Psyykkinen stressi lisää merkittävästi nuorten naisten riskiä saada aivoinfarkti, jolle ei ole tunnettua altistavaa syytä
Lisääntynyt psyykkinen stressikuormitus nostaa merkittävästi aivoinfarktin riskiä nuorilla naisilla, joilla ei ole tunnettua aivoinfarktille altistavaa syytä. Miehillä vastaavaa riskin nousua ei havaittu, osoitti HUS Helsingin yliopistollisesta sairaalasta johdettu laaja kansainvälinen tutkimus.

Alle 50-vuotiaiden aivoinfarktit ovat tutkimusten perusteella yleistyneet osin tuntemattomista syistä. Jopa 50 prosentilla nuorista aivoinfarktiin sairastuneista ei ole perinteisiä aivoinfarktin riskitekijöitä, eli aivoinfarktit jäävät ns. salasyntyisiksi.
SECRETO-tutkimuksessa oli mukana 426 alle 50-vuotiasta henkilöä, jotka olivat hiljattain sairastaneet salasyntyisen aivoinfarktin ja 426 samanikäistä verrokkihenkilöä. Tutkittavia rekrytoitiin 19 sairaalassa eri puolilla Eurooppaa. Tutkimuksessa kerättiin laajasti tietoja tutkittavien aiemmista perussairauksista, elämäntavoista ja sukutaustasta.
Jatkuva stressi nuorten naisten aivoinfarktin riskitekijänä
SECRETO-tutkimus on suurin kansainvälinen tutkimus, jossa on pystytty osoittamaan, että lisääntynyt psyykkinen stressikuormitus, etenkin sen jatkuessa vähintään kohtalaisella tasolla, lisää aivoinfarktin riskiä selvästi varsinkin nuorilla naisilla (18–49-vuotiaat), joilla infarktin syy jää muuten tuntemattomaksi.
Stressiä mitattiin käyttäen kansainvälistä akkreditoitua kyselyä. Kyselyssä potilaita pyydettiin arvioimaan omaa stressitasoaan elämänsä eri osa-alueilla viimeisen kuukauden aikana ennen sairastumistaan. Sama kysely tehtiin verrokkihenkilöille.
Psyykkinen stressikuormitus on riskitekijä, johon voidaan vaikuttaa elintapamuutoksilla.
“Eroa nuorten naisten ja miesten välillä voidaan mahdollisesti selittää sillä, että nuorten naisten pitää tasapainotella elämän eri osa-alueilla miehiä enemmän, ja tämä lisää stressikuormitusta”, sanoo artikkelin ensimmäinen kirjoittaja, tohtorikoulutettava Shakar Kutal.
Aivoinfarkti nuorella iällä voi vaikuttaa sairastuneen opiskelu- ja työkykyyn, perhe-elämään ja toimintakykyyn vuosikymmenien ajan. Jatkossa tuleekin selvittää tarkemmin mekanismeja stressikuormituksen ja aivoinfarktiriskin välillä, tutkijat korostavat. Aivoinfarktien ennaltaehkäisyyn ja tutkimuksen edistämiseen tähtäävät keinot ovat yhteiskunnan kannalta erittäin tärkeitä.
Tutkimuksen tulokset on julkaistu Neurology-tiedelehdessä. Tutkimus on osa HUSin neurologian johtamaa kansainvälistä SECRETO-monikeskustutkimusta (Searching for Explanations for Cryptogenic Stroke in the Young: Revealing the Etiology, Triggers, and Outcome), joka selvittää nuorten salasyntyisen aivoinfarktien syitä ja taustatekijöitä.
Tutkimusartikkeli: Association between self-perceived stress and cryptogenic ischemic stroke in young adults: a case-control study. Julkaistu Neurology-lehdessä verkossa 5.3.2025.
Yliopistollisessa sairaalassa tutkimus on osa hoitoa: arvioimme ja kehitämme jatkuvasti hoitoa tieteelliseen tutkimusnäyttöön ja potilaskokemukseen perustuen. Teemme HUSissa tiivistä tutkimusyhteistyötä Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan kanssa. Julkaisemme vuosittain noin 2400 vertaisarvioitua tutkimusta, joita nostamme esiin uutisissamme.
HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Nicolas Martinez-MajanderNeurologian erikoislääkäri, dosenttiHUS, Neurokeskus
nicolas.martinez-majander@hus.fiJukka PutaalaOsastonylilääkäri, dosentti, SECRETO-tutkimuksen johtajaHUS, Neurokeskus
jukka.putaala@hus.fiTietoja julkaisijasta
HUS Helsingin yliopistollinen sairaala on Suomen suurin erikoissairaanhoidon toimija. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
HUSissa saa vuosittain hoitoa lähes 700 000 potilasta. Meillä työskentelee yli 27 000 ammattilaista potilaiden parhaaksi. Vastaamme erikoissairaanhoidon järjestämisestä Uudellamaalla. Lisäksi meille on keskitetty koko Suomen ja Etelä-Suomen yhteistyöalueen monien harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS – Vaikuttavinta hoitoa
HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
HUS försöker uppnå förbättrad produktivitet7.4.2025 12:22:02 EEST | Pressmeddelande
HUS-sammanslutningens styrelse behandlade verksamheten och ekonomin för januari–februari och beslutade om åtgärder inriktade på en förbättring av produktiviteten.
HUS tavoittelee tuottavuuden parannusta7.4.2025 12:22:02 EEST | Tiedote
HUSin yhtymähallitus käsitteli tammi–helmikuun toimintaa ja taloutta sekä päätti tuottavuuden parantamiseen tähtäävistä toimenpiteistä.
Förhandsmeddelande: HUS-sammanslutningens styrelse sammanträder den 7 april3.4.2025 15:19:49 EEST | Pressmeddelande
HUS-sammanslutningens styrelse sammanträder för att behandla bland annat verksamheten och ekonomin under januari–februari samt en förbättring av produktiviteten.
Ennakkotiedote: HUSin yhtymähallitus kokoontuu 7.4.3.4.2025 15:19:49 EEST | Tiedote
HUSin yhtymähallitus kokoontuu käsittelemään mm. tammi-helmikuun toimintaa ja taloutta sekä tuottavuuden parantamista.
Rekordår för medicinskt assisterade befruktningar på HUS26.3.2025 09:06:49 EET | Pressmeddelande
Antalet remisser, mottagningsbesök och medicinskt assisterade befruktningar ökade tydligt från i fjol. Antalet behandlingar med donerade spermier ökade med över 42 procent. Det råder brist på äggcellsdonatorer.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme