Korttimaksuja tehtiin loka-joulukuussa 2024 enemmän kuin edellisvuonna samaan aikaan
5.3.2025 10:00:00 EET | Suomen Pankki | Tiedote
Korttimaksuja tehtiin loka-joulukuussa enemmän kuin vastaavaan aikaan edellisinä vuosina. Asiakkaat maksoivat vuoden 2024 viimeisellä neljänneksellä lähimaksulla aiempaa useammin ja keskimäärin suurempia summia kuin edellisenä vuonna vastaavana ajankohtana. Asiakkaat maksavat keskimäärin pienempiä ostoksia lähimaksulla kuin muilla korttimaksuilla.

Vuoden 2024 viimeisellä neljänneksellä suomalaisilla maksukorteilla tehtiin yhteensä 616 milj. korttimaksua, mikä oli 5 % enemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana. Asiakkaat maksoivat korttimaksuilla yhteensä 18,9 mrd. euron edestä vuoden 2024 viimeisellä neljänneksellä, mikä oli 643 milj. euroa enemmän kuin edeltävänä vuonna vastaavana ajankohtana. Heinä-syyskuusta korttimaksujen kokonaisarvo kuitenkin laski 3 %. Yleensä kuluttajat käyttävät enemmän rahaa kesäisin kuin vuoden viimeisellä neljänneksellä.
Asiakkaat maksoivat vuoden 2024 viimeisellä neljänneksellä lähimaksulla aiempaa useammin ja keskimäärin suurempia summia kuin edellisenä vuonna vastaavana ajankohtana. Suomalaisten pankkien ja muiden maksulaitosten asiakkaat maksoivat lähimaksulla yhteensä 7,1 mrd. euron edestä vuoden 2024 viimeisellä neljänneksellä. Lähimaksujen kokonaisarvo nousi 1,2 mrd. euroa (21 %) verrattuna vuoden 2023 viimeiseen neljännekseen. Viimeisellä vuosineljänneksellä tehtiin 382 milj. korttimaksua lähimaksua käyttämällä, mikä oli 7 % enemmän kuin vuoden 2023 viimeisellä neljänneksellä. Korttimaksuista yli 60 % maksettiin lähimaksulla. Asiakkaat maksavat keskimäärin pienempiä ostoksia lähimaksulla kuin muilla korttimaksuilla.

Etäkorttimaksuissa maksu- tai luottokorttia ei laiteta kauppojen kassojen maksupäätteeseen. Etäkorttimaksuja ovat esimerkiksi kuukausittain toistuvat maksut kortilla tai maksut verkkokaupassa kortilla. Etäkorttimaksuina maksettiin 120 milj. maksua vuoden 2024 viimeisellä neljänneksellä, mikä oli 22 % enemmän kuin vuosi sitten samalla ajanjaksolla[1]. Etäkorttimaksujen kokonaisarvo (4,6 mrd. euroa) oli 18 % enemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana.
Suomalaisilla maksukorteilla muissa euromaissa tehtyjen korttitapahtumien yhteenlaskettu arvo oli 1,6 mrd. euroa vuoden 2024 viimeisellä neljänneksellä, mikä oli 16 % enemmän kuin vuosi sitten viimeisellä vuosineljänneksellä. Suomalaisilla maksukorteilla EU:n ulkopuolella tehtyjen korttitapahtumien yhteenlaskettu arvo oli 0,4 mrd. euroa.
Tässä tiedotteessa käsitellyt luvut on julkaistu maksuliiketilastojen dashboardissa.
Seuraava maksuliiketilastojen neljännesvuosittainen tiedote julkaistaan 12.6.2025 klo 10.
Lisätietoja
- Usva Topo, puh. 09 183 2056, sähköposti: usva.topo(at)bof.fi,
- Olli Tuomikoski, puh. 09 183 2925, sähköposti: olli.tuomikoski(at)bof.fi.
[1] Sisältää vain sähköiset etäkorttimaksut. Valtaosa etäkorttimaksuista luokitellaan sähköisiksi etäkorttimaksuiksi.
Avainsanat
Linkit
Suomen Pankki
Suomen Pankki on Suomen rahaviranomainen ja kansallinen keskuspankki. Samalla se on osa eurojärjestelmää, joka vastaa euroalueen maiden rahapolitiikasta ja muista keskuspankkitehtävistä ja hallinnoi maailman toiseksi suurimman valuutan, euron, käyttöä.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Pankki
Suomen Pankki ja OP Pohjola käynnistävät yhteistyön digitaalisen euron pilotissa14.7.2026 12:40:00 EEST | Uutinen
Suomen Pankki ja OP Pohjola ovat allekirjoittaneet sopimuksen osallistumisesta eurojärjestelmän digitaalisen euron pilottiin. Sopimus merkitsee uutta askelta digitaalisen euron valmistelutyössä ja vahvistaa suomalaisten toimijoiden osallistumista eurooppalaisen maksamisen tulevaisuuden rakentamiseen.
Bank of Finland and OP Pohjola launch cooperation in digital euro pilot14.7.2026 12:40:00 EEST | News
The Bank of Finland and OP Pohjola have signed an agreement on participation in the Eurosystem’s digital euro pilot. The agreement marks a new step in the preparatory work for a digital euro and strengthens the participation of Finnish actors in building the future of European payments.
Working together against new AI-enhanced cyber threats8.7.2026 12:00:00 EEST | Blog
The frontier artificial intelligence models are changing the nature of cyber threats. At the same time, they are also changing our understanding of where serious disruptions and systemic risks in the financial system may originate.
Referensränta och dröjsmålsräntor enligt räntelagen för tiden 1.7–31.12.202630.6.2026 12:37:38 EEST | Pressmeddelande
Referensräntan enligt 12 § i räntelagen (633/1982) är 2,5 % för tiden 1.7–31.12.2026.
Korkolain mukainen viitekorko ja viivästyskorot 1.7.–31.12.202630.6.2026 12:37:38 EEST | Tiedote
Korkolain (633/1982) 12 §:n mukainen viitekorko ajanjaksona 1.7.–31.12.2026 on 2,5 %.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme