakennusten kivijalkoihin on myös lisätty liiketilaa.
Kaupunkisuunnittelulautakunta käsittelee päivitettyä asemakaavaehdotusta kokouksessaan 12.3.2025. Lautakunta päättää, asetetaanko kaavaehdotus nähtäville ja järjestetäänkö siitä nähtävilläolon aikana asukastilaisuus. Lisätiedot päivitetään kaavahankkeen verkkosivulle ja Espoon kaupungin Facebook-sivulle.
Kiviruukkiin tulossa tiivistä ja vehreää uutta kaupunkia
Tiilismäenrinne on osa laajempaa Kiviruukin kaupunkialuetta. Vanhan teollisuusalueen tilalle luodaan vehreää ja tiivistä kaupunkia asuntoineen, työpaikkoineen ja palveluineen. Alueella sijaitsee myös merkittävä bio- ja kiertotalouden innovaatiokeskus, joka kokoaa yhteen tutkimuksen ja koulutuksen toimijoita sekä yrityksiä.
Suunnittelua ohjaa Kiviruukin osayleiskaava, joka on ollut lainvoimainen vuodesta 2022. Alueella on parhaillaan vireillä myös Tiiliskivenpolku-niminen asemakaava. Molempia asemakaavoja, Tiilismäenrinnettä ja Tiiliskivenpolkua, on sovitettu suunnittelussa yhteen.
- Espoon kaupungin Facebook-sivu
- Kaupunkisuunnittelulautakunnan esityslista 12.3.2025 asianro 5
- Tiilismäenrinteen asemakaavan verkkosivu
- Osayleiskaavat Espoossa
Tämä tiedote on julkaistu espoo.fi-sivustolla myös ruotsiksi ja englanniksi.
Detta meddelande har publicerats på webbplatsen espoo.fi även på svenska.
This press release is also available in English on our website at espoo.fi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lauri KolttolaArkkitehti, Tiilismäenrinteen asemakaavan valmistelijaEpoon kaupunkisuunnittelukeskus
Puh:040 670 4920lauri.kolttola@espoo.fiKuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Tilastot ja tutkimukset -kuukausitiedote maaliskuu 20261.4.2026 14:42:02 EEST | Tiedote
Espoon väkiluku oli helmikuun 2026 lopussa ennakkotietojen mukaan 326 530. Työttömyyden kasvu jatkui helmikuussa. Etenkin pitkäaikaistyöttömien ja nuorten työttömien määrä kasvoi voimakkaasti.
Espoo järjestää kesällä 2026 pihakisan, jossa etsitään luontoviisaita pihoja1.4.2026 13:00:52 EEST | Tiedote
Espoon luontoviisaat pihat on pihakisa, jossa etsitään luontoviisaita pihoja. Kisa on tarkoitettu espoolaisten asuin- ja vapaa-ajan rakennusten pihoille. Kilpailuaika on 1.6.-15.7.2026. Voittajat julkistetaan ja palkitaan Espoo-päivänä 29.8.2026. Lähde rohkeasti mukaan!
Kulttuuri- ja nuorisolautakunta päätti kulttuuriavustuksista ja kirjaston asiakastulosteiden hinnankorotuksesta31.3.2026 19:12:14 EEST | Tiedote
Kulttuuri- ja nuorisolautakunta päätti vuoden toisessa kokouksessaan muun muassa tapahtuma- ja projekti- sekä kehittämisavustuksista sekä kirjaston asiakastulosteiden hinnankorotuksesta.
Kaupunginhallitus: Tilinpäätös 202530.3.2026 19:25:20 EEST | Tiedote
Espoon vuoden 2025 tilinpäätös muodostui talousarviota paremmaksi. Kaupungin tulos oli n. 111 miljoonaa euroa. Tähän vaikuttivat erityisesti korkeat rahoitustuotot. Verotulot jäivät yli 30 milj. euroa tavoitteesta ja toimintakulut kasvoivat 5,6 %.
Info från nämnden Svenska rum 26.3.202626.3.2026 18:29:32 EET | Pressmeddelande
På torsdagens möte fastställde nämnden antalet elevplatser i årskurs sju i de svenskspråkiga skolorna i Esbo och beslutade om indexjusteringar för Esbo Arbis kurspriser.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme